lauantaina, marraskuuta 22, 2008

Mullapas onkin oma Ferrari!

Tänään on ollutkin ihan mukava päivä, osittain, osittain taas sitten ei!

No, sen takia mukava, että sain tänään haettua postista ison paketin ja se paketti sisälsi Ferrarin. Joo, ei ne maatalouden neuvottelut EU:ssa todellakaan olleet niin hyvät, mutta tilasinpahan itselleni Positiivareilta Ferrarin punaisen Amarylliksen. Sen pitäis kukkia jouluksi, mutta saa nyt nähdä. Kun välillä tuo viherpeukalo, kuten muutkin peukalot ovat keskellä kämmentä. Kuvia sitten, kun Ferrarini kukkii.

Käytiin myös muksujen kanssa Mikkelissä vähän shoppailemassa. Ja enhän minä tiennyt, että siellä just tänä viikonloppuna on joulukadun avajaiset ja kulkueita ym. Porukkaa oli paljon liikenteessä ja kun meikä vaan tahtoo aina ahdistua, jos ihmisiä on ympärillä paljon. Mutta pakko oli saada poika S:lle vaatteita ja onneksi niitä aika sujuvasti löydettiinkin. Vaan rahaahan siinä tahtoo palaa ja lisäksi olin yhdessä vaiheessa aivan varma, että hävitin pankkikorttinikin. Onneksi se kuitenkin löytyi aivan ihmeellisestä paikasta rahapussista. Ennätin ennen sitä kääntää rahapussin noin viisi kertaa ympäri pojan avustuksella!!

Mutta nyt ei sitten kai toivottavasti ihan heti tarvitse lähteä vaatekauppoihin. Poika on vielä huonompi shoppailija kuin minä!! Mutta kun hän kasvaa vielä melkoista vauhtia: katselee jo äitiään alaspäin aika korkealta! Näyttää olevan ikäluokkansa pisimpiä täällä meidän paikkakunnalla, kun viime perjantaina katsoin "Maata näkyvissä" -festareille lähtijöitä.

Itselle en sitten ostanut mitään, vaikka kävinkin Anttilan lankahyllyillä hipelöimässä lankoja. Tuntuu vaan, että entisiäkin olisi saatava neulottua! Ei ole kuumetta, ei kai... :-)

Mutta sellaista. Leivinuunissa hautuu peruna-jauheliha-tomaatti-sipuli-juusto -laatikko. Meille tuli omasta maasta tosi hyvät perunat ja ihan riittävästikin, mutta mokomat jyrsijät ovat käyneet kellarissa tekemässä vähän turhan moneen perunaan hampaanjäljet. Lisäksi niitä alkaa taas juoksennella meidän keittiön alakaapissakin. Ja kissat nukkuu tyynen rauhallisesti takkatulen loisteessa... Huoh!

Kuvia joskus myöhemmin...

Kannattaa muuten lukea Päivän paras tuosta oikeasta yläkulmasta! Nyt on asiaa... :-)

Ja vielä: Ulla on ilmestynyt! Hienoa työtä jälleen!

1 kommentti:

Pirjo kirjoitti...

Olen aina tiennyt, että minussa on tullut suunnitteluvirhe: liian vähän käsiä! Miten helppoa olisi tulla esim. kaupasta, jos käsiä olis enemmän saatikka sitten muut työt!