tiistaina, toukokuuta 03, 2011

Pussukkaisein klipsuista

Nyt on iskenyt ihan totaalinen pläähhh. Ei tee mieli tehdä käsitöitä, ei siivota, ei tehdä pihatöitä. Täällä onkin ollut ihan tajuttoman kylmä. Tuuli on tehnyt sen, ettei paljon nenäänsä viitsi ulos laittaa, vaikka kuinka olisi toppatakki päällä!!

Tänään kuitenkin sain vihdoin tuon klipsupussukan siten valmiiksi, että huomenna käyn vielä tuohon ylälaitaan ostamassa nepparit. Itsellä ei ollut kuin sellaisia ihan pieniä enkä magneettineppariakaan viitsinyt laittaa. Pussukka on tosiaan vielä harjoittelun tuloksia, mutta kyllä siinä jotain voi pitää! Keksin vielä, että noihin kukkien keskelle olisi voinut laittaa helmet, mutta niiden ompelu sen jälkeen, kun puoliskot oli yhdistelty, oli niin hankalaa, että olkoon. Kannattaa laittaa koristeet heti paikoilleen, kun klipsukukan on tehnyt. Yhdistin nuo puoliskot virkkaamalla ja tuohon reunaan vielä pikkuisen pykäreunuksen.Vuori on lakanakankaasta.
Lanka Novitan Kotiväki
Virkkuukoukku 2,5

Mutta jospa tässä nyt innostuisi tekemään muutakin. Ainakin mieltä piristää, kun olen ilmoittautunut Suomen Emmerdale Clubin 10-vuotissynttäreille Kuopioon tämän kuun 21. päivä. 

Keväisin terveisin Pami

9 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Onpa kiva pussukka! Kaikkea niistä klipsuista voi tehdäkin:)

Neili kirjoitti...

Hieno laukku.

Hanneles bokparadis kirjoitti...

siitä vaan juhliin

Susu kirjoitti...

Tosi kiva!

sirimi kirjoitti...

Kaunis pussukka! Kivasti olet klipsut yhdistellyt virkkaukseen. :)

Sirpa kirjoitti...

Hauska klipsupussukka!

intsu kirjoitti...

Kyllähän on ihastuttava pussukka!

Äipän touhut kirjoitti...

Hieno pussukka klipsuista. hyvää äitienpäivää !

Anonyymi kirjoitti...

Hei , hieno !
Ja ilman mitään kursseja... kyllä se siitä :)