tiistaina, marraskuuta 04, 2008

Kukkia, kokkausta ja ihan vähän käsitöitä











Tuli mieleen äsken käydä kuvailemassa marraskuun kukat. Nyt on minunkin myönnettävä, että ilmasto lämpenee, kun harvemmin marraskuussa enää muita kukkia löytää kuin orvokkeja! Aika myöhään nuo syysasteritkin kukkivat.

Kokkausta
Tein äsken lasagnen leivinuuniin hautumaan. Koska olemme "lihansyöjäkansaa" laitoin tietysti mukaan jauhelihaa, mutta kokeilin myös tällä kertaa systeemiä, jossa laitoin lasagnelevyjen väliin myös Pirkka-juuressosetta. Pidän tuosta soseesta aivan mielettömästi ja yritän tunkea sitä vähän joka väliin. Nyt kiitos vinkkejä, mihin sitä voisi käyttää! Yllättävän vähän siitä on ohjeita. Löysin kyllä uusimmasta Pirkasta piiraan, jonka pohjaan sosetta on käytetty. Eli ostanpa jälleen uuden pötkön, kunhan maltan taas leipoa. Ihan oikeesti pidän enemmän ruoanlaitosta kuin leipomisesta!

Ja sitten ihan pikkuisen käsitöistä
Edelleenkin neulon sitä kaulahuivia. Kohta otan kuvan siitä, jotta voin todistaa, että jotain tapahtuu! Mutta eilen illalla taas tipahti silmukka ja purin muutaman kerroksen...

Ja vinkkinä: KÄSITYÖT ON VÄLINEHARRASTUS! Olen neulonut ikivanhoilla (siis todella vuodelta miekka ja kirves - välillä nuukuus iskee) kolmosen teräspuikoilla ja voi että se muuten kyrsii, kun on tottunut parempiin puikkoihin! Neulon siksi pitkillä puikoilla, kun olen huomannut, että ohuella langalla pyöröpuikot ei ole aina parhaimmat, mutta nyt on kyllä pakko investoida ja ostaa kunnolliset pitkät puikot. Yleensä neulon paksummat langat pyöröpuikoilla ja yleensä neulon paksumpia lankoja.

Elokuvat
Siis olen kyllä katsonut elokuvia puoliksi! Canal-kanavilla on tullut ihan kivoja elokuvia, mutta ennätän niitä katsomaan vasta iltayhdeksän jälkeen, ja nukahdan aina ennen kymmentä. Eikä siihen auta kahvit eikä muutkaan piristeet! Tänään katsoin sitten tallennetun elokuvan, jonka nimeä en nyt sitten muista, olisko Sekavat suhteet tai vastaavaa. Pääosassa Uma Thurman (varmasti) ja Meryl Streep? Elokuva oli kuitenkin hyvä!
Olen muuten pyytänyt isäntää hommaamaan meille seuraavaksi Sinkkuelämää -elokuvan. Oliskohan se hyvä?

Ja loppuun vielä: Kun hammas poistetaan kannattaa syödä Burana 600! Ovat tehokkaita, nukuttavat hyvin ja koska käytän harvoin lääkkeitä, voin nukkua päiväunia eikä mieskään hätyyttele töihin, kun tietää, että särkylääkkeet vaikuttavat minuun unettavasti! :-)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En ole itse katsonut Sinkkuelämää, mutta kovasti sen katsoneet ovat kehuneet.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kukkasia! Ja elokuvista.. voihan Sinkkuelämää<3 Kovasti siitä pidin!