sunnuntaina, marraskuuta 16, 2008

Aamu valkeni näin:

Sinänsä hauska, kun eilen illalla satoi vettä taivaan täydeltä. Niin nuo säät muuttuvat!!

Perjantai-ilta vietettiin isännän kanssa molemmat televisiota katsoen: eri televisiota :-). Isäntä katsoi The Kingdom -elokuvan ja koska minä luulin, etten jaksa valvoa, niin katsoin melkein puolille öin Nenäpäivä -lähetystä. Ja neuloin! Teen Rose Mohairista hihatinta. Katotaan nyt, milloin valmistuu....

Eilinen päivä meni siivotessa ja tytär E tuli kotia ja kertoi, että oli hävittänyt puhelimensa. Hohhoijaa!! Mitähän vielä...

Tuli katsottua myös Tanja Poutiaisen laskut Leviltä ja tänäänhän sitten ne jatkuvat miesten osalta. Täytyy varautua taas television ääreen neuleen kanssa. Samalla voi pestä sen perussetin - 5 koneellista - pyykkiä. Juu, meillä on vuodenaikasähkö, joka näin syys-talviaikaan teettää sen, että meillä eletään öisin ja sunnuntaisin :-). Päiväsähkö on julmetun kallista. Ja se on vielä kalliimpaa kuin ns. tavallisen yösähkön aikaan. Mutta kesä meillä mennään päivin öin halvemmalla sähköllä. Nykyisin kuulemma ei tuota vuodenaikasähköä voi valitakaan samanlaisena kuin meillä nyt on.

Ja poika S palaa illalla yhdeksän maissa kotia. Eilen kyselin tekstiviestillä, onko ollut hauskaa ja onko kaikki hyvin. Vastaukseksi tuli "Juu". Ei nuo meidän miehet paljon viestittele :-).

6 kommenttia:

TeSa kirjoitti...

Tytär, 17 v, lupasi muuttaa Lappiin, siellä on lunta!
Tällä korkeudella sataa vettä, on harmaata ja sataa vettä.

Minäkin pyrin pesemään yösähköllä ja vkl pyykkiä mahdollisimman paljon, aina se vaan ei onnistu.

Rita kirjoitti...

Tulipa muistoja mieleen kun kerrot neulovasi telkkaria katsoessa :) Minulle tuli stoppi kun jännitysniska iski vuosia sitten.

Oli kiva löytää sinut Arkiterapeutti Kops - blogistani :) En tiedä miten sieltä tullaan kommentoimaan tai miten liittäisin sinun blogisi muualle kuin pääblogiini, mutta jonnekin on Pamin puminat nyt pistettävä :D

Yhtä puheliasta tuo teidän miesväki ilmeisesti kuin minun puoliso :)

Rita kirjoitti...

Äh, ai niin - tottahan pistän sinut Kopsin rullaan!

MarjutJ kirjoitti...

Meidän nuori mies on myös yhtä puhelias tekstiviesteillä:D

Pirjo kirjoitti...

Kiitos aivan ihastuttavasta sny-ystävyydestä. Paketti oli mieluinen. Ihanaa lankaa ja se enkeli oli huippu. Kerään enkeleitä. Namit maistuivat meille kaikille. Postaan huomenna. Kiitos sinulle.

Nia kirjoitti...

Ihana luminen kuva! <3