torstaina, syyskuuta 02, 2010

Orvokin ihanat silmät...

Siis nämä orvokit piristävät minun jokaista päivääni. Ihan kuin ne katselisivat tuolta aitan reunalta odottaen. Tuossa kohden on enemmänkin orvokkeja ja sieltä löytyy myös se musta orvokki, josta tykkään yli kaiken! Siis nämä ovat edelleenkin orvokkeja, jotka ovat itse levittäytyneet tämän kesän aikana.
Ja sitten kaksi kaverusta, jotka myös iloitsevat, että olen kotona. Harrin leikkaus sujui todella hyvin ja nykyisin kissa on suorastaan sylikissa. Wallu nyt on aina yhtä onnellinen minusta.
Käsitöissä ei ole tapahtunut mitään. Nyt vaan hirvittää tuo ohjeiden paljous. Minulle tuli Moda ja Suuri käsityö -lehti postista. Lisäksi ostin Kauneimmat käsityöt. Yhtään lehteä en ole kunnolla käynyt läpi! Mutta pikainen selaus ja kaikenlaista haluaisin tehdä, kun vaan olisi sitä kuuluisaa jaksamista.

Jos ihmettelitte edellisen postauksen paljastuksia, niin kävin tänään lääkärissä, joka tunnisti heti minussa vakavan masennuksen oireet. Tämä kesä on ollutkin yhtä helvettiä joka asiassa. Mutta nyt on hoitosuunnitelma selvillä ja itsekin toivon, että minusta tulisi jälleen oma pirteä, nauravainen Pami, jollainen ihan oikeasti alunperin olen ollutkin. Elämä vaan on...

Kirjoista vielä. Pari olen lukenut:

Riikka Pulkkinen: Raja. Aika kummallinen. En vieläkään osaa sanoa tykkäsinkö vai en. Takakannessa lukeekin, että Raja jää pitkäksi aikaa mieleen soimaan.

Leena Lehtolainen: Viimeinen kesäyö. Rikosnovellikokoelma, jonka luin suht sukkelaan. Harmitti, kun olivat vaan niin lyhyitä tarinoita (eikös novellit yleensä...). Jälkisanoista oli hauska lukea "oman kylän pojasta" Kalle Grotenfeltista, joka oli oli neuvonut traktoreiden hienouksia kirjailijalle.

Elokuvia en ole katsonut. MTV3 Sarja on koukuttanut minut pahan kerran...

Pami

13 kommenttia:

Rita kirjoitti...

Orvokit ovat siitä ihania että ne saattavat kestää pakkasiin asti!

Kato, sinäkin olet Naamakirjassa... ;)

nirunaru kirjoitti...

Virtuaalinen voimahali

Helena kirjoitti...

Orvokit on aina kauniita ja nämä varsinkin! Tsemppiä!

Outi kirjoitti...

Elämä joskus todellakin mättää isolla kämmenellä vastaan, mutta kun jaksaa vähän aikaa, niin jostain löytää taas helpotusta. Toivottavasti sinä ja lääkärisi löysitte sitä ensi hätään. Puhu lapsillesi, he ovat jo niin isoja, että ymmärtävät - ja heistä on sinulle iso apu. Ja etenkin, pidä huoli itsestäsi; tee mukavia asioita, yritä nauttia elämästä, vaikka pienin siemauksin. Neulo, jos saat siitä mielihyvää! Ja muista, meitä kuuntelijoita on lähellä, jos niitä tarvitset.

Mervi kirjoitti...

Voimia sinulle. Hyvä, että sait puhuttua lääkärille.

Anu (blogiloinen) kirjoitti...

Isoakin isompi voimahali sinulle Pami!!! Vaikean masennuksen kokeneena ja siitä selvinneenä ymmärrän mitä käyt läpi nyt. Onneksi olet tehnyt lääkärisi kanssa hoitosuunnitelman. Ota kaikki mahdollinen apu vastaan mitä sinulle tarjotaan! Kyllä sinä palaat vielä entisellesi. Usko pois!!! =)

MariJ kirjoitti...

Hyvä, että saat apua! Minulla alkoivat ensimmäiset masennusoireet syksyllä -95, siis 15 vuotta sitten, ja siitä asti masennus ilmeni minulla monessa eri muodossa: syömishäiriöinä, uupumuksena, aggressiivisuutena jne. Hoitojaksoja ollut ties kuinka monia, mutta vasta nyt voin todeta, että olen vihdoin viimein parantunut ja saatan alkaa lopetella hoitoa. Ehkä olisin aikoinaan parantunut nopeammin, jos olisin ymmärtänyt olevani masentunut, mutta viitisen vuotta meni sairastaessa ennen kuin sairauteni tajusin.

Anna itsellesi lupa tehdä välillä tasan sitä mistä sinulle tulee hyvä mieli, riippumatta siitä mitä sinulta odotetaan! Jaksamista ja paranemista!

Villiviini kirjoitti...

Edellisiin ei mitään lisättävää. Halit!

Neili kirjoitti...

Nauti kesän kukista syksymyrskyn keskellä. Kukkia elämääsi!

Siru71 kirjoitti...

Hyvä, että sait apua ja toivottavasti pian rupeat paranemaan! Voimia!

Anonyymi kirjoitti...

Kiva että olet saanut jotain apua.
Voimia sulle.
Tämä maanviljelijän osa ei ole mitään ruusuilla tanssimista... pirusti töitä, rikkoutuneita koneita, elukotten kans kaikenlaista, riemastuttavia eu-burokraatteja ja rahaa ei ikinä penniäkään!
Joskus tuntuu ettei tiijä itkiskö vai naurasko, mutta oon aatellu että perempi koittaa nauraa. Ehkä olis helpompi lyödä hanskat tiskiin, mutta mihin työhön liki viiskymppinen enää kelpaa?
-Nonna-

Liisa kirjoitti...

Tuo masennus on yleistä. Minusta tuntuu että tämä nykyinen elämänmeno syö miestä ja naista, se kuluttaa sisältä. Esim. työelämän vaatimukset täänäpäivänä on niin suuret ja siinä sitten koeta vielä sovittaa työ ja perhe-elämä jollain lailla yhteen..ei tule mitään, ainakaan minulla.
Ei maanviljelijän työ ole helppoa. sehän on 24 tuntia vuorokaudessa. Kyllä minä tiedän, olen maalta kotoisin. ja saanut lapsuudessa ja nuoruudessa tehä hommia siinä missä aikuisetkin. Tosin maatalouskin on muuttunut eu:n myötäkin paljon. huh, ei käy kateeksi yhtään.

voimia.

savisuti kirjoitti...

Alottelin parikin kertaa lukemaan tuota Pulkkisen Rajaa ja aina jätin kesken. Vihdoin sain sen kahlattua läpi mutta en myöskään oikein mitään osaa kirjasta sanoa. Tuli ainakin luettua.