torstaina, helmikuuta 28, 2008

Kun ei omia, niin sitten toisten!

Ihan pakko esitellä poikani hitsaustöitä. En tiedä, olenko riittävästi kehunut, mutta ainakin noin tunnin välein käyn ihailemassa tuota tuikkukynttelikköä. Ja oli poika saanut kehuja opettajaltakin. Olen taas niin ylpeä!!!! Tuo risuaitakin on ihana. Se on jotenkin uunissa muovitettu ja aivan ihanan tuntuinen kädessä. Oliskohan poika tullut äitiinsä! No, isä on kyllä myös hyvä hitsaustöissä, joten kai sitä kädentaitoa on tullut sieltäkin. Isännän mukaan hitsari tarvitsee tiettyä rytmitajua, että tulee kunnon jälkeä. No, musiikkimiehenä pojalla on kyllä rytmi hallussa. Ja sit minun tekeleet. Näihin tulee kyllä vähän himo. Yhdeksän on valmiina ja kymmenes tulossa. Laput on vähän reiluja, joten ajattelin kaivella kaikki Seitsemän veljestä -langat ja tehdä kokonaisen peiton hyväntekeväisyyteen.
Sain laitettua taas kuvia, kun olen vanhaalla koneella. Uusi on niiiin epävakaa vielä, että vaihdellaan nyt konetta aina tarvittaessa.

Harmittavaa, kun olen huomannut, että aika monet blogit ovat menneet salasanojen taakse tai sitten lopettavat kokonaan. Vaikka en aina jaksa kaikkiin tilaamiini blogeihin joka päivä täysin paneutuakaan, minusta niitä on mukava lueskella, vaikka aina ei olisikaan juttua käsitöistä tai muistakaan maailmaa mullistavista asioista. Välillä kyllä tuntuu, ettei tässä minunkaan blogin pidossa ole mitään järkeä, jos esiteltävänä on vain 20 x 20 cm lappuja ja vielä päättelemättömiä... :-)

Tämä on paha uutinen kaikille sukkapuikkojen omistajille!

5 kommenttia:

TiinaR kirjoitti...

Tuo kynttelikkö on tosi hieno, olet syystäkin ylpeä!

möhönasu kirjoitti...

Hieno kynttelikkö!

Ei sitä aina tarvitse niin asiaakaan olla...itsellänikin on viime aikoina ollu vähemmän käsitöitä blogissa, kun tuo isoäidin neliöistä tehtävä peitto on vienyt kaiken ajan.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis kynttelikkö :)

Musta on myös kiva lukea kaikenlaisia juttuja käsitöitten lomassa. Blogimaailmassa on hauska kun täällä voi tutustua kaikenlaisten ihmisten elämään.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis kynttelikkö ja varmasti uniikki sellainen! Ja eikös se ollutkin niin, että blogia pidetään pääasiassa omaksi iloksi. Nimimerkillä "Myös tilkkujen kuvia blogannut" :D

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hieno kynttelikkö!