tiistaina, heinäkuuta 07, 2009

Tiistaita...

Nyt ovat minun viime viikolla lähettämät paketit perillä. Eli nämä paketithan olivat siis 3-vuotisarvonnasta voitettuja. Neilille lähti isompi paketti:Ja Villavaaraan vähän pienempi:Toivottavasti näistä jotain iloa on kummallekin. Neilille tein ihan itse tuollaisen koivupuisen decoupage-taulun. Noita pitäis tehdä vielä lisää, mutta kun nyt on ollut aina jotain muuta. Kaikki koivukiekot on kyllä pohjamaalattu, kunhan malttaisi sommitella lautasliinat paikoilleen.

Sitten on ihan pakko kertoa, että nykyisin vaellan tällainen lätkä kaulassa. Se kyllä siirtyy välillä vyölenkkiin tai johonkin muuhun piilompaan. Mikä tämä on? No, se on itikankarkoitin! Ajattelin kokeeksi ostaa ja jos se todella on hyvä, niin annan sitten pojallekin tuollaisen, kun hän lähtee Lappiin rippileirille elokuun alussa. "Tuote luo tehokkaan elektromagneettisen suojakentän hyönteisiä vastaan 36 tunnin kuluessa kiinnittämisestä ja toimii jopa 4 kuukautta". Juu, on minua huijattu ennenkin... :-)

Kirjoista

Olen jo jonkin aikaa sitten lukenut Maeve Binchyn kirjan Illallistarinoita. Tästä tykkäsin muuten, mutta minua jäi vähän vaivaamaan, kun kirjassa kuulemma oli Binchyn aikaisemmista kirjoista tuttuja enkä minä ole aikaisemmin Binchyn lukenut. Vaikka juu, vähän oli ennalta-arvattavaa tässäkin. Arvasin heti huijarin!! :-)

Nyt minulla on lukutuokioissa mukana toisaalta ihastuttava, toisaalta vihastuttava kirja Onko minussa jotakin vikaa vai onko kaikki paskaa? Modernin elämän sanakirja. Onneksi suomeksi toimittanut Kalle Haatanen on ottanut suomalaisia esimerkkejä kirjaan. Takakannessa lukee, että tämä kirja on ensiarvoisen tärkeä opas, miten löytää tiensä ulos nykyajan viidakosta suoraan pimeään umpikujaan. :-)

Nyt etsimään jotain "kevyttä" neulottavaa tämän illan neuletapaamiseen. Minkähänlainen katku siellä on, kun Savonlinnan keskustassa oleva vanha puutalo paloi!

9 kommenttia:

Outi kirjoitti...

Tässä naapurissa ainakin on katku! Silmät ovat itkeneet koko aamun. Kunpa kello tulisi kolme, niin pääsisi tuonne syrjemmälle =)

Inkivääri kirjoitti...

Ja ehdottomasti raporttia karkottimen toimivuudesta, pyydän kiitos;) Mukavia paketteja olet laittanut matkaan, olen tainnut vallan jäädä huomaamatta arvontoja, kun niin vähän ennätän nyt koneelle...

Sirutuuli kirjoitti...

Mikä talo Savonlinnassa paloi? En ole kuullutkaan.

Hepsi kirjoitti...

Kerropa sitten tosiaan, miten karkote toimii!

MariL kirjoitti...

Hmm... mitähän muuta tuollainen elektromagneettinen vempele karkoittaa...? Jotenkin järki sanoisi, ettei välttämättä tuollainen kaulassa kannata ihan koko aikaa kulkea, mitä lie säteilyä siitä saa. ;) No, jos hyttyset pysyvät loitolla, niin sehän on pääasia! Itse en ole kyllä nähnyt vielä ainoatakaan tälle kesälle, että minä varmaan säteilen jo luonnostani. :D

Neili kirjoitti...

Olen kuullut, että sitruuna karkoittaa hyttysiä. Panisiko halkaistun sitruunan pöydälle ja pirskottaisi mehua iholle... Mökillä on valmiina sitruunakynttilöitäkin.

Stanna kirjoitti...

Täällä on kyllä ollut hyttysiä ihan piisaksi asti. Mutta oikealla suomalaisella asenteella olen vielä selvinnyt. Sitruunaroihuja mekin viime kesänä polteltiin mutta tultiin siihen tulokseen että kannattaa laittaa naapurin pihalle palamaan jotta ne itikat menee sit sinne kun parveili sen soihdun ympärillä.

Pami kirjoitti...

Kyllä meilläkin itikoita riittää, siksi tämän koristeen hommasinkin. Tämän käytöstä ei pitäisi olla haittaa sähkölaitteille, ihmisen terveydelle eikä ympäristölle. Oli siitä hieno selityskin, miten tämä toimii ihmisen luonnollisen sähkökentän kanssa, mutta sitä en jaksa tähän kirjoittaa. Se on meinaan yhtä kvanttifysikkaa!! :-)

Kyllä minä nyt sitkeästi aion tätä pitää. Täyteen tehoon se tulee vasta 36 tunnin päästä aloituksesta ja eilen aloitin, eli nyt on noin 26 tuntia pidetty. Huomenna ei pitäisi itikoiden häiritä! :-)

Anu kirjoitti...

Hih Hih Hih... Kyllä sua ystävä hyvä on taidettu höynäyttää pahemman kerran. =D