tiistaina, marraskuuta 23, 2010

Varapäät

Eilinen päivä olikin aika tapahtumarikas, etenkin uutisrintamalla. Jotenkin tuntui pahalta kuulla Tampereen palosta ja Helsingissä tapahtuneesta ylikulkusillan tippumisesta. Alkoi taas mietityttää, että uskaltaakos sitä kotoansa mihinkään enää lähteä. Mutta eipähän kotikaan saata olla kovin turvallinen paikka. Meilläkin vanha talo, jota lämmitetään puilla, niin välillä joutuu katselemaan, ettei missään pala tai kuuntelemaan, ettei missään ylimääräisesti ritise. Naapurin talo oli palaa 18 vuotta sitten hormissa olleen reiän takia, joten vähän mietityttää. Näiden hirsien välissä kun eristeenä on sahanpurua ja olkea ym. palonarkaa tavaraa. 

Mutta sitten iloisempiin juttuihin. Viikonloppu tuli neulottua! Nyt on sitten oikean käden etusormi hellä ja rannekin tuntuu vähän oudolta. Katsoin meinaan 8 jaksoa Jack Baueria eli 24 ja neuloin koko ajan. Taisin sunnuntaina istua neulomassa kaikkiaan 8 tuntia. Ihan kokonaisen työpäivän! Ja eilen vielä jatkoin, mutta nyt on Revontuli -huivi valmis. Enää pingottamatta, joten kuvia ei vielä tule.

Mutta kuvia sitten minun varapäistäni. Eli näitä tilasin parikin kappaletta, kun arvelin, ettei nämä kauhean pitkäikäisiä ole. Päät ovat styroksisia. Minä kun en kauheasti saa omalta porukalta kannustusta tähän käsityöharrastukseeni (tai kannustavat hiljaa mielessään), niin kuvan ottajiakaan ei oikein tahdo olla. Nyt sitten on päät pipoja ja pantoja varten. Jos vaikka vähän paremmin sais kuvattua.
Lisäksi postissa tuli Suuri joulukirja 2010. Minähän olen tämän kirjan kestotilaaja, joten tämä taisi olla neljäs joulukirja, joka minulla on. Kirja on Bonnierin kirja.
Ihan kivoja juttuja tuoltakin löytyi, mutta vielä on taas tarkemmin tutkittava. Minä jotenkin lämpenen erittäin hitaasti uusille ideoille, niitä on ensin hetken aikaa makusteltava ja sitten vasta huomaa, miten hyviä juttuja noista kirjoista löytyykään. 

Mutta tänään varmaan on postissa se tilaamani sovitusnukke ja nyt tämä lähtee laittamaan Revontulta pingotukseen, joten huomenna on varmaan taas juttuja uusia. 

Hyvää tiistaipäivää toivotellen
Pami

7 kommenttia:

Sirutuuli kirjoitti...

Mistä noita päitä voi tilata? Onko ne kalliita? Voisi olla kätevää kuvailla noitten kanssa, ettei olisi niin riippuvainen muista ja muiden kotona olosta :)

Tess kirjoitti...

Tuollainen "varapää" olisi kyllä mukava juttu. Pipojen kuvaaminen on yleensä aika haasteellista, kun harva haluaa oman naamansa esiintyvän kuvissa ja muutoinkin kuvaaminen vaatii yksinasuvalta aina älyttömiä suunnitelmia ja järjestelyitä.

Helena kirjoitti...

Voi miten ihania tilauksia! Tuollainen sovitusnukke kelpaisi kyllä mullekin :) Kirjakin näyttää mukavalta.

Bäle kirjoitti...

Kiitos kannustavasta kommentista. Minunkin lähipiirissä käsitöihin suhtaudutaan yhdeltä taholta välillä suorastaan oudosti: esimerkiksi lasten hoitoapua on tarjottu sillä rajoitteella, että kunhan en tee sinä aikana käsitöitä!?? No kukin arvostaa eri asioita... Tuo Revontulihuivi on aivan upea. Olen katsellut itselleni sopivaa huivimallia tässä taannoin tilaamiini lankoihin ja tuo se voisi olla. Mielenkiinnolla jään odottamaan sinun huivistasi kuvia...

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Varapäissä on ideaa kyllä... Minä olen mielinyt perinteistä hattutukkia, semmoista säädettävää. Saisi sovittaa tilaus-/lahjamyssyjä...

Tuosta alemmassa postauksessa olevasta paperinarukranssista tuli jouluinen tunnelma. Itse en vain ole saanut aikaiseksi mitään tuommoista, vaikka toisilla olen ihaillut...
Mutta sähkökyntteliköt ovat jo ikkunoissa. Täällä maalla asumisesta on sekin hyvä puoli, etteivät nääpurit tykkää kyttyrää aikaisin viritetyistä jouluvaloista - kuten kaupungissa (olen yleisönosastoista huomannut.)

Noita onnettomuusuutisia tosiaan nyt riittää. Nekin alkaisivat piisata jo, olisipa iloistakin kerrottavaa, piristäisi tavallisen uutistenkuluttajan mieltä.

Kaisa kirjoitti...

Voitit meidät, meillä taitaa enkka olla vasta 6 jaksoa Jack Baueria putkeen... :D Mistä tosiaan noita varapäitä saa tilata?

Pami kirjoitti...

Minä tilasin nuo varapäät Punanaamiolta, osoite www.punanaamio.fi. Maksoivat 9,50 euroa kappale + postikulut. Punanaamion itse kaupat sijaitsee TAmpereella, Turussa ja Helsingissä, joten jos sinne päin on menoja, niin kannattaa hakea sieltä. Postimaksut olivat 8 euroa eli kaikkinensa nuo päät maksoivat minulle 27 euroa. Tänään tuli sovitusnukkekin. Huomenna siitä! :-)