tiistaina, heinäkuuta 01, 2008

Mikä käsityöblogi....

Minä olen joskus perustanut itselleni käsityöblogin, mutta kuten jälleen kuvista huomaa, mitään valmista ei ole tullut eikä tule muutamaan päivään. Silmut -huivin tikuttelu jatkuu....

Käsityöt

Eli niitä vähäisiä asioita niistä: ilmoittauduin tänään ja pääsinkin Salainen neuleystävä -vaihtoon. Vaikka myönnän, että vähän meinasin tuskastua kysymysten vastaamiseen. Mutta toisaalta hyvä, kun nyt on tarkat säännöt, niin eipä pääse kukaan valittelemaan. Minä en ole kyllä kertaakaan valittanut, aina on kaikki onnistunut ja paketit ovat olleet ihania!

Mutta sitten taas tähän ikuiseen rahantuhlaukseen. Eilen siis käytiin pojan kanssa Mikkelissä. Joo-o ja pojalle ostetuista tavaroista ei sitten paljon viitsi huudellakaan, mutta sen voin sanoa, että ostettiin ja PALJON! Poika meinas kyllä hikeentyä, kun piti vaatteita sovitella ja viimeiset shortsit ostettiinkin ilman sovitteluja. Nyt kuitenkin luulis olevan tarpeeksi tavaraa eräleirille sekä tälle kesän lopulle. Pojan kanssa kun ei tarvitse useasti käydä shoppailemassa...:-)

Minä puolestani sitten haksahdin taas tuohon Sandra -neulelehteen ja muutama virkkauslankakin piti ostaa. Milloinkahan minä virkkaan...hmmmm....eihän nuo onneksi homehdu, eihän?! :-)

Sandrassa minusta ihanin oli tää mekko. En varmaan tee itselleni, mutta minusta tuo on kaunis!

Piha ja puutarha
Tämä on ehdottomasti yksi lempikukkiani: tähtiputki. En tiedä oikein mikä tuossa viehättää, mutta se on vain niin hillityn kaunis. Sain tuon muutama vuosi takaperin ja se kuulemma kuuluu vanhojen talojen pihaan. Joten niin kuin meille.
Ja sit minun salaattimaa. Olen kuullut, että joillakin emännillä on ihan oikea kasvimaa :-). Minulla kasvaa salaatit, persiljat yms. kukkapenkeissä ja muissa mahdollisissa ja mahdottomissa paikoissa. No, on minulla ihan "oikea" peruna- ja sipulimaa.
Ja Helmi meillä tykkää minun kukkapenkeistä, jos eivät muut....

Nyt saunaan.

6 kommenttia:

Kukka-75 kirjoitti...

Minäkin mukana, ilmottauduin jo yöllä =) Meilläkin poika lähti eräleirille, eilen alkoi ja huomenna haen kotiin.

MarjutJ kirjoitti...

Mekko on todella kaunis, mutten minäkään itselleni...

Äiti-puffa kirjoitti...

Minäkin yritän sny:hyn mukaan...
Hei, pitäähän sitä lankaa olla, virkkaustakin varten; mistäs sitä muutoin alkaa virkata, kun inspiraatio iskee eikä ole lankaa. ;)

Kirsi kirjoitti...

En uskaltanut ilmoittautua tuonne mukaan, kun kerkesin ilmoittautua SRPY eli salaiseen ristipistoystävään. Ei pysty keskittymään moneen isoon vaihtoon. Lisäksi työn alle täytyisi laittaa syksyvaihto, ristipistoilla.

TeSa kirjoitti...

Hyötykasveja voi hyvinkin kasvattaa kukkien seassa.
Meillä kasvaa perunat kasvihuoneessa. Olen kuullut, että muilla olisi perunapelto.

möhönasu kirjoitti...

Olisi kiva josksu osallistua snyhyn, mutta työ vie niin paljon aikaa ettei millään ehdi....