maanantaina, marraskuuta 03, 2008

Hammasasiaa!

Tänään se sitten tapahtui: minulta otettiin pois ihan sellainen "kunnon hammas". Kerronpa tarinan hampaan takaa:

Hammas juurihoidettiin noin 22 vuotta sitten. Asia ok ja sen kanssa mentiin, kunnes muutama vuosi hoidon jälkeen söin ranskanleipää (juu, sitä vehnäpullaleipää) ja jotain kovaa siellä oli ja hammas/paikka lohkesi. Hammas korjattiin. Kaksi viikkoa sen jälkeen söin karkkia (silloin vielä söin niitä) ja taas mentiin lekurille, joka paikkasi sen takuuhintaan! Eihän noin olisi pitänyt käydä. Välillä olevia paikkauksia en edes muistakaan, mutta useampia niitä on ollut ja joka kerta hammaslääkäri on sanonut, ettei sitä kannata ottaa pois, kun on "niin kallis hammas". No, nyt keväällähän se tulehtui ja minulla oli jo aika sen poisottoa varten. Peruin sen ajan: penisilliinikuuri kun tepsi.

Nyt Madeiran loman ajan kärsin hampaastani ja uusimman penisilliinikuurin jälkeen se sitten otettiin pois, kuulemma aivan haisi; niin tulehtunut. Enpä enää yhtään ihmettele, kun joskus etenkin tyttäreni on valittanut haisulihengityksestäni! Vaan nyt en jänistänyt, vaikka muutaman minuutin myöhästyinkin omasta ajastani. Ja ihan sen takia, että löysin paikallisesta vaatekaupasta just minun jalkaan sopivat housut! Miksi muuten housujen etsintä on aina yhtä vaikeaa, olipa minkä kokoinen tahansa?!

Että semmoista tällä kertaa!

Edelleenkin neulon Ilun langoista sitä samaa kaulaliinaa, josta olen jo muutaman kerran maininnut. Taidan lähteä neulomaan...

3 kommenttia:

Makepeace75 kirjoitti...

Hyvä että pääsit mädästä hampaasta. :o) Nykyään hammaslääkäreillä on paha tapa säästellä hyvinkin huonoja hampaita, vaikka potilaskin tahtoisi niistä eroon. Viimeiseen asti yritetään tekohengittää, oli se sitten järkevää eli ei.. Nyt sitten mietintään, onko tarpeen korvata poistettu hammas sillalla tai implantilla. Muut hampaat pakkaavat nimittäin ajan myötä siirtyä täyttämään aukkoa, mikä taas saattaa sotkea purennan.

Stanna kirjoitti...

Kohtalotovereita siis löytyy, tosin mun hammasta ei edes yritetty korjata kun kesken juurihoito-kierroksen meni hajalle. Ihan minäkin söin perunamuussia ja nakkeja, tuntui vain sellainen rasahdus suussa ja sen jälkeen ei voinut mitään purra kun sattui niin pirusti. Hammaslääkäri onneksi sanoi että poistetaan eikä edes yritetä korjata kun tulee sitten tulevaisuudessa oireilemaan.Hieman kauhistuttaa joulukuu jolloin menen jälkikommentit kuulemaan (jäi yhden juuren pala vielä suuhun) koska tiedän että jos sinne ruvetaan siltaa / implanttia laittamaan ei todellakaan olis halpaa huvia, nyt jo meni lähes 100 euroa hampaaseen joka sitten otettiin pois. En muuten ikinä enää makaa 2 tuntia hammaslääkärissä kidutettavana viimeisillään raskaana olkoot suu kuinka kipeä vain.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä, että pääsit eroon. Minulla juurihoidettiin yläetuhampaat 19-vuotiaana. Sen jälkeen ei ollut mitään oireita kunnes noin 5 vuotta sitten toinen irtosi, kun söin karkkia. Nyt siihen hampaaseen on mennyt useampi satanen, kun siihen on nauloilla ja ruuveilla kiinnitetty useampia nastahampaita. Seuraava vaihe olisi implantti, mutta hinta-arvio on 2000€ ja jos molemmat etuhampaat niin 3500€, joten ....