Ja minun Ferrarini kukkii jo nyt näin mainiosti. En vaan oikein saanut kunnolla kuvattua, mutta on se vaan ihana kukka. Enkä henno viedä sitä viileään, että kukkiminen säilyisi kauemmin...
Keskiviikkona saan joulukalat. Pikkuhiljaa kun siivoilee ja loput laitetaan kynttilänvaloon, niin eikös se ole siinä.
Ai niin, joululahjat: meillä ei ole moneen vuoteen sellaisia hommattu kuin lapsille ja nekin on isäntä jo hommannut. Ja minä saan ruskistavan mikroaaltouunin!! Toivoin joko pölynimuria tai uutta mikroa, kun entinen ei toimi kuin täydellä teholla. Olen tosi huono käyttämään sähköliettä, koska teen yleensä ruoat leivinuunissa. Ruskistavaa mikroa tarvitsisin nykyisin ns. pikaruokiin, joita välillä on pakko tehdä esim. makkarasta (oman sonnin lihasta tehdystä makkaralenkistä) tai muutenkin, kun tykkään vuokaruoista. Ei tarvitse paljon sähköä kuluttavaa sähköuunia lämmitellä.
Jouluksi ajattelin tehdä muutaman ison lihamurekkeen hyvillä täytteillä, kun pakastimessa näkyy olevan vielä reilusti jauhelihaa.
Tortut ja piparit... Ne tehdään valmistaikinoista, jos lapset haluaa leipoa. Jos suuri innostus iskee, niin piparkakkutaikinan saatan tehdä itse. Mutta kun kukaan meistä ei niitä syö! Ai niin, ja tietysti se riisipuurojälkkäri, onkos se Victorian jälkiruoka. Ja vielähän se on muistettava käyttää loput karpalot karpalojäädykkeeseen.... ja ja...
Heh, nyt on lopetettava, ettei tuu stressiä!! :-)
4 kommenttia:
Vitsit kun omatekoinen makkara kuulostaa hyvältä.
Siulla vaikuttaa valmistelut olevan hyvällä mallilla! Mie oon laittanut muutamat joulukoristeet ja mies on korjannut jouluvalot (jotka on roikkunu ulkoeteisessä useamman vuoden...toimimatta). Vielä kun etsii "joulukorttitaulupussukan" niin siinä taitaa olla miun panostus jouluvalmisteluihin.
Mie kehitin siulle arvonimen. Harmittaa kun en oo bongannu sinnuu piiitkään aikaan ja sie oot niin hyvä bongari!
Meillä on joulukortit ja joulukuusi hoidettu ja muut asiat hoitamatta, mutta eiköhän se siitä.
Upea on Ferrarisi, wau! Hiki jo tulee lukiessa - meinaatko tosiaan kaiken vielä ennättää;)
Lähetä kommentti