torstaina, kesäkuuta 10, 2010

Pätkärääkättyä!

Tää on hidasta! Monta tuntia on äherretty, nyt neliön sivun pituus on 36 senttiä. Tämä lanka on totisesti pätkärääkättyä. Onneksi Ilu ei kai käy blogissani... Hänhän kauhistuisi, miten käytän hänen käsinvärjäämäänsä lankaa! Lyhyimmät pätkät, mitä sotkukerästä olen saanut irti, ovat olleet sellaista 50 sentin luokkaa, mutta kaikki olen tuohon upottanut. Onneksi osan sain kuitenkin kerittyä kunnolla, ettei ihan kaikkea tarvitse noin pienistä pätkistä virkattua.
Ja sitten kuva meidän kissojen uudesta majapaikasta. Voin kertoa, että jotain tavaroita tuolta komerosta otin pois, ettei äiteen tartte niin paljon hyppiä. Löysipäs tuosta komerosta kuitenkin tyhjän tilan. Tuossa nurkassa ei ollut tavaraa, tuossa edessä sitäkin enemmän!
Eilen meille muutti tällainen. Mitäpä ei äiti poikansa soittoharrastuksen eteen tekisi. Saa maapalli lämmetä ihan rauhassa. Tarinahan menee näin, että poika S kävi tiistaina Savonlinnassa harjoittelemassa kaupunkiajoa ja samalla musiikkiliikkeessä. No, sieltä löytyi "kiva" kitara, jonka saisi koekäyttöön vielä kotiinkin. No, minäpä sitten eilen kävin Savonlinnassa autolla hakemassa kitaran. Ja pääsen huomenna maksamaan sen. Oli se sittenkin niiiiin hyvä!
Tällainen meillä oli jo ennestään. Lisäksi talosta löytyy kaksi akustista kitaraa. Ja piano, jota kukaan ei soita...
Mutta nyt tää lähtee kävelyttämään imuria. Ajattelin käyttää sitä ulkonakin, kun autotkin pitäisi imuroida.

Että sellaista lomapäivän puuhaa tekee
Pami

2 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Onpa hieno kitara!

Mari kirjoitti...

Hieno kitara! Soittimia ei kyllä ole koskaan liikaa, meilläkin niitä on "muutama". Nytkin kuopus tuossa just kaivoi soitinkaapin sisällön lattialle, siinä on ainakin parikymmentä soitinta levällään, joilla hän sujuvasti soittelee vuoronperään kutakin. Ja laulaa itse säveltämäänsä ja sanoittamaansa laulua. Ikää siis 2 v. :D Jaa, nyt hänelle pitäisi kuulemma antaa viulu, tyytyisiköhän tuo kanteleeseen... ;)