tiistaina, maaliskuuta 17, 2009

Sappolakkuja ja koraleita :-)

...toinen vaihtoehto otsikolle olisi ollut, että ahistaa. Mutta se on vissiin tässä blogissa jo niin monta kertaa käytetty, että piti keksiä vähän vitsikkäämpää. Kun sain Kirsiltä tällaisen:Kiitos!! Jaan tämän, jos löydän sellaisen hyvän mielen blogin, jolla tätä ei vielä ole!

Mutta edellisen postauksen kommentointien kirvoittamana ajattelin jakaa kokemukseni autolla ajosta. Ajan vuosittain autolla riippuen työssäkäynnistä noin 20 - 50 000 kilometriä, joten luulisi noilla kilometreillä jo vähän kerrassaan oppivan, mutta eihän paksuun kalloon mitään mahdu.

Ensimmäinen autoni (reilu 20 vuotta sitten) oli sellainen vähän korjailtu Datsun 120 Y, jossa tietty ralliratti (sellainen halkaisijaltaan pienempi) ja ylileveät kesärenkaat. Sillä ajelin ihan jonkun aikaa ja ensimmäinen tapaus oli, kun parkkeerasin pieneen mäkeen ja unohdin tietysti käsijarrun ja vaihteen! Olin päässyt autosta ulos ja apukuskin puolelle, kun auto lähtikin valumaan ja kesämökin seinään perä edellä. Ensimmäinen ajatus oli tietysti mennä auton ja mökin väliin, mutta onneksi tajusin hypätä välistä pois. Olisin meinaan saanut odottaa apujoukkoja reilun tunnin!

Sama auto piti sitten ajaa ensimmäisillä liukkailla tiepuoleen, kun en antanut isännän vaihtaa siihen talvirenkaita. Se oli ensimmäinen kerta, kun jouduin olemaan mukana renkaiden vaihdossa, ei suostunut isäntä niitä itsekseen enää iltamyöhällä vaihtamaan!

Datsunini oli kuitenkin sellainen auto, joka lähti talvipakkasella käyntiin seisottuaan viikon ilman lämmitystä.

Seuraava auto oli viistoperäinen punainen paholainen Opel Kadett 1,2. Sitä varten kävin ihan itse pankista lainaa ja voi kun olin ylpeä siitä! Joulukuussa muutin Puumalasta Juvalle ja muuttopäivää seuraavana päivänä, kun menin takaisin Puumalaan työpaikalleni, ajoin auton t-risteyksessä suoraan kaiteeseen. Kuuleman mukaan liukkaalla olis pitänyt jarrutella aikaisemmin. Onneksi en lähtenyt tekemään käännöstä oikealla, kuten olis pitänyt, koska silloin olisin ajanut koko kyljen ruttuun. Nyt meni vain etuvalot.

Ja tämän auton ajoin kolmen kuukauden päästä katolleen. Nyt tiedän, kuinka tullaan ulos katollaan olevasta autosta!

Seuraava auto säilyikin kolhuitta, mutta se olikin sitten vähän tylsä Opel Kadett 1,3. Sellainen neliovinen perheauto eli siitä oli päästävä äkkiä eroon :-)

Mutta sillä nappasin ensimmäisen ylinopeussakon niin sanotussa varmassa tutkapaikassa. Mutta kun oli kiire lypsämään lehmiä! 60 rajoituksella tuli ajettua 72 km/h. Nyt siinä kohdassa on 5-kympin rajoitus ja aina muistan jarruttaa riittävän aikaisin. Se onkin paha paikka, koska siinä sijaitsee koulu ihan tien varressa. Ja tuolloinkin kyllä olin hidastamassa, mutten ennättänyt riittävästi polkea jarrua tai en siis polkenutkaan, kun kuvittelin, että auton vauhti hidastuu riittävästi...

Ja kun meikäläinen saa autokuumeen, niin sehän on menoa! Siis meillä autokuumeilee minä, ei isäntä. Piti sitten lähteä ompelukoneeseen lamppua ostamaan Mikkeliin ja sain samalla isännän katsomaan yhtä Opel Vectraa, joka oli ollut ilmoitettuna lehdessä jonkin aikaa. Isäntä istui autoon ja sanoi, etteihän tässä ole edes cd-soitinta! No, sain kuitenkin tahtoni lävitse (ja autoon ostettiin cd-soitin). Siinä oli ihanasti kaikkea kivaa, jopa varashälytin, joka sitten huusi milloin milläkin parkkipaikalla. Ei kiva!

Tällä autolla sitten nappasin ne pari savonlinnalaista parkkisakkoa, kun niille parkkipaikoille, joissa aikaisemmin olin käynyt, olikin tullut parkkikiekot. Ja yksi tuli Joensuussa, kun ei mulla ollut sitä parkkikiekkoa vielä hommattuna! Sen jälkeen jokaisessa autossamme on ollut sellainen!

Tällä autolla myös otin ylinopeussakon, kun taas oli kiire lypsylle! Pitäis poliiseiden vähän ymmärtää. Olikohan silloin 8-kympin rajoituksella jotain 102 km/h.

Tästä autosta vietiin eräänä yönä opiskelupaikkani parkkipaikalta sivupeilit ja antennit. Mutta eipäs silloin varashälytin uikuttanut ollenkaan!!!!

Tämä auto sitten vaihdettiin ensimmäiseen ihan uuteen autoon. Uuteen murheenkryyniin. Tämä oli Opel Vectra 2,2 ja viistoperä. Aivan ihanahan se oli, mutta silläkin tuli ylinopeussakko. Silloin oli kiire vessaan :-). Tutka-auto oli tullut vastaan, mutta minähän katselin maisemia ja lauleskelin, kun piti ajatella muita asioita. Ja pysäytys oli omassa tienhaarassa, siis siinä, mistä käännytään meidän kylätielle isolta tieltä. Nopeutta satasen rajoituksella 119 km/h. Pahinta asiassa oli, että lapset tuli just silloin koulusta taksikyydillä ja heti arvanneet mitä on tapahtunut ja kuka istuu poliisiauton takapenkillä. Meillä ei isäntä ajele ylinopeutta!!

No, tämä auto joutui vaihtoon loppujen lopuksi sen takia, että Savonlinnassa(!) ajoi liikennevaloissa kuorma-auto perään. Tai siis minä halusin sen heti vaihtoon! Just silloin oli kampanja, että pysähdythän keltaisilla. Ja minä pysähdyin! Ja tumps! Vuosi me pidettiin autoa sen jälkeen ennen kuin sain isännän vihdoin suostumaan autonvaihtoon.

Nyt sitten minun pääasiallisessa käytössä on tämä aivan ihana automaattivaihteinen Volvo S80 ja tykkään!!!! Ja sen heti nirhaisin varkautelaisella parkkipaikalla johonkin, että päästiin maalauttamaan etuosaa uudestaan. Nyt sitten parkkisakko ja olen vielä kaiken kunnian kukkuraksi ajanut johonkin tietämättäni etupuskurin alaosan! En todellakaan tiedä mihin. Mutta korjattavahan se on, vaikkei sitä oikeastaan edes huomaa, jos ei oikein kurki.

Oma lukunsa on tietysti vielä ne kolhut, mitkä on ajettu isännän lava-autolla tai traktoreilla. Niitä on paljon ehkä vähän vähemmän... :-)

Mutta kyllä minä silti pidän itseäni ihan hyvänä kuskina... :-)

Ja mikäkö ahistaa! Olen tekemässä tunteja maatalouden tuista ja voin kertoa, etteivät ne todellakaan ole mitään yksinkertaisia juttuja. Luen tällä hetkellä 145-sivuista hakuopasta + 67-sivuista täyttöohjeopusta!

Ja lisäksi kun näkee noita salmonella -juttuja ja juttuja ruotsalaisista teurastamoista, niin... Ja kun maanviljelijät itse ei ole noihin syyllisiä, mutta syy kaatuu tänne alkutuotantoon. Valitettavasti...

7 kommenttia:

MarjutJ kirjoitti...

Kun paljon ajaa, niin paljon ehtii myös tapahtua. Meillä sakkolaput yleensä on ottanut isäntä, muttei häneelekään ihan vaivaksi asti ole niitä siunaantunut.

Mari kirjoitti...

No onpas sinulle tapahtunut! Minun saldoni on tasan pari naarmua äidin autoon. Ja sitten minullekin kävi kerran tuo käsijarrujuttu; auto oli alkanut vieriä mäkeä alas ja mäen alla oli srk-talo, jossa oli menossa perhekerho, ja rivi vauvanvaunuja siinä mäen alla, vauvat tietysti vaunuissa nukkumassa. Varjelusta oli matkassa, sillä auto tarttui kuskin puolen peilistä kiinni puuta vasten, eikä sen ansiosta jatkanut enää matkaansa kohti vaunuja! Koko kuskin puolen kylki meni uusiksi, siis molemmat ovet piti vaihtaa ja bensatankki meni lommoille, kun se oli siitä kyljestään törmännyt puuta vasten ennen kuin tarttui peilistä kiinni. Nythän meillä ei enää autoa olekaan, joten ei tarvitse pelätä noita vahinkoja, onneksi. :)

Marjo kirjoitti...

Hauska lukea autokatsaustasi! Ajavalle sattuu, peltiähän se vaan on... Mie ajoin autolla ekaa kertaa seitsemän viikon tauon jälkeen, vitsi että oli kivaa. Kyllä mie tykkään autolla ajelusta!

TeSa kirjoitti...

Ei auttas nauraa, mutta kun ihan silmistä vesi valuu.
Anteeksi!
Miten sinä hyvä ihminen oot niin nopeliikkeinen?
Hyvä kun hengissä olet, autoinesi.
En ole yhden ainuttakaan sakkoa saanut, ainakaan vielä. Vaikka km on takana tuhansia.

Stanna kirjoitti...

Hauskaa luettavaa, mulla on vain yhdet sakot (kortti ollut kohta 10 v) tama kyllä johtuu poliisien puuttteesta eikä minun ajotavasta. silloin oli uus volvo ja sula tie alla, helpostihan se nopeus nousi 80 alueella 114. Lapset on onneksi nyt rauhoittanut ajotapaa. Ja jos et kerro miehelleni niin sen edellisen volvon kolaroin kerran (unohtui kertoa kun ei tullut mitään näkyviä vaurioita). Sulla on muuten harvinaisen mukavan kuuloinen auto, meillä on farkkuvolvo (oikee perheauto siis).

Stanna kirjoitti...

Käväisehän blogissani, siellä on sinulle jotain.

annasku kirjoitti...

Stannan blogista eksyin tänne. Ei ole tunnustukset väärään paikkaan tulleet ;)