torstaina, maaliskuuta 13, 2008

Arvontaa...


Laitanpas nyt minäkin arvonnan käyntiin. Lopetellaan sitten, kun 20 000 kävijää on täynnä.

Arvontaan voi jälleen osallistua ihan vain kommentoimalla, mutta jos innostusta riittää, voi antaa vinkkejä, mitä teen tuollaiselle tuubille, jonka neuloskelin joutessani. Itselläni on pieni idea, mitä siitä voisi syntyä, mutta kaikki ehdotukset otetaan vastaan. Tuubin koko on noin mitattuna leveys 20 cm eli piiri on silloin 40 cm ja pituus 75 cm. Neulomiseen on käytetty Lidlin efektilankaa ja puikot olivat numero 6. Ja eikun ideoita kehiin... :-) Palkinnoksi lähtee sitten varmaankin jotain käsityöhön liittyvää.

Mietittiin tuossa eilen isännän kanssa, kun oli kulunut 20 vuotta siitä, kun mentiin kihloihin, että meillekin kelpaisi ylimääräinen rakkausloma Tommy Tabermannin ehdotuksen mukaan. Voitais kyllä lähteä molemmat eri suuntiin lomailemaan. Maalaistalossa kun työ- ja vähäinen vapaa-aika ollaan yhdessä, niin joskus meinaa rasittaa! Nyt olen kyllä yksin kotona, kun isäntä meni kasvinsuojelukoulutukseen. Remonttimieskään ei tullut tänään. Taitaa vaan mennä tämä päivä siivotessa. Illalla on kyllä lähdettävä kirkolle hakemaan tyttö harrastuksista ja ruokakaupassakin olisi jälleen piipahdettava.

36 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

NoistaLIDLin langoista saaihanannäköisiähuiveja. Teinitekin yhden. MAhtaako tämä olla sopiva huiviksi?

Kirsi kirjoitti...

Osallistuu arvontaan. Kivaa!!!

Anonyymi kirjoitti...

Voisiko siitä tehdä säilytyspussin vaikka muovikasseille?

Anonyymi kirjoitti...

Kivaa... Mukana arvonnassa:)

Anonyymi kirjoitti...

Marjutj:lla on hyvä idea, kannatan sitä!

AnneM kirjoitti...

arvonnassa mukana ;) Nyt äkkiseltäään ei kyllä tule mieleen mitään hyvää ideaa :o

teisa kirjoitti...

Osallistun arvontaan! Enpä kyllä tiedä, mitä tuubilla voisi tehdä, ehkä kääntää jotenkin möbiukseksi kaulalle tai jotain?

Anonyymi kirjoitti...

mukana arvonnassa =)

nnäin äkkiseltä ei tule mitään kivaa ideaa mieleen...

Anonyymi kirjoitti...

Miekin osallistun arvontaan. Tuosta tuubista, mielenkiintoinen juttu. Rajattomat käyttömahdollisuudet. En nyt tarkemmin mittoja katsellut, mutta kävisikö se johonkin vähän juhlavampaan takkuun puuhkareunaksi? Värien perusteella tuo sopisi aika hyvin ruskean kanssa. Tosin tiedä sitten miten se oikeasti toimisi, on nimittäin ehkä vähän liian leveä kuitenkin siihen reunukseen...

Pienemmille lapsille tuosta tulisi oiva lelu. Nappisilmät vaan, niin karvainen käärme on valmis =D

Anonyymi kirjoitti...

Ei nyt ole mittasuhteet hallussa, mutta voisiko toimia sellaisena yhdistettynä kaulaliina/huppuna. Meillä piti olla siivouspäivä tänään, mutta tässä flunssassa ei hommasta taida tulla mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Täällähän on tullut hyviä ideoita. Jos täyttäisi vanulla ja ompelisi päät kiinni niin saisi pitkän tyynyn =) En kyllä tiedä miten kestäisi käytössä... Kunnioitettava yhteinen taival teilläkin jo takana, meillä on nyt n. 15 vuotta.

Anonyymi kirjoitti...

Arvonnassa mukana :)

Putkelle en nyt keksi mitään ihmeempää käyttöä. Jos siinä olisi sivussa aukko niin ehdottaisin hihatinta, mutta nyt ei tule mieleen kuin jonkunlainen huivi tai kauluri.

Onnea isosta kävijämäärästä!

Lape kirjoitti...

Heippa. Ekana tuli mieleen että tuosta sais oivallisen hartia lämmittimen jos kumpikin pää on auki? Mittailee keskikohan ja silmukan mummaltakin tuolelta toisella langalla tai jos on vapaavartinen ompelukone hurattaa siksakit kummallekkin puolelle keskisilmukkaa, samaan tapaan kun norjalaisia kirjoneuleita leikataan. Siis pituussuunnassa poikki, sellaselt matkalt et hartiat mahtuu läpi, ja sit ku se on leikattu auki niin reunanvahvistukset piilottaa virkkaamalla tai neulomal reiän reunat. Ist vaan kummastakin päästä kädet läpi, ni on läämitin valmiina ;) Saattanee olla epäselvä selitys...

mutta yleensä ko.lämmitin tehdään... neulotaan sopivan pitunen ja levynen kaulaliinan mallinen kappale, ja kummastakin päästä ommellaan jonkun matkaa kiinni niin että keskelle jää kolo josta kädet saa putkiloihin ja hartiat mahtuu vielä väliin....

Että näillä selityksin mukana arvonnassa myös ;)

Stanna kirjoitti...

Arvontaan mukaan tietenkin. Minä tein kerran tuon tyylisen putken, ja pingotin sen rautakehikkoon. Sitten sisälle jouluvalot ja avot: siinä oli uusi uljas tunnelmavalo. Tietenkin pitää ottaa huomioon paloturvallisuus.

Sini kirjoitti...

Mie vaan osallistun arvontaan. Nih.

Anonyymi kirjoitti...

Tuubi venyy varmasti jonkun verran, joten miten olisi hame tai mekko??


Arvonnassa tietysti mukana ;)

möhönasu kirjoitti...

Minultakaan ei nyt synny yhtään vinkkejä....mutta arvonnassa mukana :)

iso gnu kirjoitti...

Mukana arvonnassa.
En keksi mitään, mitä ei olis edellä.

Anonyymi kirjoitti...

Kissaihmisenä ehdotan, että teet putkilosta kissoille sohvatyynyn, ja voihan koiruuskin siinä kölliä silloin, kun se on kissoilta vapaa. Vai mahtavatko teillä kaikki kolme nukkua hyvässä sovussa kylki kyljessä? Toinen ehdotus on lankapiilo eli ompelet tuubin toisen pään kiinni, niin tuubiin voi kiireessä sujauttaa tuoreimmat lankaostokset muiden katseilta piiloon. Lankapiilon voi vain kietaista kiinni tai sitten voit solmia sen narulla. Kun lankapiilo ei enää mahdu kiinni, on se vihje tehdä lankapiilon langoista jotakin. Kolmaskin ehdotus tuli mieleen, ja se on vessapaperiteline. Eli tuubi roikkumaan toisesta päästä naulaan ja alaosasta kiinni rusetilla tai vaikka pyykkipojalla. Sitten kun tarve tulee, niin eikun tuubi auki alhaalta ja tuubista vierähtää käteen uusi paperirulla. Tässä nämä mun mietinnät LIDL-tuubista :)

Paljon onnea mahtavasta kävijämäärästä ja kiitos ihanasta blogistasi! Jatka samaan malliin :D

Pirjo kirjoitti...

Onnea kävijämäärästä. Vosiko siinä tuubissa säilytellä puikkoja?

Anonyymi kirjoitti...

luin kommentit läpi ja samoilla linjoilla olin omanikin ehdotuksen kanssa eli öhkömömmiäiseksi. täytettä massuun, napit silmiksi ja rusetti kaulaan tai sitten putkityynyksi koko komeus.

PäiviP kirjoitti...

Arvontaan haluaa mukaan:) Onnea komeasta kävijämäärästä! Tyynyn puoleen minäkin kallistun tai sitten pätkiä pienemmiksi, jokaiseen sisälle täytettä ja vaikkapa kilisevä tiuku. Ompelu kiinni niin on jokaiselle lemmikille oma lelu:)

Anonyymi kirjoitti...

En mäkään mitään kovin ihmeellistä keksi, mutta semmoinen kauluri-huivi-hartianlämmitin-huppu -monitoimilämmike vois olla kiva :).

Siis ommellaan pätkä semmoiseksi renkaaksi ja sitten vedetään pään yli.
Arvonnassa mukana, tottakai :).

Anonyymi kirjoitti...

Luin kaikki kommentit läpi ja tietysti mukaan arvontaan tuun .
Mitäköhän ehdottelisin noin kivan näköiselle neulomukselle...
Niska,jumppa tyyny siitä voisi tulla
kuten aiemmissakin ehdotukssiaa on
Toden näköisesti tekisin siitä joko tyynyn tai sitten jonkin moisen pehmolelun.

Anonyymi kirjoitti...

Putkityynyä ehdottaisin.

Onnittelut suuren kävijämäärän johdosta!

Anonyymi kirjoitti...

Tee pötkylästä tyyny :)

Anonyymi kirjoitti...

Kotelomekko :)
Onnittelut pitkälle yhteiselle taipalleelle. Kyllä sitä kannattaa käydä yhdessäkin isännän kans lomailemassa,palautuu mieleen että enhän minä rehun antoa varten tuota ukkua ottanu...
-Nonna-

seijap kirjoitti...

18526 näyttää laskuri.

Minä tein tuollaisesta suikaleesta tyttärelle boleron. Tuli ihan kiva. En kyllä lukenut noita mittoja, miten se onnistuisi.

Anonyymi kirjoitti...

Arvontaan mukaan tahtoo tääkin, kylläkin vallan ilman ideoita!

Anonyymi kirjoitti...

Arvontaan osallistun minäkin.:D Ideoita ei nyt tule mieleeni...

Anonyymi kirjoitti...

Iloista pääsiäistä!

Anonyymi kirjoitti...

Pitkulasta sais kivan niskatyynyn.
Arvonnassa mukana, hep.

Helena kirjoitti...

Ei tule kyllä mieleen mitään mitä ei olisi jo mainittu. Onnea kävijämäärästä!

Anonyymi kirjoitti...

Jos sen virittelisi näppiksen eteen rannelämmittimeksi (huomaako että täällä naputellaan sormet kohmeessa?)

No ainakin arvontaan mukaan :)

Anonyymi kirjoitti...

ainahan arvontaa pitää osallistua :D hmmm tuo tuubi voisi olla vessapaperirullien säilytys paikka.

Palaga kirjoitti...

En keksi millään enempää ideoita, kuin mitä on jo tullut.