sunnuntai, heinäkuuta 17, 2011

Jotain valmista - Juhannusruusumatto

Pitihän sitä kokeilla, vaikka olihan tuo melko raskas tehdä. Ohjeen löysin Aika on taikaa -blogista, kun itse unohdin ottaa ohjeen mukaan, kun kävin tuon kuteen ostamassa. Eli matto on ontelokudetta, virkkuukoukku numero 10, kudetta meni melko tarkalleen 2 kiloa ja halkaisijaltaan tuo on metrin verran. Matto vielä etsii paikkaansa, mutta olen laittanut sen nyt väliaikaisesti toimistohuoneen lattialle ja voipi olla, että siihen se jääkin. Sopii meinaan väreiltään oikein hyvin.
Tällä viikolla tulikin humputeltua. Käytiin ensin tiistaina isännän kanssa kesäteatterissa Punkaharjun Lustossa katsomassa Teatteri-esitystaide ry:n Kätkäläinen ja kaupungin valot. Oli aika jännää, kun neljältä meillä tuli vettä kaatamalla, kun viideltä piti olla odottamassa linja-autoa ison tien varressa. Viideltä ei satanut, mutta Savonlinnassa otettiin pilvi taas kiinni ja vettä tuli!! Oltiin vähän jälkeen kuuden Punkaharjulla ja siellä ei silloin satanut, mutta pilvi otti taas meidät kiinni ja puoli seitsemän tuli vettä taas kaatamalla. Seitsemältä paistoi aurinko ja koko näytelmän aikana ei satanut! Näytelmä oli ihan hauska ja mukavaa oli. 

Perjantaina läksin sitten Jyväskylään siskoni seuraksi katsomaan seitsemää stand up -koomikkoa Jyväskylän kesään. En kyllä ihan äkkiä muista, milloin olisin nauranut niin paljoa!! Kiitos sisko, kun kutsuit. Sen lisäksi käytiin Jyväshovissa Kaija Lustilaa kuuntelemassa ja pääsin jopa tanssahtelemaankin. En muista milloin olisin tanssimassa käynyt ja onneksi muistin askeleet :-)! Lauantaina ajoin jo kiireellä kotia katsomaan, miten täällä pärjätään. Joo, hyvinhän täällä, mutta nuo Ansa ja Oiva vähän huolestuttivat. Niillä on ollut vähän vatsanväänteitä, vaikka vauvaruokaa on tarjoiltukin. 

Mutta hyvää alkavaa viikkoa. Hellettä kuulemma pukkaa, mutta kun on satanut, niin kasvit kasvavat taas vauhdilla. 

Pami

11 kommenttia:

Sonja kirjoitti...

Hieno matto! Minuakin himottaisi virkata mattoja, mutta ainakaan toistaiseksi karvaisten ja ei-niin-karvaisten perheenjäsenten sisustusmielipiteet eivät ole olleet yhteneväisiä. Jään odottelemaan ihan omaa kirjastohuonetta, jonka saan sisustaa vain itselleni ;)

Mari kirjoitti...

Hei Pami, onni suosi sinua arvonnassani :)

MariL kirjoitti...

Kaunis matto!

varjoyrtti kirjoitti...

Osaisikohan tuollaisen tehdä ihminen, joka näin äkkiseltään hallitsee vain ketjusilmukan :D On nimittäin tooosi kaunis ja herättää sisustushalut. Pistänpä korvan taakse odottamaan talvea.

Anneli kirjoitti...

Kaunis ja kivan värinen matto !

Olet saanut kulttuuria monen viikon annoksen, muutamassa päivässä :))

Anitta kirjoitti...

Virkattu matto voisi olla kiva, mutta mun kädet ei sitä kestä.
Edellisen postauksen kurkut ovat mainioita. Vaan eipä ole maku muodosta kiinni.

MaMMeli kirjoitti...

Apua, IHANAT nuo Ansa ja Oiva <3 Tuota mattoa minunkin tekisi mieli kokeilla...saisinkohan aikaiseksi aloittaa....Mukavaa kesän jatkoa <3

Marjut kirjoitti...

Kiva matto! Ansa ja Oiva ovat sitten tosi suloisia.

Birgitta kirjoitti...

Kiva matto. Ja aivan syötävän suloiset kissanpennut.

AnniP kirjoitti...

Aurinkoinen matto, minulla samainen vaiheessa aina vaan...

"pappi puikoissa" kirjoitti...

On kaunis matto, mutta tosiaan varmaan raskastekoinen! Minulla on hirmuisen paljon matonkudetta, ja olen kaavaillut, josko joskus viitsisi vaikka virkata niistä, kun olen ollut viime aikoina älyttömän laiska kiipeämään kangaspuiden ääreen... Trikookuteesta voisi tulla ihan hyvä virkattunakin, hmm...