tiistaina, heinäkuuta 21, 2009

Mää oon vaan shoppaillu...

Siis eipä viitsis oikein tunnustaa, mutta toisaalta olen niin tyytyväinen, kun uskallan ostaa meille sisustustavaroita eikä isäntä ole uskaltanut pahemmin vastaan sanoa. Hänen ostoksensa tältä kesältä ovat kuitenkin sen verran suuremmat, ja myönnettäköön, huomattavasti tarpeellisemmat. Mutta on minulla nyt sitä omaakin rahaa, jota olen talven aikaan käynyt hankkimassa, nih!

No, tämä ostos on jo kuukauden takaa eli tässä oli aikoinaan hirsikehikkoinen hiekkalaatikko. Hirret aikojen kuluessa hajos niin pahasti, että joku reunus oli keksittävä ja tämä oli vähän pikainen ostos, kivemmankin näköisiä reunuksia olisi varmaan löytynyt. Ja hyvä kun tuli otettua kuvakin, niin nyt nään, että reunusta on vielä vähän korjailtava. Johan tuo penkissä oleva tarkastajakin sen huomasi...
Tänään sitten ostin kaksi tuolia ja pöydän. Pöytä joutui leikkimökin kuistille ja keksin samalla, että ostan samanvärisen (yritän löytää) mustasilmäsusannan tuohon pöydälle kuin mitä on roikkumassakin. Tai sitten ihan jotain muuta. Mutta pöytä joutui tässä vaiheessa koristekäyttöön.
Mutta tuolit! Ne on nyt tässä kuistilla ompelukonejalkapöydän kanssa. Juu, pöytälevy tulee varmaan viikon päästä (tai joskus). Siskoni mieshän sen on luvannut tehdä. Yritin etsiskellä vaikka mistä rautaisia tuoleja, mutta en löytänyt a) kivoja b) riittävän edullista. Tämä setti maksoi yhteensä 85 euroa ja kaupungissa ja netissä olevat tuolit olivat yli 100 euroa kappale! Ja nämä siis löytyi paikallisesta Agrimarketista. Eli minusta ihan edullinen ostos! Eikä isäntäkään yhtään mupattanut vaan jopa kehui! Itse kyllä ne kokosin, en viitsinyt miestä häiritä, kun hänellä on taas tänä iltana konsertti kuoron kanssa.
Ja sitten minä shoppailin sisälle nukkumatin, viirivehkan (joku vehka kuitenkin) sekä muratin yhtä kukkapöytää koristamaan. En muistanut siitä kuvaa ottaakaan. Vaan ei se kukkapöytä ole vielä "valmis", alatasolle pitäis keksiä vielä jotain.

Nyt saunaa lämmite

7 kommenttia:

Hepsi kirjoitti...

Kauniit nuo tuolit. Minä katsoin samanlaisia, mutta harmikseni meille sopi kuistille paremmin puiset versiot.

Anu kirjoitti...

WOW! Tuolit on hienot ja ne käy tooooosi hyvin yhteen tulevan pöydän kanssa. Sulla on sisustussilmää!

TeSa kirjoitti...

Ihastuin tuoleihin. Ne on ihgut.

MarjutJ kirjoitti...

Kauniit tuolit! Harmi, että meille käy vain puiset.

Hannele kirjoitti...

Kivoja ostoksia.

Uneksija kirjoitti...

Minä bongasin "Hankkijalta" samat tuolit ja syöksyin niitä hypistelemään. Jätin kuitenkin ostamatta, kun epäilin ton punososan kestävyyttä omenapuun alla kaatosateissa ja muissa arktisissa kesäkeleissä. Mutta komeet ne on ja teille sopii hyvin tyyliin.

Ruiskaunokki kirjoitti...

Hyvät ja hyödyllisethän nuokin ostoksesi ovat! Lisäksi ne tuovat myös silmäniloa, joka sekin on tärkeä asia. :)

Kotiäitivuosinani (16) minullakin oli alituinen ´pelko´ rahankäytöstäni, mutta kyllä se sitten helpotti, kun alkoi taas lopulta saamaan oikeasti omaa rahaa. Aluksi huomasin innostuvani ehkä liikaakin shoppailemaan, kun se tuntui niin "ihanan itsenäiseltä". :D Toki pystyin kertomaan miehelleni, että kaikki ne ostokseni olivat niin-niin tarpeellisia. ;)