tiistaina, kesäkuuta 16, 2009

Tääl on pesty mattoja, pulloja, koiraa...

No, ite en pessyt mattoja vaan käytin ne ihan pesulassa. Nyt sitten matot ovat tuolla ulkona "odottamassa" vesisadetta. On minulla sinänsä käynyt tuuri, että sen jälkeen, kun sain matot kuivumaan pyykki- ja mattotelineelle ja kuistille, niin ei oo satanut... Välillä kyllä käy uhkaavan näköisiä pilviä tässä päällä!

Pulloja piti pestä, kun mehupulloja oli kertynyt tiskipöydälle jo useampi. Nyt on kuitenkin sekin homma hoidettu. Minä en yhtään tykkää pullojen pesusta, mutta pakkohan sitä on tehdä, jos omia mehuja aikoo keitellä. Kaikkia mehuja kun en pysty pakastamaan ja lisäksi meillä on niin hyvä maakellari, että sitä on kyllä käytettävä. Ei siellä paljon muuta olekaan kuin mehuja ja perunoita. Ensi talveksi on kai sitten laitettava nuo daalioiden ja cannojen juurakot sinne talvehtimaan. Jos osais talvehdittaa...

Koiraa piti taas pestä, kun oli sotkenut taas itsensä ja samalla vähän peräpäätä lämmittelin lämpimällä vedellä, kun epäilen, että anaalirauhaset ovat täyttyneet eikä tästä ole joutanut eläinlääkäriin Wallua viemään. Tai ei oikein ole osunut eläinlääkärin vastaanottoajat sopivasti. Vaikka meikäläinen välillä nopea onkin, niin kahteen paikkaan yhtä aikaa en ennätä! :-)

No, kun kerran kirkolla tuli pyörittyä, niin pitihän ne tällaiset napata mukaan. Eli Sinä osaat Magnum -lehti ja kirjakaupassa oli Osta kolme, maksa kaksi -tarjous! En ole Kaffe Fassettin suurimpia ystäviä, mutta tuossa kirjassa oli jotain hyviä vinkkejä, jos joskus haluaisin pitkästä aikaa kokeilla kirjoneuleita. Olen niitä aikoinaan tehnyt, mutta nykyisin ei oikein malta.
Sitten on kerrottava loppuun "lasten laukaisuja" eli patistelin tytärtäni 17 v. navettaan ruokkimaan sonneja, kun tulevassa työpaikassaan syksyllä pitäisi osata syöttää hevosia. Tytär siihen, ettei mene ja että osaa hevoset syöttää, koska ne syötetään hiilihangoilla eikä pienkuormaajan avulla :-). Juu, hiilet ja heinät voi joskus mennä sekaisin...

Mutta nyt ruoanlaittoon.

6 kommenttia:

MarjutJ kirjoitti...

Olisikin hauska nähdä, kuinka hevosia syötetään hiilihangolla:D

Marjo kirjoitti...

Mie oon ihan unohtanut koko mattojenpesun. Ei hirveesti näillä keleillä huvita.

Makepeace75 kirjoitti...

Anaalirauhaset on helppo tyhjentää ihan itsekin siinä pesun yhteydessä.

Neili kirjoitti...

Minä suunnittelen matonpesua sitten, kun ennustetaan monen päivän poutaa ja hellelukemia. Tuleekohan tänä suvena?

Stanna kirjoitti...

Matot pesemättä täälläkin, enkä viime kesänäkään pessyt kaikkia. Silloin mulla tosin oli hyvä syy kun oli nostelukielto raskauden takia käynnissä. Mitäs sitä nyt selittelis, lapset vie aikaa eikä täällä ole pesuloita mailla halmeilla ja se painepesurikin hajos kun ekaa mattoa pesin....

Ruiskaunokki kirjoitti...

Matot, ne vähäisetkin, vielä pesemättä. Ei huvita, eikä niitä saisi kuivaksikaan.

- Sinulle tarjoan elämää-täynnä- olevan blogisi tunnustuksena merkin, jonka lienet kyllä jo moneenkin kertaan ansaitusti saanut. Kurkkase blogiini! :)