tiistaina, tammikuuta 29, 2008

Ei tullut tänään aurinkoa...

Siis ihmisen ei kai tarvitse nukkua joka yö?!? Minä taas valvoin viime yön, olen aivan pirteä (vielä) ja ennätin yöllä miettiä kaikkea kivaa, mitä voisi tänne blogiinkin kirjoittaa. No, onneksi olen unohtanut jo melkein kaiken... :-)

Mutta ensin suora lainaus Anu Harkin kirjasta Viritetty, jonka lainasin eilen kirjastosta: "Opettele keräämään talteen kaikenlaista MMH-materiaalia (eli Mahdollisesti Myöhemmin Hyödyllistä). Juu, romuvarastot saattavat häiritä asuinkumppaneitasi, mutta älä anna sen lannistaa....jne." Entäs sitten, kun toinen kerää talon täyteen ja toinen kaikki aitat ja varastot täyteen... No, itse kirjassa ei hirveästi ollut minua kiinnostavaa, mutta sen päätin, että ensin tehdään noista romuista jotain ennen kuin haalitaan uutta tilalle. Alkaa näyttää jo taas siltä!!

Eilen oli kaunis päivä! Joten innostuin kuitenkin ottamaan kuvia. Ensinnäkin tässä ihanat nallukkaiseni, jotka sain viime Savonlinnan tapaamisessa Varpulta, hän toi ne minulle Helsingissä käydessään. Kiitos vielä kerran. En taida vaan ihan heti käyttää... ovat niin ihanat. Muuten miehestä sen verran, että kysyi jopa tänä aamuna, että menenkö Savonlinnaan?! Sanoin, että tapaamiset ovat kerran kuukaudessa, johon hän, että niin arvelikin, mutta kysyi varmuuden vuoksi!

Seuraavaksi kuvasin Kirsiltä saaman lahjan, jonka sain kovasta yrittämisestä. Tämä tuli aivan yllätyksenä, sillä olin jo unohtanut Kirsin blogissa olleen lukubongauksen. Mukana oli myös kaksi Royalin tummaa suklaata, joista toisen lapset ennättivät syömään ennen kuin ennätin väliin. Mur! Paketti oli kauniisti koristeltu (Kirsin poika) ja pieni keltainen pyykkipoikakin on tallessa. Ei vaan nyt kuvaan sekään mahtunut. Huomasin jälkeen päin! Kiitos vielä sinnekin. Minulle oli uusi sana tuo biscornu, mutta löytyihän sillekin selitys googlettamalla.

Sitten innostuin, kun kuulin, että viime viikonloppuna oli ollut pihabongausta. No, enpä ennättänyt sinne tietojani laittamaan, mutta yritin epätoivoisesti laskea meidän pihan lintuja. Pääsin viiteenkymmeneen ennen kuin tuskaannuin. Niitähän on meillä aivan älyttömästi. Osa käy lintujen ruokintapaikalla, osa piileksii pensaikossa, osa lehmuksessa ja osa pihlajassa ja missä sitten lieneekin. Kaikki eivät kerralla ole syömässä ja välillä närhipariskunta häätää tirpat pois. Bongattu on kuitenkin useampi kymmenen keltasirkkua, talitiaisia, punatulkkuja, variksia, närhiä ja niitä "mutanttitalitiaisia" eli hömötiaisia. Kun niillä ei ole sitä keltaista mahaosaa... :-)

Ja tässä vielä alekirjat ja lehdet, joita ostin, kun suutuin isäntään. Onneksi meillä ei kirjojen ostosta tule sanomista, ainakaan kovin paljon....




Lopuksi: löysin pojan huoneesta "aarteita". Nyt vaan pitäis miettiä, mitä niistä voisi tehdä. Onko kenelläkään tietoa, voiko vaihdetuista kitarankielistä tehdä esim. koruja? Ajattelin ainakin kokeilla. Molempia löytyy sekä sähkökitaran että akustisen kitaran kieliä (minulla ei harmainta hajua, mitä eroa niillä on...)

Katsoihan kaikki eilen illalla tulleen hyvän elokuvan "Love actually" eli Rakkautta vain. Ihana! Olen myös katsonut Canalilta Esikon mainitseman Holiday -leffan. Ajattelin ostaa sen ennen joulua itselleni dvd:nä joululahjaksi, en ostanut ja nyt olen oikein tyytyväinen.

Oliskohan tässä tämän päivän puminat...

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on tuo eilinen elokuva boxilla. Ja tuon Holidayn mekin katsoimme lomalla - se oli ihana!

Minä heräsin tänään jo puoli kuusi, vaikka olisi voinut vielä tunnin nukkua... Murrr...

Anonyymi kirjoitti...

Kovin köyhää ja tylsää on meidän lintukanta teidän pihaan verrattuna! Taidan muuttaa maalle!

Kirsi kirjoitti...

Meillä jäi linnut bongaamatta kokonaan. Vietin sunnuntaina hallilla aikaa naisten peliä katsoen. En minäkään nalleja ole vielä raaskinut käyttää.

Anonyymi kirjoitti...

eipä ole koskaan käynyt mielessä että kitaran kielistä voisi jotain askarrella. Itselläni kun on tuo akustinen, niin seuraavan kerran kun pamahtavat poikki niin pitääkin säästää :P Ja sen verran niistä kielistä tiiän, että akustisessa voi olla nylon tai metallikielet. (Jälkimmäiset ehkä enemmän sopisivat koruihin). Sähkökitarassa kielet ovat muistaakseni ohuemmat kuin akustisessa ja ne ovat metallisia joka tapauksessa :)

Anonyymi kirjoitti...

Tiinatuuli on oikeassa. Puhtaasti akustisessa kitarassa kielet ovat nailonia ja sähkökitaran kielet ovat sitten metallia. Itse olen soittanut molemmilla, eniten tykkään nailonista.

Itse en ehkä ainakaan sähkökitaran kielistä lähtisi tekemään sellaisia koruja, joissa metalli tulee iholle. Kielet ovat suhteellisen teräviä ja voivat raapia inhottavasti ainakin herkkää ihoa, en itse sitä riskiä ottaisi. Kun sähkökitaran sain aikanaan, soitin kirjaimellisesti sormenin verille. Ei auttanut se, että sormen päät olivat parkkiintuneet nailonkieleistä. Nailonista tehdyt korut voisivat toimiakin.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä? Mutanttitalitintti? Täällä on ihmispolo nauruun tikahtumassa! Taas on uusi lintulaji opittu, tackar!

Sini kirjoitti...

voi mikä määrä lintuja teillä, kyllä oon kateellinen! mä niin odotan sitä että pääsisin omakotitaloon maalle ja saisin sinne tirpoille ruokapaikkoja ja tietysti niitä tirppoja.

Sini kirjoitti...

..ja kitarankielistä joskus näin jotain hauskaa tehdyn, sillon vielä ajattelin että säästelenpä kielet kun katkeevat. mulla pitäs olla se ohje tallessakin, tuskin löytyy mutta voin kokeilla etsiä.