maanantaina, tammikuuta 30, 2012

Kaikki maatilat syytää kissoja yli oman tarpeensa...

Siitä se sitten lähti, erään ystävyyden loppu. Ajattelin ensin, etten kirjoita tuosta mitään, mutta negatiivisetkin asiat kuuluu elämään, joten kerronpa tästäkin. Eli luin eräästä blogista tuon otsikossa olevan virkkeen ja tietysti kommentoin, että olipas taas yleistys. Inhoan meinaan itse yleistyksiä yli kaiken ja etenkin tässä presidentin vaalien aikaan niitä on riittänyt: "Kaikki Niinistöä ääestävät ovat homofoobikkoja", "Kaikki perussuomalaiset ovat rasisteja", "Kaikki maatilat saastuttavat Itämerta", "Kaikki kotieläintilalliset kiduttavat eläimiään", "Kaikki maalla asuvat aiheuttavat ilmastonmuutosta", "Kaikki maatilat syytävät kissoja..."


Siis olenhan minä tosi negatiivinen ihminen. Mitä pidempään olen asunut täällä maalla, sen enemmän olen kuullut noita yleistyksiä ja monesti on pitänyt ihan oikeasti purra hammasta, että jaksaa...


Tämä entinen ystäväni myös loukkaantui minun "lihantuputuksesta". Aion lihansyöntiä mainostaa ihan niin pitkään kuin lihaa tuotetaan tällä tilalla ja Suomessa ylipäätään. Ja koska ihan oikeasti en ymmärrä ulkomaisen soijan syöntiä, niin siitäkin varmaan kasvissyöjät saavat minulta kuulla. Yleensä ottaen se on vaan sellaista heittoa, enkä tarkoita sillä juuri mitään, mutta kai sitä nyt omaansa saa puolustaa!! :-)


Pahinta tässä entiseltä ystävältäni saamassa viestissä oli väite, että teini-ikäiset lapseni angstaavat. Laitan tännekin näkyviin tämän tammikuun naamakirjapäivitykset. Ihan oikeasti, angstaavatko minun lapseni??!! Kommentoinnit eivät nyt tuossa näy, mutta ei niissä mitään ihmeellistä olekaan ja olen poistanut joitain nimiä, samoin kuin Rantasalmen vm -66 luokkakokoussivuston, koska se on suljettu yhteisö.


Minun pitäisi nyt katsoa peiliin ja olen sitä nyt tehnytkin. En vaan ihan oikeasti ymmärrä, miksi minun pitäisi vain lirkutella ihmisille, jos todella pahoitan mieleni. Olen aina tiennyt, että huumorini on outoa ja välillä olen erittäinkin sarkastinen. Mutta saa minullakin olla mielipiteitä asioista? Vai...

Lirkuttelevin terveisin Pami 

9:30

Päivi päivitti statusnsa.

"Ovellinen autotalli ei ole ollenkaan hyvä! :-) Päivän ensimmäinen keskustelu isännän kanssa: Herätä poika tunnin päästä, onhan hän tullut kotia? Minun vastaukseni: Eiköhän!

Kuka sitä nyt täysi-ikäisiä ihmisiä vahtii... :-)"

Eilen

20:49

Päivi päivitti statusnsa.

"Minulle kerrottiin tänään, että minun teinit (siis 18 v. ja 20 v.) angstaavat ja se ei kiinnosta kaikkia. Voisitteko kertoa minulle, mitä tuo tarkoittaa ja olenko todella kertonut täällä lapsieni angstaavan? Nää "teinit" lähti taas minun autolla kirkolle, niin pitäiskö tässä olla ihan huolissaan?! Koulukiusaamisesta olen ollut huolissani, mutta se ei ole kyllä koskettanut minun lapsiani, kai..."

12:46

Päivi jakoi käyttäjän Meeri Lemmetty kuvan.

Seinäkuvat
Huomenta taas kaikille!Vieläköhän joku tarjoaisi kyydin oikein harrikalla??

10:42

Päivi päivitti statusnsa.

"Teen pienen testin katsoakseni, kuka lukee mun kirjotuksen.
Jos luet tämän, jätä minulle kommentti sinun päivästäsi, joka alkaa kolmannella kirjaimella sinun etunimestäsi. Ainoastaan vain yksi sana! Kopioi sen jälkeen seinällesi niin voin lisätä sanan sinulle."

9:38

Päivi päivitti statusnsa.

"Hyvä kaverit ja ystävät! Minut voi poistaa ystävälistalta! En osaa ilmaista kirjallisesti itseäni riittävän hyvin, joten joko minuun loukkaannutaan tasaisin väliajoin tai minun luullaan loukkaantuvan tasaisin väliajoin. En todella halua loukata ja minut saa loukkaantumaan tosi huonosti, mutta kai minäkin voin joskus esittää jonkin mielipiteen?! Huumorini on kieroa savolaishuumoria ja ehkä se on monelle liian vaikeaa. Sarkasmini on ihan omaa luokkaansa. Sen olen jo oppinut, että sitä ei todella ymmärretä!

Hyvää talvista päivää ja hyvää jatkoa kaikille! Ja sitten uunien lämmitykseen..."

27. tammikuuta

21:01

Päivi päivitti statusnsa.

"♥ On olemassa vain harvoja ihmisiä, joihin voi luottaa hädän hetkellä... Kaikki sanovat,että "jos joskus tarvitset jotain,soita!" Minä epäilen, ettei ole olemassa edes kolmea henkilöä, jotka laittavat tämän seinälleen.
Paina "TYKKÄÄ", jos olet laittanut tämän seinällesi.
Minä laitoin, koska todellisuus on, että TOSI YSTÄVÄT ovat harvassa - mutta he ovat erittäin ARVOKKAITA. ♥"

26. tammikuuta

25. tammikuuta

10:26

Päivi päivitti statusnsa.

"‎1.jos käveleminen olisi terveellistä... postinkantaja olisi kuolematon. 2. valas uiskentelee päivät pitkät, syö vain kalaa, juo vain vettä... ja on lihava ! 3. jänis juoksee, pomppii, on kasvissyöjä, ja... elää vain 8-10 vuotta. 4. kilpikonna ei juokse, ei pompi, tulee viimeisenä, ei kiirehdi minnekään, ja...elää 450 vuotta ! johtopäätös: helvettiiiiin jumpat, dieetit ja stressi !! paina tykkään ja laita seinällesi.."


9:21

Päivi jakoi linkin.

Traktori voi toimia rumpalina
www.kantrilehti.fi
"Aivan ihana!!!"

24. tammikuuta

17:32

Päivi jakoi linkin.

Hämmästyttävä makeanveden massa löytyi napa-alueelta - Eurooppa voi viilentyä
www.iltasanomat.fi
"No helevetti soikoon! Just luin Maastullista, että viinirypäleitä voidaan ruveta kasvattamaan..."

17:14

Päivi jakoi linkin.

Yle: Legendaarinen tv-meteorologi Erkki Nysten on kuollut
www.iltasanomat.fi
"Elämä on..."

8:52

Päivi päivitti statusnsa.

"Alkaa taas olla niitä lämpötiloja, joissa huomaa vanhan hirsitalon hengittävän... sisäänpäin! Ei kun puita uuniin."

23. tammikuuta

20:51

Päivi päivitti statusnsa.

"Oikein turvallisessa kyydissä palasin kotia, vaikka keli oli liukas ja kaikki "miljoona" vastaantulevaa rekkaa pöllytti lunta. Miten niitä muuten tulikin niin paljon vastaan! No, oli hyvää harjoitusta pojalle. Kuulemma taas keikkaa pukkaa, ni jos hää ajelis itsekseen esiintymispaikalle."

15:12

Päivi päivitti statusnsa.

"Ei se vielä kitarankyyditys loppunutkaan. Kun ei sitä kitaraa voi päiväksi jättää kylmään autoon ja kouluun sisälle poika ei vie kallista kitaraa. On tarkka tavaroistaan. No, pääseepähän käymään kirjastossa! Ja poika meni tänä aamuna linja-autolla niin saan varmaan autonkuljettajan takaisin tullessa!!"

8:40

Päivi päivitti statusnsa.

"Jaahas, vissiin vihreiden hyvän vaalituloksen takia, meille tehonaudanlihantuotantotilalle annetaan sähköä vain tipottain... Pakko kai se on muuttaa kaupunkiin, kiviseen kerrostaloon!"

22. tammikuuta

11:33

Päivi päivitti statusnsa.

"Miehet lähti äänestämään ja ratissa näkyi olevan Sansku. Saa nähä, miten paljon iskä neuvoo... Voi että, kun tuntuu hassulta, kun kuopuskin on äänestysiässä. Ihan on ikäkriisi!!!"

20. tammikuuta

13:13

Päivi päivitti statusnsa.

"alkoi neuloa enklandin kielellä ja tällä kertaa sanallisista ohjeista, ei ole apuja kuviosta!! Vähän piti miettiä, että mitähän tuon wrap and turnin kohdalla pitikään tehdä... Onneksi tää netti pelastaa etenkin Käspaikka www.kaspaikka.fi"

9:49

Päivi päivitti statusnsa.

"No, niinhän siinä meinaa käydä, ettei kohta ruokakauppaankaan pääse, kun poitsu hoitaa nuo kuljetukset eli tuo Elliksen linja-autolta. Taidan kuitenkin lähteä vähän ajelemaan!! Pöh, isännän autolla, joutuu taas sekoittelemaan vaihteita!!"

19. tammikuuta

11:08

Päivi päivitti statusnsa.

"Ei sitä ihan turhaan makseta sähkön siirtomaksua. Tuntuu taas tänään siirtyvän paikasta toiseen mukavasti! Pätkii, pätkii..."

9:14

Päivi päivitti statusnsa.

"Niin se poika lähti minun autolla kouluun!!"

18. tammikuuta

20:02

Päivi päivitti statusnsa.

"Ihmisten täytyisi ymmärtää, että erityisopetusta saavat lapset eivät ole sairaita. Niinpä ei ole myöskään parannuskeinoa diagnooseihin joita heillä voi olla; Downin syndrooma, Autismi, Dysfasia, ADHD, Asperger jne. Kuten me kaikki, hekin haluavat tulla hyväksytyksi. Useimmat teistä eivät kopioi tätä omaan statukseensa. Teetkö sen, ja jätät statukseesi ainakin tunniksi? Tämä on kunnianosoitus kaikille niille lapsille, jotka tarvitsevat vähän lisäapua ymmärtääkseen ja elääkseen."


10:49

Päivi jakoi linkin.


Poliisi kyllästyi MTV3:n kuittailuun - tässä selitys oudoille tiedotteille
www.iltasanomat.fi
"Siis poliisit ovat ihan hauskaa porukkaa!! Tunnen muutaman..."

10:36

Päivi päivitti statusnsa.

"on onnellinen!! Poika sai inssin läpi!!!!"

8:28

Päivi päivitti statusnsa.

"ihmettelee, miksi minua jännittää, kun pojalla on inssiajo tänään! Minähän olen jo ajokorttini saanut!"

7:14

Päivi jakoi linkin.

HS: Tutkijat tekivät järkyttävän löydön Itämerestä
www.iltasanomat.fi
"Saisko tästä mitenkään syyn suomalaisille maanviljelijöille... jatkoa odotellen."

17. tammikuuta

20:51

Päivi jakoi linkin.

"Ilman hepparasvaa en olisi kävellyt"
www.iltasanomat.fi
"Meilläkin käytetään hepparasvoja, isäntä hartioihin, minä jalkoihin. Lisäksi kuulin aikoinaan yhden myyntimiehen syövän lehmille annettavia ADE-vitamiineja yhden viikossa ja väitti, että oli ollut terveenä monta vuotta. Itse en uskaltanut kokeilla, vaan annoin ne kaikki lehmille. Nykyisin niitä ei tarvita, kun rehuissa on riittävästi vitamiineja (jos ei ole luomurehuja ja meillä ne eivät ole)"

16:46

Päivi päivitti statusnsa.

"huomasi taas, miten mukavaa on käydä kylässä. Kiitos ihanasta seurasta Marjo ja lapset!"

11:27

Päivi jakoi linkin.

Kotimainen naudanliha ei ole mikään ilmastopeikko
www.maaseuduntulevaisuus.fi
"Tää oli hieno uutinen! Meidän naudat syö rypsiä!"

16. tammikuuta

17:50

Päivi päivitti statusnsa.

"teki jotain suorastaan pöyristyttävää: heitti lankaa roskiin 60 grammaa!!"

13:32

Päivi päivitti statusnsa.

"katsoi sitten elokuvan Hella W."

10:18

Päivi päivitti statusnsa.

"Jaahas, se alkoi parin päivän loma: isäntä lähti Tahkolle. Ei tartte näyttää ahkeralta! Iltapäivällä viemään pojalle kitaraa kirkolle. Oliskohan viimeinen kerta? Pojalla tänään teoriakoe ja keskiviikkona inssi."

15. tammikuuta

11:17

Päivi päivitti statusnsa.

"Kysymys kissaihmisille: meidän Ansalla on enemmän "sormia" kuin normaalikissoilla. Onko se periytyvää ja mistä se johtuu? Netistä ei ihan heti löytynyt tietoa. Tai en osannut laittaa oikeaa hakusanaa!"

9:06

Päivi päivitti statusnsa.

"Jaahas, sitä ollaan nyt kahden täysikäisen lapsen äiti! Lupasin pitää huolta 18 ikävuoteen saakka, mutta kai noista on pidettävä huolta siihen saakka, kunnes nuorimmainenkin on vanhainkodissa. Onnea, Santeri!!"

14. tammikuuta

8:54

Päivi päivitti statusnsa.

"Ei menny sähköt,mutta nettiyhteys! No,joutaa siivoomaan,kun ei jaksa tällä puhelimella tuhertaa täällä!"

13. tammikuuta

20:28

Päivi päivitti statusnsa.

"Nyt räpsää siihen malliin, että taitaa kohta mennä sähköt!! Meinaa vissiin siirtyä taas jonnekin muualle..."

20:23

Päivi jakoi linkin.

ensi talven sää
www.youtube.com
"Juurikin näin!!"

16:26

Päivi päivitti statusnsa.

"kävi piirittämässä lappuun numeron."

12. tammikuuta

19:40

Päivi kirjoitti käyttäjän Stina-Marjaana Markkanen Seinälle.

"Meinasin ihan unohtaa kiittää! Kiitos ratuloista!! Nyt vaan pitäis innostua tekemään niistä jotain. Suunnitelmia on kovasti, mutta kun on paljon muutakin tekemättä! Mutta lisää ratuloita saa lähettää!!"

15:52

Päivi päivitti statusnsa.

"Kuvaile minua sanalla, joka alkaa kirjaimella U. Kirjaimen sain ystävältäni. Kuvailtuasi minut annan sinulle kirjaimen."

9:40

Päivi kirjoitti käyttäjän Rantasalmen vm -66, luokkakokous Seinälle.
9:11

Päivi päivitti statusnsa.

"joutuu kävelemään sisällä erittäin varovasti! Eikä ymmärrä mikä hinku kateilla on mennä mattojen alle!! (Kirjoitin muuten eka kerralla, että kattiloilla! Vähän olis ollut eri tarina!)"

11. tammikuuta

10. tammikuuta

9:41

Päivi päivitti statusnsa.

"ei olis kai vähään aikaan salia imuroinutkaan, mutta "onneksi" Ansa tiputti kuivakukka-asetelman lattialle, niin aloitin heti aamusta imurin kävelyttämisen. Ja kohta Savonlinnaan!"

9. tammikuuta

13:11

Päivi päivitti statusnsa.

"Nyt on maksettu Emmerdale Clubin ja Verkkoneuleyhdistyksen jäsenmaksut. Olikohan mulla muita jäsenyyksiä..."

8. tammikuuta

7. tammikuuta

9:34

Päivi jakoi linkin.

Tutkimus: Älyllinen suorituskyky alkaa heiketä jo 45-vuotiaana
www.iltasanomat.fi
"Minähän tämän jo tiesin! Kohta 46 v."

9:20

Päivi päivitti statusnsa.

"Kun kuulet, että kissat tiputtavat virkkuukoukkusi lattialle, nouse heti hyvän kirjan ääreltä korjaamaan koukku pois. Nimim. Ansa ja Oiva leikkivät virkkuukoukullani ja nyt se on siellä kuuluisassa mustassa aukossa, joita meidän talossa alkaa olla enemmältikin niiden ansiosta. Kaikki pieni on laitettu jonnekin hyvään talteen!"

6. tammikuuta

9:29

Päivi päivitti statusnsa.

"Eilen iltapäivällä tuli lihaspiikki hartiaan ja hieromatuoli auttoi, mutta nyt taas pakottaa. Kunhan lapset on saatu hereille, niin sitten taas istumaan! Enhän ole vielä kehunut, kuinka hyvä tuo tuoli on, enhän...! *tulee kehumaan harva se päivä hän*"

5. tammikuuta

16:16

Päivi päivitti statusnsa.

"
Vanhan Hesarin jutusta lainattua:
Käsituntuma ympäröivään maailmaan tekee ihmiselle hyvää. Käsityötieteen professori Sinikka Pöllänen on tutkinut käsitöiden ja henkisen hyvinvoinnin yhteyttä, ja hänen mukaansa yhteys on vahva.

Käsityöterapiaa on käytetty pitkään toimintaterapian muotona. Pölläsen tutkimuksissa selvisi, että esimerkiksi masennuksesta kärsivät käyttävät käsitöitä itsehoitona. Käsi...Näytä lisää
"

14:24

Päivi päivitti statusnsa.

"Onkohan tässäkin jotain tyttö-poika asetelmaa: kun Ansa kävelee näppiksellä, se saa tekstit pienenemään, kun Oiva tassuttelee näppiksellä, tekstit suurenee! Ansan häntä ei yletä suuhuni, mutta Oivan kyllä sitäkin paremmin *syljeskelee kissankarvoja suustaan*"

4. tammikuuta

10:14

Päivi päivitti statusnsa.

"Kun autosta alkaa bensa loppua, niin haluaisi ajaa lujempaa ja kun neuleesta alkaa lanka loppua, haluaisi neuloa nopeampaa. Kumpikaan ei näköjään auta! Se on lähdettävä vielä yksi kerä jostain hankkimaan. Ehkäpä vasta huomenna."

3. tammikuuta

20:28

Päivi jakoi käyttäjän Kiroileva siili ("virallinen" sivu) kuvan.


KS viettää uutta vuotta
"Minä alan pikkuhiljaa todella tykätä tästä kiroilevasta siilistä."


20:26

Päivi päivitti statusnsa.

"No voi helekatti, sehän on perjantai taas joku himputin pyhäpäivä!! Sehän sekoittaa taas kerran minun hyvät suunnitelmat. Ja yksi Puro-kerä on laitettu jemmajammaan. Ei löydy mistään. 7 on tuhottu ja 8 olen ostanut!! On tällä emännällä "suuret murheet"!"

2. tammikuuta

16:59

Päivi päivitti statusnsa.

"Kaamee nälkä. Pitäis kai lähtee keksimään jotain syömistä!!"

1. tammikuuta

6:36

Päivi päivitti statusnsa.

"Uusi vuosi aloitettiin ihan samalla lailla kuin edellisen vuoden aamuinakin; Ansa-kissa ei ainakaan ole muuttanut tapojaan! :-)"

1 kommentti:

Pirjo kirjoitti...

Voi sinua =) Minäkin inhoan noita yleistyksiä "koko kansan rakastama" on yksi inhokeistani ja se sentään on positiivinen ;) Niin ja liha on hyvää, sille ei vain voi mitään.
Tsemppiä arkeen, jos sinun lapsesi noiden tekstien mukaan angstaa niin sitten minun lapseni ovat jo ihan avun tavoittamattomissa. Ihan perus nuorten puuhilta tuo vaikuttaa. Ja erittäin positiiviselta touhulta ei angstaava nuori kävisi äänestämässä.