Ei nyt jouda mitään käsitöitä tekemään, kun sää on mitä parhain olla pihalla ja kuopsutella kukkapenkkejä. Hehheh, no en todella ole tehnyt oikein sitäkään. Mutta minun ongelmani on se, etten osaa tehdä käsitöitä pihalla tai yleensäkään ilman telkkaria ja meillä ei ole pihalla telkkaria!!
Ja näitä minä ihan oikeasti tulin postaamaan: ostin Risulinnulta jälleen kaksi risulintua, PikkuLaulajia. Laulajat etsivät vielä paikkaa ja jalkojakin, mutta eiköhän nuo löytyne tässä ajan kuluessa :-). Minullahan on kaksi isompaa ja ovat kestäneet jo muutaman kesän tosi hyvinä, joten suosittelen!!
Minä tykkään aivan älyttömästi keijunmekoista ja ne tuntuvat viihtyvän hyvin kuistin reunassa, vaikka ovatkin pohjoisella puolella. Kerran kokeilin kukkapenkissä kasvattaa ylöspäin, mutta se ei onnistunut. Amppelikukkana toimii ja kukoistaa.
Ja sitten: tämä muuten suututtaa. Käväisin katselemassa hartaudella kasvattamaani kurkkua kasvihuoneella ja huomasin, että sitä on päästä syöty. No, kävelin sitten pihalle perheen luokse ja siinä kyselin, että kukahan on ollut asialla, Wallu-koira (11,5 v.) tuli perässäni koko kasvi mukanaan vetäen sitä tuosta kurkusta!!!! Mikähän ihmeen aivoitus sekin oli!!
Kyllä minä sen istutin takaisin, muttei se taida siitä lähteä. No, katotaan nyt. Kun minulla ei ollut kuin kolme kurkuntainta...
Lämpimiä kesäpäiviä toivotellen
Pami
6 kommenttia:
Kauniita kukkia ja ihania nuo risulinnut :)
hienoja risulintuja
Tämä on ykkllä ihanaa aikaa ja on ihanaa kun vihdoinkin tuntuu lämpöä riittävän. Voihan Wallu minkä teit!
Kukat ovat kauniita. Minäkin odotan innolla, että viime kesänä saamani pionit alkavat kukkia tulevina vuosina.
Vuodatuksen ongelmien takia, tein varjoblogin bloggerin puolelle:
http://marjutj.blogspot.fi/
Oi,miten ihania kukkia ja lintuja!!
Miulla on uusi koti ja uusi piha ja olen innoissani kokeilemassa kaikenlaista. Tuo keijunmekko on upea. Onko se monivuotinen, vai ostatko/kasvatatko uuden joka vuosi?
Miun lapsuuden kodissa oli airedalen terrieri, joka rakasti kurkkuja.
Lähetä kommentti