perjantaina, kesäkuuta 22, 2012

Se on sitten juhannus!!

Eli hyvää juhannusta vaan kaikille, jotka vielä käyvät lukemassa blogeja. Tuntuu, että kaikki ovat lomilla tai mökeillä tai kuka missäkin. 

Meillä ei vietetä juhannusta eikä mökkeilläkään tänä juhannuksena. Ehkä ensi viikolla tulee käytyä mökkisaunassa. Katotaan nyt minkälaiset säät ovat. Mutta meillä tehdään rehua! Tästä isäntä aloitti eilen eli heinän niitosta. Aivan ihana niitetyn heinän tuoksu oli koko päivän!!
Tänään heti aamusta alkoi korjuu. Meillä korjataan suurin osa rehusta noukinvaunulla. Huvitti, kun tähän kuvaan sattui vielä puurekkakin.
Ja noukinvaunulla viedään rehu laakasiiloon, jossa poika S toimii painelijan roolissa. Minäkin olen aikoinaan tuota tehnyt, mutta myönnettäköön, olen vähän arkajalka siinä vaiheessa, kun tuota rehua alkaa olla yli noiden seinien. En ole niin tottunut traktorin käsittelijä kuitenkaan.
Puikot minulla kestää paremmin käsissä, vaikka tämän kohdalla tuntuikin, että toivotonta, toivotonta. Tätä on neulottu, purettu, ommeltu, purettu, käyty lankaa lisää Jyväskylästä, taas neulottu, purettu muutamankin kerran, kun lanka meinasi kuitenkin loppua. Lopuksi tätä on virkattu :-))
Malli on lehdestä Knitter´s magazine, talvi 2012 (K105) ja lankana minulla oli Sirdarin Summer Stripe. Ehkä tästä olisi tullut paremman näköinen yksivärisenä, kuten malli on. Mallin nimikin on Slice of Orange ja oikeastaan siihen väriin ihastuin enemmänkin kuin malliin.
Nuo pyörylät tuli melko nopeasti neulottua, mutta sitten se vesivahinkoremontti hidasti tekoa ja tuo reuna oli tosi inhottavaa neuloa!! Tuntui, että se ei lopu koskaan!! Mutta valmis se nyt on ja ehkä sitä voi joskus jossain pitääkin!! 

Pitäisköhän lähteä vielä kitkemään. Äsken kävin vähän aikaa nyhtämässä vuohenputkia ja nokkosia pois tahtiin kuorma/kuorma. Nauratti, kun isäntä tuli just samaan aikaan tuomaan rehukuormaa siilolle, kun minä lähdin viemään kottikärrykuormaa pois pihalta. Minä en vaan kauaa jaksanut...

Mutta toivottelen kaikille aurinkoista juhannusta. Sen verran pitäisi olla poutaa, että rehut saadaan tehtyä, sitten voi minun puolesta vaikka jälleen sataa!! :-))

Pami

12 kommenttia:

Mervi - Lukuaikaa etsimässä kirjoitti...

Upea neule!
Meilläkin on rehunteko kiivaimmillaan, karhotus meneillään ja huomenna alkaa ajo. Nuoriso on mennyt menojaan. Kuopuksen kanssa lämmitellään mökillä sauna, onneksi mökki on lähellä.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Wau miten ihana neule. Mukavaa Juhannusta.

Sinikka kirjoitti...

Upea neule!
Hyvää Juhannusta!

savisuti kirjoitti...

Hieno neule ja voin kuvitella miten ihana se oli oranssina,lempivärissäni! Hyvää juhannusta sinne vaikka töissä aherrattekin!

Kisa kirjoitti...

Kaunis kesäinen neule! Ja oikein hauskaa Juhannusta! Tälleen kun vietetään rauhallista juhannusta kotona,on nyt illalla hyvää aikaa tulla lukemaan blogeja ;)

Saga kirjoitti...

Upea neule! Hyvää juhannusta!

Nna kirjoitti...

Vesivahingot on inhottavia juttuja. Kiva kuitenkin kuulla, että hyvä siitä lopulta tuli.

Oikein hyvää juhannuksen jatkoa teille sinne!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää juhannusta ! Täälläkin tehdään rehua , vanhalla silppuri hommalla, onneksi ei vielä sada vettä.Ihanan värinen neule.tytti

Auli kirjoitti...

Minusta neule näyttää ihanan ruusuiselta. Minunkin pitäisi mennä kitkemään nokkosia ja niitä hiton jättibalsameja, jotka jostakin ovat tulleet pihaani; kauhea riesa!

Marjut kirjoitti...

Hieno neule! Kitkemistä pitäisi harrastaa omalla pihalla, mutta kun ei huvita...

eikku kirjoitti...

Kaunis neule!

Susu kirjoitti...

Jänskän mallinen neule!
Hauskaa lukea sun maalaisjuttuja kun itse olen tällainen kaupukilainen enkä tiedä maalaiselämästä mitään. Mukavaa kesänjatkoa ja sopivasti sadepäiviä!