keskiviikkona, kesäkuuta 16, 2010

Kumppareita ja kissatappeluita

No niin, taas latasin kuvat väärässä järjestyksessä, mutta eipä tuo varmaan menoa haittaa. Kävin vihdoin ostamassa itselleni ns. pyhäkumpparit, joita siis pidän pihassa ja muutenkin muualla kuin navettatöissä. Ihaninta näissä on väri!!! Eipä häviä nämä kumpparit ihan heti! En ole kyllä koskaan kumppareita hävittänytkään, mutta eihän sitä koskaan tiedä.
Ja sit vähän kissoista asiaa: meillä oli tänään ihan oikea kissatappelu. En ole koskaan nähnyt kissojen ottavan niin pahasti yhteen kuin tänään. Helmi-rouva tuli sisälle ja Harriet, nuori rouva, ei asiasta tykännyt yhtään. Yritettiin ensin pitää niitä eri huoneissa, mutta sitten laskettiin Hartsa pois lukkojen takaa. Juu, sitä ei olisi pitänyt tehdä. Kyllä karvat pöllysivät. Sen jälkeen piti laittaa Helmi-rouva takaisin pihalle ja Hartsa vahti pentujaan monta tuntia ennen kuin syömäänkään uskalsi! Me ihmiset kyllä jo saamme pentuja heilutella, mutta tänään yritettiin ottaa yksittäiskuvia neiti E:n sylissä ja yksikään ei onnistunut. Sen verran vilkasta alkaa jo meno olla. On nuo kyllä kasvaneetkin ihan älyttömästi! Nämä kaikki pennut ovat elokuun puolella vailla kotia. Olisi kiva löytää niille kunnon koti. Itsellä kun on jo kolme aikuista kissaa, niin enemmälle ei olisi tarvetta.
Ja sitten niitä kirjoja, joita tilailin tässä jokin aika sitten:
En ole vielä lämmennyt tälle Anna kaikkien kukkien kukkia. Mikähän päähänpisto tuo oli tilata.
Tai oikeastaan tilasin tuon kukkakirjan sen takia, kun halusin tämän (vaikuttaa hyvältä!) ja AdLibriksellä oli tarjous, että ilmainen toimitus. Kuka sitä nyt yhtä kirjaa tilaamaan...

No, nyt on lähdettävä kai taas vähän siivoamaan, kun huomenna tulee siivooja. No, ei vaiskaan, mutta ikkunanpesijä(t) (ei tietoa, vielä tuleeko yksi vai kaksi) tulee ja sitä ennen olisi saatava ikkunoiden edustat puhtaaksi, että sais avattua ikkunat. Itse lähden huomenna kampaajalle ja neiti E:n kanssa tyhjentämään kirpparipöytää. Poika S lähtee viemään kevaria huoltoon ja isäntä on sitä mieltä, ettei ikkunanpesijät saa häiritä hänen töitään. No, pesijät ovat samoja, jotka ovat jo kahtena vuonna pesseet ikkunat tästä talosta. Ikkunoita on niin paljon, etten vaan itse viitsi niitä pestä ja kun olen jo oppinut helppoon ikkunanpesuun, niin antaa mennä tänäkin vuonna näin. Ihan pikkuisen jo suunnittelin itse peseväni, onneksi se ajatus karkasi päästäni! :-)

Kuninkaallisia häitä odotellen
Pami

9 kommenttia:

Neili kirjoitti...

Nimpparionnitteluja!

Hanneles bokparadis kirjoitti...

Noista kummpareista tulee iloiseksi, Anna kaikkien kukkien kukkia vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Villiviini kirjoitti...

Kivat kumpparit! Minä puolestani ihastuin kukkaskirjaan, jota on hauska selata, toinen juttu kokonaan osaanko koskaan virkata yhtäkään. Kutomisesta en edes haaveile.

Siivoojasta ja ikkunanpesuporukasta kyllä haaveilen. Ole onnellinen! Meillä ei juuri enää läpi näy, mutta jos edes jonkun osan saisin pestyä juhannukseksi. Toistaiseksi saan otettua daideellisia kuvia mm. kärpäsenpaskoista, etu sekin. Talossa on mieletön määrä ikkunoita, kolmenkertaiset klasit ja kaikki erillään. Ja joka ikkunanlävessä yksi ylä- ja kaksi alaikkunaa. Nämä on niitä vanhan talon bonuksia.

Myöhästyneet onnittelut t. Villiviini

Anu kirjoitti...

Voi että, ikkunanpesijä olisi kyllä luksusta! Onnellinen sinä!
Minäkin olen joskus harkinnut teettäväni homman jollakin, mutta en ole sitten kehdannut. Vaan miksen kehtaisi..? Mietinpä sitä.

Ihanat kumpparit ja ihania kissanpentuja. Ihanaa, ihanaa,.. =)

Hepsi kirjoitti...

Ihanat kumpparit!
Minä olen palkannut tyttären pesemään ikkunat, mutta eipä tuo ainakaan vielä oo ehtinyt.

Me käytiin siellä Saimassa puoli kahdentoista maissa. Oli siellä muutamiakin naiaporukoita, mutta kukaan ei ainakaan neulonut eikä mitään kylttiä ollut esillä. Me sitten lähdettiin pois.

Susu kirjoitti...

Ihanat saappaat. Mulla on keltaiset ja niissä harmaakin päivä tuntuu aurinkoiselta!

Mullakin on tuo kukkakirja. Tilasin kun siinä oli yllättäen 40 mallia neulotuille kukille. Virkattuja on joka paikassa mut neulottuja vähemmän.

Lotta kirjoitti...

Joo,paketti on tullut perille.En ole kuvaa viel jaksanu omaan blogiin laittaa.Kiitos paljon paketista!Olenki jonki aikaa miettiny et pitäis sitä batikkia ostaa ja kokeilla siitä tehdä jotaki. :) Nyt ei tarvi muuta ku keksiä mitä ihanaa siitä tekis. :) Ja anteeksi et kiitos tuli vähä niinku myöhässä. :(

Anonyymi kirjoitti...

lahkeet saappaiden päällä näyttäs paremmalta...

Anonyymi kirjoitti...

vieläkö oranssit kumpparit on hengissä ? On aik arka väri !
Taru