maanantaina, joulukuuta 29, 2008

Hyvää viikonalkua!

Jaahas, se olisi sitten maanantaipäivä jälleen. Onneksi maanantait on yleensä minulle hyviä päiviä. Toivottavasti tästäkin tulee sellainen.

Nyt ne puikot viuhuu

Eilen aloitin tekemään pitkästä aikaa sukkia. Sitä en tiedä, kuka niitä käyttää, mutta pakkohan sitä jotain oli aloitettava... Sukan mallia miettiessä löysin (siis minulla on liikaa kirjoja...) unohduksissa olleen Favorite Socks -kansion ja aloitin siitä ensimmäisen mallin eli Retro Rib Socks -mallin. Lanka on vain niin kirjavaa, ettei siitä paljon mallia erota.

Täytyy vaan ihmetellä ja ihailla ihmisiä, jotka saavat aikaan sukat per päivä. Minä istuin omasta mielestäni koko päivän neule kädessä enkä saanut kuin toiseen sukkaan osan varresta tehtyä!

Sitten se voileipäkakku
Tässähän tämä. Nyt ei tullut kaunis, kun koristelija oli vielä reissussa eli neiti E. Hän tuli kyllä kotiin eilen.

Kakussa on siis kolme kerrosta täysjyväpaahtoleipäviipaleita (3 x 4, kuoret pois), toisessa välissä savukalatahnaa, toisessa välissä lohipasteijaa, aurinkokuivattutomaattisulatejuustoa (jessus, mikä sana) ja kermaviiliä. Päällys on majoneesia ja olympiasulatejuustoa ja kermaviiliä. Kostutus kalaliemellä, joka valmistettu ihan kuutioista. Näitä on muuten kiva tehdä ja ovat nopeita. Ja ainakin vielä on tullut ihan syötävää! :-)

Tavaraa, tavaraa...

Eilen en voinut taas kuin nauraa, kun isäntä tuli kysymään minulta, onko minulla pyöreää viilaa moottorisahan ketjun viilausta varten. Juu, kyllä mulla paljon on tavaraa, mutta tuo viila just nyt tällä hetkellä puuttuu! Täytyy varmaan hommata sellainenkin. Mihinkähän meikäläinen sitä tarvitsisi...

Ja ei pitäisi kauheasti kehua omalla terveydentilallaan. Eilen sitten alkoi kurkkua taas kutittamaan siihen malliin, että saattaa vielä kipeytyä. Ehkä kuitenkin kannattaisi laittaa kengät jalkaan, kun juoksentelee tuolla ulkona....

Nyt leivinuuniin tuli ja sitten vähintään kirkolle, mutta näillä näkymin kaupunkiin saakka. Lankakauppojen kiertäminen kaukaa tulee onnistumaan mainiosti, poika S lähtee mukaan!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En ole vielä tähän ikään tehnyt voileipäkakkua; ehkä nyt olisi syytä aloittaa:) Toivottavasti kurkun karheus ei yllä taudiksi asti.

Anonyymi kirjoitti...

lol,so nice