lauantaina, tammikuuta 24, 2009

Kestomeikkiä ja hevirokkia

Kestosilmämeikin muutamaksi päiväksi saa hienosti aikaiseksi, kun lyö silmäkulmansa oveen. Tää on jo toinen kerta, kun olen saanut tuolla hommalla silmäluomeni siniseksi! Toinen konsti on lyödä silmäkulma pöydänreunaan ja jos itse ei uskalla, kannattaa antaa kaverin tehdä se. Joskus 80-luvulla kävi niin, että kaveri nappasi niskasta yllättäen kiinni ja minä vetäisin pään alas ja naps! Se todella napsahti. Luulin, ettei mitään tapahtunut, mutta seuraavana aamuna huomasin, että silmä mustuu. Hauskinta oli, että isäni oli samaan aikaan silmä mustana, kun oli lautoja taaplatessaan saanut laudan silmäänsä. Ja ihan tosi näissä tapahtumissa ei ole käytetty mitään perheväkivaltaa, joka minusta on todella kauheata!

Voi Sillanpää...

Eilen oli siis Euroviisujen kolmannet alkukarsinnat ja uhkasin kyllä isännälle, että jos Suomesta lähetetään Euroviisu-edustajaksi Tapani Kansa, Remu tai Sillanpää, niin minä muutan Moskovaan. Jos kerran Suomen kansan on kärsittävä, niin kärsitään sitten kunnolla!! Vaikka Siltsulla joskus on ollut hyviäkin kappaleita, niin tuo oli aivan kauhea. Ja minä en voinut katsoa sitä ollenkaan (kuuntelin vain), kun huomasin sen balettitanssijan! Siis onko pakko matkia: viime vuonnahan Venäjän viisuedustajalla oli mukana taitoluistelija. Ja isäntä ei voinut sietää enkelikuoron hillumista ympäri lavaa...

Positiivinen yllättäjä oli ehdottomasti Vink ja tykkäsin jopa Signmarkista, vaikken räpistä niin välitäkään. Ja Osmo Ikonen oli ihan huippuyllätys. Hänen laulustaan tykkäsin.

Neulottukin on

Ja epätasaisesti, mutta kyllä se siitä vielä tasoittuu.... Ehkä tänä viikonloppuna valmista... ehkä...Neiti E:n hiukset

Eilen piti vähän aikaa nieleskellä, kun neiti E sanoi haluavansa täyspidennykset hiuksiinsa. Oltiin luvattu lisäpidennys, mutta täyspidennyksen hinta olisi 600 euroa!!!!!!!!!!!!! Pitää vielä tänään asiasta keskustella, kunhan neiti E kotiutuu opiskelupaikkakunnaltaan. Minä olen jotenkin yrittänyt selitellä asiaa itselleni, käynhän minäkin kampaajalla 6 kertaa vuodessa ja kerralla menee noin 60 euroa ja neiti ei ole käynyt kampaajalla viime heinäkuun jälkeen. Ja neiti lupas, että minäkin voisin käyttää samoja pidennyksiä sitten myöhemmin. Ottaa ne kuulemma tummana.

No, kaiken huippu oli, että viime viikonloppuna, kun ostin 2 euron Ilta-Sanomat matkalukemiseksi Tahkolle, niin perhe älähti, että mitä sinä nyt sitä ostat. Nyt isäntä, kun varovasti kerroin tyttären suunnitelmista, sanoi, että silloinhan E saa ne pitkät hiukset, mitä on aina toivonut! Neidin hiuslaatu on ohut eikä oikein kasva nätisti pitkiksi, joten hänellä on aina ollut melko lyhyet hiukset. Ja voi sitä itkua pienenä, kun muilla tytöillä oli pitkät hiukset! Onneksi se nyt oli melko vähäistä, mutta kuitenkin. Eli äiti taitaa jatkaa töissä olemista ja säästää...

Myytävänä nuotteja

No, sitten sitä hevirokkia, kai! En ole aivan varma musiikista, kun en ole kuin pari biisiä kuunnellut, mutta niinhän siinä kävi, että tuli tilattua kaksi nuottikirjaa Amazonista. En siis vieläkään ymmärrä, miten niitä tuli kaksi, mutta Amazonin sivut ovat melko sekavat! Tai siis tosi sekavat!!

Myytävänä olisi siis kilon painoinen DragonForcen Inhuman Rampage -nuottikirja postikuluineen 29 euroa. Laitan ensin tänne myyntiin, sitten Huutonettiin. Kirja on siis täysin uusi ja käyttämätön.
Lintubongausta

Ajattelin tänä viikonloppuna osallistua lintubongareiden joukkoon. Saa nähdä, maltanko tuntia istua paikoillaan... Mutta viime viikonloppuna jo harjoittelin kuvausta, että voi sitten vähän paremmin parvesta tunnistella linnut. Tänä aamuna jo katselin, ettei meidän "vakioharakoita" näy. Närhet jo kävivät ruokintapaikalla.
Napsauta kuvan päältä, niin linnut tunnistaa paremmin!

Jaahas, isäntä lähti tänä aamuna kuoron lauluharjoituksiin ja minun olisi nyt sit siivottava ja laiteltava ruoat valmiiksi. Puolen päivän jälkeen lähdetään sonnien siirtoon. Laitoin jo kameran akun lataukseen, jos vaikka sonnien kuvia seuraavassa postauksessa...

3 kommenttia:

Makepeace75 kirjoitti...

Täsmälleen samaa mieltä Viisuista. Pahaa pelkään, että joudutaan vielä muuttamaan.. Noista ehdokkaista lähettäisin ehdottomasti Signmarkin Osmoineen, siitä tykkäsin. Positiivista kuvaa kuuroista ja Osmon äänestä tykkään kovasti. Biisejä olen kuullut töissä radiostä ja olen tykännyt. Ulkonäkö ja ääni ovat ihan eri maailmoista. :o)

Anonyymi kirjoitti...

Että näitä juttujasi on ihana lukea! Täällä tulee aina hyvälle mielelle <3

Anonyymi kirjoitti...

Meidän neiti on maininnut kanssa jotain hiuspidennyksistä vanhojentanssikampauksen yhteydessä. Täytyykin keskustella hinnasta tarkemmin.