perjantaina, joulukuuta 03, 2010

Heijastimia pimeyteen

Eilen rävelsin tehdä heijastinkukkia roseetekniikalla. Laitoin vielä matkaan mukaan Novitan ValoAnni -lankaa. Juu, ja en innostunut. Nuo keskustat eivät mielestäni onnistuneet ja sitten tehtyäni nuo, löysin ohjeen, jossa tuo kiinnitys olikin tehty virkkaamalla. Minä kiinnittelin parsinneulalla.
Joskus tulee mieleen, että olen aika kahtiajakoinen ihminen, innostun ja sitten en innostukaan. Tuon heijastinlangan ostin jo muutama vuosi sitten, kun innostuin. Sitten langan piti näköjään marinoitua ja minun saada sysäys tuohon tekemiseen. Jos neiti E ei olisi noita pyytänyt, niin en olisi varmaan vieläkään tehnyt!!

Eilen ahkeroin vähän lisää joulusiivoustakin. Vaikka keittiökalustemyyjän kanssa sovittiin 18 vuotta sitten, ettei matalien yläkaappien päällysiä tarvitse pyyhkiä eikä sinne saa ketään laskea tekemään tarkistusta, niin kerran vuodessa ne aina pyyhkäisen ja sen tein eilen. Samalla särin kyllä yhden kuparisen lyhdyn lasin, että vahinkoahan siitä tuli enemmän kuin hyötyä... Jos ensi vuonna jättäisin sitten väliin.

Sain tänä aamuna luettua ensimmäisen Sydämen asialla -kirjankin. Se oli oikein mukavaa ja miellyttävää lukemista. Ainut mikä vähän harmitti oli se, että tämä poliisi olikin naimisissa ja kolmen (+tulevan) lapsen isä! :-) Se televisiosta tuleva sarjahan perustuu tämän poliisin työhön maaseudulla, sittemmin sarja ja kirjat ovat menneet eri suuntiin. Nykyisin sarja puolestaan vaikuttaa kirjoihin. Kirjoja on nelisenkymmentä, joten paljon ennättää tapahtua!Suosittelen lämpimästi. Kirjailijan nimi Nicholas Rhea, joka on kylläkin peitenimi. Hän on oikealta nimeltään Peter N Walker ja kirjoittanut silläkin nimellä (ja muilla peitenimillä) kirjoja. 

Mutta nyt touhuamaan. Iltapäivällä pitää lähteä taas kirkolle ruokaostoksille.

Näkymisiin Pami

3 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Ai, siitä on tullut kirjakin. En ole tiennytkään. Pitääkin taas kirjastossa käydessä pistää nimi muistiin.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Oi, tuo kirjasarja on kullä luettava.

Susu kirjoitti...

Heijastimet on hyviä ja halpa henkivakuutus, joten ei sillä niin väliä, miltä se keskusta näyttää. Siitä langasta on tosi vaikeaa saada nättiä...

Sarja on mulle ihan vieras, mutta kuulosta houkuttelevalta 40-osainen kirjasarja. Ei sit pitkiin aikoihin tarttia miettiä et mikä kirja seuraavaks...