sunnuntaina, kesäkuuta 28, 2009

Sunnuntaipäivän hommia!

Onneksi asutaan maalla. Siis meidän miesväellä, etenkin tuolla vanhemmalla tuntuu olevan joku nurmikonleikkuukompleksi. Siis sitä kyllä hiotaan ja sitten oikein kahden miehen voimalla, mutta muut jutut sitten voikin jättää puolitiehen! No, olen nyt vähän taas tympääntynyt tuohon miesväkeen, etenkin tuohon vanhempaan. Mutta toisaalta hyvään aikaan nurmikon leikkasivat, heti kohta alkoi ukkoskuuro ja sadetta saatiin. Nyt taas paistaa aurinko.
Ja mitäs minä sain aikaan: tuunasin yhden saviruukun. Vähän kyllä heikohkosti, ei saa tutkia tarkkaan! Mutta tuo decoupage -juttu on vaan niin kivaa.

Jostain luin jo huhtikuussa, että kukkien mullanvaihto olisi jo myöhäistä. Hah, sanon minä. Minä vaihdan suurimman osan kukkien mullista vasta näin kesäaikaan ja vähän väliä pitkin talveakin, kun siltä tuntuu. Jos multien vaihto olisi liian myöhäistä, niin minullahan ei olisi enää yhtään kukkaa. Täytyykin vissiin alkaa kuvata nämä sisäkukatkin, että tulee näytettyä asia toteen: kukkien multien vaihto ei ole koskaan liian myöhäistä!!!!
Tämän ruukun sai siis kultaköynnös, jonka pisimmät oksat ovat monen metrin mittaiset! Entinen muoviruukku lahosi!
Ja eilen illalla meidän aitan takaa olisi löytynyt aarre! Harmi, kun en saanut parempaa kuvaa. Tämä oli meinaan paras niistä noin paristakymmenestä otoksesta. Ai miten niin en osaa kuvata :-)

Jaa, ja loppuun vielä yksi syy, miksi tuo vanhempi miespuolinen suututtaa. Tuo saamarin ilmalämpöpumppu viilentäessään tätä taloa työntää kaikki kondenssivedet sisälle! Ja lisäksi asentajat eivät hokasseet sellaista seikkaa, että putket työnnettiin minun askartelutarvikekomeron kautta navettakomeroon, josta pihalle. Juu, ei siinä mitään, mutta kun hajut tuli päinvastoin!! Juu, kyllä se isäntä jo vähän laitteli eristeitä, huomasi itsekin asian, kun aukaisin askartelutarvikekomeron oven!!!!

Kiitos kaikille toppia kehuneille ja Heidille tiedoksi, että me myytiin (annettiin siis ilmaiseksi) kaikki mehiläistarvikkeet isännän enolle, joka harrasti myös mehiläisiä.

Mutta jatketaan, kun jaksetaan :-)

7 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Ei voi olla totta, ehdin unohtaa jo, mitä minun piti kommentoida... *miettii kuumeisesti* Niin, sitä multien vaihtoa. :) Luin jostain nyt keväällä, että ei kukille tarvitse vaihtaa multaa joka vuosi, ainoastaan tarvittaessa, jos kaipaavat isompaa ruukkua, eikä silloinkaan sitä vanhaa multaa tarvitse vaihtaa pois, vaan lisätä vain sen verran uutta, kuin uusi ruukku vaatii. Mulla on tasan kaksi huonekasvia, joista toinen on tänä keväänä hankittu ja toinen useamman vuoden vanha, enkä ole siihen toiseen muistaakseni kuin kerran vaihtanut isomman ruukun, ja aina olen vanhat mullat säilyttänyt. Eli jos et vaihda multia, niin et tee mitään väärin, pikemminkin toimit aivan ohjeiden mukaisesti! :)

Villasukka kirjoitti...

Miä vaihdan kukille mullat aina pihalla (= kesäaikaan) ja vain silloin kun huvitta - tänä vuonna ei huvittanut.

intsu kirjoitti...

Niinhän minäkin vaihdan mullat koska sattuu! Mä olen niin impulssiivinen,että kun siltä tuntuu,niin sitten. Valloittavn ihana tuo kukkaruukku.Minunkin pitäis koettaa alkaa niitä tuunaamaan. Tässä helteessä kaipaa käteensä muutakin näperreltävä,kuin lankoja.

Marjo kirjoitti...

Sama juttu miulla, vaihdan mullat sillon kun viittin. Yleensä vaihdan kesällä, että saan vaihdettua ne mullat ulkona. Sillon ei tarvii siivota niitä sotkuja sisällä :)
Kiva ruukku!

MarjutJ kirjoitti...

Jippii, olen huojentunut! Olen aina orjallisesti vaihtanut mullat keväällä. Siis silloin, kun yleensä olen vaihtanut. Joten nyt sitten vaihdan, kun sattuu huvittamaan:)

Stanna kirjoitti...

Mulla eli kultaköynös tyytyväisenä 8 vuotta samassa purkissa ja samoissa mullissa. Pääsi kuolemaan pari vuotta sitten kun unohtui kasteleminen piilopaikassa. olivat siis poikaa paossa "lukkojen takana" enkä muistanut kastella kuin silloin tällöin. Jäljelle jäi vain yksi kukka.

Hannele kirjoitti...

Hieno sateenkaari. Minä yleensä vaihdan mullat, kun on lämpiimää ulkona, en sisällä viitsi sotkea..