Paitsi neulonut pinaattitunikaa. Nyt kolmannella kerralla se alkaa jo onnistua...
Mutta eilen tuli ihan mukava yllätys postista. Onnistuin Riikan arvonnassa ja sain tällaiset ihanuudet: 2 kerää Dropsin Nepal -lankaa ja aivan ihastuttavana värinä, lammastarroja ja puikot. Mukana oli kaunis tulppaanikortti. Kiitos Riikalle. Lanka on ihan minun lempparilankaa. Olen aikaisemminkin neulonut tuosta kaulaliinan ja pääpannan.
Neiti E sitten muisti äitienpäivänkin. Hän oli saanut tuparilahjaksi näin mahtavan kukan ja nyt se on sitten minulla :-). Tuo on aivan mahtavan näköinen!! Toivottavasti en nyt tapa sitä...
Ja vähän askarteluja. Meillä syödään jonkin verran turkkilaista jogurttia ja niistä jää sitten nuo sankot. Olen miettinyt niille uusiokäyttöä ja nyt keksin, että askartelisin niistä yrttipurkkeja. Maalaus kyllä pitää tehdä pohjamaalin kanssa. Yksi kerros ei riitä peittämään tuon ukon naamaa. Ja sitten vaan sähköteipillä koristeita.
Ja tästä se lähtee. Tiedän, että muut on jo ihan innoissaan tehneet pihatöitä. Minua ei niin kauheasti ole vielä kiinnostanut, mutta kun pihassa on kaksi isoa kuusta ja muutama koivu ja lehmus, niin risuja ja käpyjä riittää kerättäväksi.
Ja kukkiikin minulla kukkaset...
Nyt on jatkettava hommia, illalla on taas pojan kitarakeikka Mikkeliin. Jos vähän vielä jaksaisi noita kukkapenkkejä rapsutella. Neilikkaruusun tänä aamuna leikkasin. Voi että siinä on inhottavat piikit!! Ja tilasin ikkunanpesijätkin tämän kuun loppuun paikalle. Jotenkin tunnen itseni ihan suht ahkeraksi :-).
Mukavaa tiistaipäivää toivottelee Pami
2 kommenttia:
Ihanan yllätyksen olet saanut. Ihanalta näyttää kevätpuutarhassa
Onnea arpajaisvoitosta.
Toi purkkijuttu on taas käyttökelpoinen idea, meilläkin niitä kertyy. Olenkin miettinyt, mihin niitä käyttäisi.
Lähetä kommentti