maanantaina, tammikuuta 10, 2011

Uusi lelu

Tuohon ilmoittautumisrynnäkköön vielä palatakseni: minä olen päättänyt, että minulla on aikaa siihen, mihin haluan. Ja koska elämäni hyvin pitkälti liikkuu vain Juva-Savonlinna-Mikkeli -akselilla ja siitäkin suurin osa kotona, niin jotain hupia pitää keksiä. Lisäksi olen jo varustautunut kaikkiin vaihtoihin, olen alemyynneistä keräillyt kaikkea kivaa, jonka voi sitten laittaa paketteihin. Ja kirjanmerkkiä en aio kauaa tehdä, kunhan saan vain aloitettua! Eniten minua huolestuttaa tuo Salainen leivontaystävä -vaihto. Siihen en oikein meinaa keksiä mitään. Mutta kunhan saan tietää vaihtoparit, niin sitten viimeistellään paketit heidän toiveidensa mukaan.

Mutta nyt esittelen teille uuden leluni, jonka ostin viime perjantaina Mikkelissä käydessäni. Vihdoin uskaltauduin ostamaan itselleni digijärkkärin. Ja heti tuli lisää ostettavaa eli kyllä tuohon vielä pitää ostaa lisäputki. Niin ja USB-johto. Vaikka se oli mielessä jo kameraa ostaessa, niin sehän se vielä unohtui. Lisäksi ostin vihdoin jalustankin. Sitä olen suunnitellut hankkivani jo pitemmän aikaa. Jos sitten saisi tärisemättömiä videoita poika S:n konserteista. Tahtoo tuo äidin käsi niin kovasti täristä, kun poika soittaa.
Tosiaan läksin käymään viime perjantaina kaupungissa, kun pojalla oli teatteriharjoitukset yhdestätoista iltakuuteen. Vein siis pojan ja toin tullessani kotia. Ei minulla oikeastaan ollut mitään asiaa, mutta ajattelin kierrellä Mikkelin alemyyntejä ja tuo kamera sieltä matkaan lähti. Tuli kyllä mieleen, ettei olis pitänyt lähteä, kun rämpsähdin polvilleni laattalattialle, kun kengänkannat olivat jäässä. Olin kyllä yrittänyt kopistella niitä, mutta liukkaathan ne olivat. Polviin tuli tietysti mustelmat, mutta eilen oli myös kädet kipeät, kun otin tietysti käsillä vastaan. Onneksi ei luita kuitenkaan mennyt, se oli pääasia.

Tämän päivän ohjelmistoon kuuluu perjantain Emmerdalet, neulontaa, iltapäivällä pitää viedä pojalle kitara ja samalla viettää aikaa pari tuntia kirkolla. Nyt suunnittelin, että vois vaikka käydä sillä välin kävelemässä. Niin ja yhteen keittiön oveen on hankittava uusi sarana. "Melkein uuden" 19 vuotta vanhan keittiön yhdestä ovesta hajosi sarana. Isäntä vaihtoi siihen vähemmän käytetystä ovesta saranan ja liimasi sitten sinitarralla saranattoman oven kiinni. Että näin meillä remontoidaan!! No, ennen kuin keittiötä remontoidaan jeesusteipin ja paalinarun avulla, aion hankkia oveen uuden saranan!

Hyvää viikonalkua itse kullekin
toivottelee Pami

5 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

M hankki ennen reissua itselleen digijärkkärin, eri merkkisen tosin. Valitettavasti vain siitä hajosi zoomi jo kuukauden käytön jälkeen. Nyt se on takuukorjauksessa, mutta sen korjaukseen saaminen toisella puolella maapalloa oli aikamoinen rupeama.

Pike kirjoitti...

Kiva lelu sulla! Siinä pitää vähän osatakin, mie painaisin vain ja ainoastaan yhtä nappulaa eli mun kamera mahdollisimman automaattinen.

Vai jeesusteipillä, hih, mie taitaisin saada raivarin edes ehdotuksesta, niinpä pitää korjata ite.

Kivaa alkavaa arkea!

Hilkka kirjoitti...

Kyllä on komee kamera, huokailen kateellisena.
Kyllä korjauksiin pitää satsata. Minä aina aikoinaan juniorin polkupyörän korjasin pikaliittimillä. Siinä oli lopuksi enemmän muovia, kuin rautaa.

sirimi kirjoitti...

Mielenkiinnolla odotan millaisia kuvia ilmestyy blogiisi uuden kameran myötä. :) Itse olen täysin tumpelo valokuvaamisessa.

Anonyymi kirjoitti...

Se paalinaru on kyllä tosi kätevää!
Nykyään sitä vaan ei tahdo olla, kun ei enää tehdä pikkupaaleja.
Jeesusteippi onkin sen korvannu melkeen kokonaan.
Naapurin isäntä kyllä tuossa valisti että nippusiteet on kans käteviä.
Pitäähän sitä ihmisellä jotain hupia olla...ei se niin hääviä oo tämä navetan ja tuvan välinen tepsuttelu!
Mulla se tahtoo olla langan ostaminen...tänä vuonna oon jo kerenny parin nettikaupan saranoita narisuttaa. Eihän niistä mitään tahdo valmistua, mutta ajattelin sitte eläkkeelle päästyäni laittaa lankakaupan..vintagelankoja ;)
-Nonna-