keskiviikkona, joulukuuta 31, 2008

Minulta hävis eilinen päivä...

Tässä kun aloitin suunnittelemaan, mitä kirjoittaisin, niin en muistanutkaan eilisestä mitään! Hui! No, tulihan asiat sitten mieleen. Aamupäivä meni tietysti blogikierroksella ja iltapäivä tuli tuijoteltua vähän aikaa televisiota ja saunailtakin meillä oli, joten hyvinhän se päivä rattoisasti sujuikin.

Tänään olisi sitten käytävä kaupassa ja lupasin viedä neiti E:n samalla kaverinsa luo uutta vuotta vastaanottamaan.

Kauneimmat käsityöt

Tulihan se eilen Kauneimmat käsityöt -lehtikin. Pitäisikin muistaa perua tuo lehti, kun haluaisin välillä tilata taas joko Modan tai Novitan. Melko varmasti Novitan, kun se tulee kuitenkin irtonumeroina ostettua!

Ensin katsoin, ettei lehdessä ollut taas mitään, mutta taas pienen hauduttelun jälkeen löytyi pari kivaa mallia. Kuvat näkyykin olevan eri järjestyksessä kuin suunnittelin, joten ensin mallit ja sitten vasta lehden kansi!Tässä olis taas näitä neulottuja liinoja...
Ja tää olikin jo tuossa kannessa...

En nyt mitään vuosikatsausta tähän kirjoittele, lankataulukosta näkyy lankakulutukset tänä vuonna.

Tämän kuvan myötä

Kaikille oikein mukavaa ja rauhallista Uutta Vuotta 2009!!

tiistaina, joulukuuta 30, 2008

Toisilla joulu kerran vuodessa, meillä vasta joulun jälkeen...

Käytiin lasten kanssa eilen kaupungissa

Ja ensin meille tuli tää...
ja tää...
ja sit tää, tää, tää... No, tää oli sit niin kallis, ettei paljon muuta ostettukaan. Tää oli isännän toive ja kyllä sillä eilen illalla pelattiinkin paitsi minä! Minä lopetin tuon muusikon urani, kun tapasin tämän nykyisin mieheni, joka meillä saa hoitaa muuten tuon musiikkipuolen, minä vain kuuntelen sujuvasti.
Poika S sai tulevaksi synttärilahjakseen kuulokkeet ja neiti E takin muuten vaan alennusmyynnistä. Ja lankakaupat tietty kierrettiin... kaukaa...

Unelma

Mutta sitten kotona odotti tää! En vielä osaa sanoa tuosta kirjasta oikein mitään, mutta ideoitahan siitä taas saa. Etenkin kun ennemmin neulon paksuista langoista kuin ohuista, nimim. sukan varsi edistyi eilen vain muutaman kerroksen...
Poika S:lle tilasin vielä eilen synttärilahjaksi Amazonista Dragonforce - Inhuman Rampage -nuottikirjan ja nyt minä myönnän, että enklandinkielen taitoni on aivan onneton. Siis minä en vieläkään tajua, että tuleeko minulle yksi vai kaksi nuottikirjaa. Jos tulee kaksi, niin kenellä sattuisi olemaan hevikitaristi kotonaan...

maanantaina, joulukuuta 29, 2008

Hyvää viikonalkua!

Jaahas, se olisi sitten maanantaipäivä jälleen. Onneksi maanantait on yleensä minulle hyviä päiviä. Toivottavasti tästäkin tulee sellainen.

Nyt ne puikot viuhuu

Eilen aloitin tekemään pitkästä aikaa sukkia. Sitä en tiedä, kuka niitä käyttää, mutta pakkohan sitä jotain oli aloitettava... Sukan mallia miettiessä löysin (siis minulla on liikaa kirjoja...) unohduksissa olleen Favorite Socks -kansion ja aloitin siitä ensimmäisen mallin eli Retro Rib Socks -mallin. Lanka on vain niin kirjavaa, ettei siitä paljon mallia erota.

Täytyy vaan ihmetellä ja ihailla ihmisiä, jotka saavat aikaan sukat per päivä. Minä istuin omasta mielestäni koko päivän neule kädessä enkä saanut kuin toiseen sukkaan osan varresta tehtyä!

Sitten se voileipäkakku
Tässähän tämä. Nyt ei tullut kaunis, kun koristelija oli vielä reissussa eli neiti E. Hän tuli kyllä kotiin eilen.

Kakussa on siis kolme kerrosta täysjyväpaahtoleipäviipaleita (3 x 4, kuoret pois), toisessa välissä savukalatahnaa, toisessa välissä lohipasteijaa, aurinkokuivattutomaattisulatejuustoa (jessus, mikä sana) ja kermaviiliä. Päällys on majoneesia ja olympiasulatejuustoa ja kermaviiliä. Kostutus kalaliemellä, joka valmistettu ihan kuutioista. Näitä on muuten kiva tehdä ja ovat nopeita. Ja ainakin vielä on tullut ihan syötävää! :-)

Tavaraa, tavaraa...

Eilen en voinut taas kuin nauraa, kun isäntä tuli kysymään minulta, onko minulla pyöreää viilaa moottorisahan ketjun viilausta varten. Juu, kyllä mulla paljon on tavaraa, mutta tuo viila just nyt tällä hetkellä puuttuu! Täytyy varmaan hommata sellainenkin. Mihinkähän meikäläinen sitä tarvitsisi...

Ja ei pitäisi kauheasti kehua omalla terveydentilallaan. Eilen sitten alkoi kurkkua taas kutittamaan siihen malliin, että saattaa vielä kipeytyä. Ehkä kuitenkin kannattaisi laittaa kengät jalkaan, kun juoksentelee tuolla ulkona....

Nyt leivinuuniin tuli ja sitten vähintään kirkolle, mutta näillä näkymin kaupunkiin saakka. Lankakauppojen kiertäminen kaukaa tulee onnistumaan mainiosti, poika S lähtee mukaan!

sunnuntai, joulukuuta 28, 2008

Vähän mä oon nopee...

... no, ei vaiskaan!

Tuli vaan mieleen, kun eilen kirjoitin aloittavani käsityöt ja nyt on tuhottu Novitan Kuuraa 300 grammaa. Eli tein tuollaisen pitkulaisen kaulahuivin, jota sitten kaulan ympärille pyöritellään. Ja tuo on ollut valmiina jo pari viikkoa, mutta eilen sain Baddingiä katsoessa siihen hapsut.


Ruokapuolta eli kinkkupitsaa

Eilen sitten päivällä syötiin maksalaatikkoa, puolukkahilloa ja perunasalaattia tähteiden kanssa. Illaksi tein kinkkupitsan. Ja tänään syödään loppukinkku ja seuraavan kerran kinkkua pöytään ensi jouluna...

Siis minä ihan todella tykkään perinteisistä jouluruuista, mutta en tykkää syödä niitä päivätolkulla!

Kinkkupitsaan laitoin:

peruspohjataikina
tomaattimurskaa lisättynä chili-valkosipulikastikkeella, tomaattimurskassakin oli valkosipulia
kuivattua persiljaa, kuivattua ruohosipulia
päälle joulukinkkua paloina
sipulia reilusti
juustoraastetta, oreganoa, basilikaa

... ja hyvää oli!

Tänään syödään kaikki, mitä jääkaapista löytyy! Sekä lisäksi riisipiirakoita, joita ostin eilen pakastealtaasta! Ja sitten teen vielä pikaisen ja pienen voileipäkakun, jollainen tehtiin tyttären kanssa jo aattona, mutta se oli niin pieni, että syötiin ennen kuin ennätin kuvaamaan. Samanlaisen teen tänään. Paahtoleipäviipaleiden väliin savukalatahnoja, joita toin ennen joulua työpaikaltani. Toivottavasti nyt ennätän kuvaamaan...

Badding

Biisit oli mahtavia, mutta muuten en oikein päässyt elokuvaan mukaan. Tai sisälle tai miten se nyt ilmaistaankaan...

Huomenna olen luvannut viedä poika S:n shoppailemaan ja pankkikortti olis myös hommattava. Kun eihän meillä koskaan ole rahaa lapselle antaa... Siis todellakin, kun on itse pankkikorttia 25 vuotta käyttänyt, niin tuntuu, ettei pussista euroa löydy!

lauantaina, joulukuuta 27, 2008

Ihanaa arkea!

Tästä tulee vähän tylsä päiväkirja, kun melkein joutuu joka päivälle kirjoittamaan samat asiat! Eli eipä tämä elo paljon muutu tässä vuorokausien välillä, olipa pyhä tai arki.

Eilen tuli taas päivä touhuttua kaikenlaista sekalaista arkipuuhaa. Sain siivottua vihdoin toimistohuoneen loppuun ja ruokaahan sitä oli laiteltava jälleen.

Tapaninpäivän menuu

kinkku + sinappi (joo, ei mitään kinkunkastikkeita)
porkkanalaatikko
jauhelihapullat
tomaatti-kurkku-paprika-tilli-jääsalaatti
kirjolohipaloja sinappikastikkeessa
suolakurkut
ruisleipä + voi
Victorian riisi (oma sovellus)

Hamittaa, kun en muistanut varata riisipiirakoita yhtään. Kun en jaksanut leipoakaan paljoa ennen joulua. Onneksi tytär leipoi ne tortut ja piparkakut.

Tänään ei sitten syödä jouluruokia. Kohta lähden kauppaan... :-)

Joulun lopetusta

Minä olen päättänyt opetella tuota valokuvaamista ja tässä nyt kolme eri versiota meidän joulukuusesta. Suurin osa koristeista on itse tehtyjä tai saatuja. Ensimmäinen kuva on salamavalolla, toinen ilman salamavaloa, mutta automatiikalla, kolmas kuva on kynttilänvaloasetuksella kuvattu.

Tekis jo kovasti mieli purkaa koko kuusi pois, mutta kai sitä on yritettävä ensi perjantaihin pitää. Yleensä uudenvuoden jälkeen viedään pois. Loppiaiseen asti ei millään jaksa katsoa! Metsässä nuo kuuset ovat paljon kauniimpia.

Valittelin aikaisemmin väsymystä ja stressiperäistä se taisi olla, kuten kuvittelinkin. Nyt on tullut huilattua kyllä kunnolla ja nukuttua vähän milloin missäkin, mutta onneksi myös öisin olen saanut nukuttua. Vaikka viime yönä heräsinkin kolmen maissa kamalaan rumahdukseen.

Peltikatto on
- kiva, kun sieltä tulevat lumet alas
- ei kiva, kun sieltä tulevat lumet alas ja melko äänekkäästi.

Heräämisen jälkeen näin unta, että oltiin traktoria ostamassa isännän kanssa jossain imatralaisessa? liikkeessä. Miksi Imatra, ei harmainta hajua... Ainut vaan, että minä eksyin porukasta enkä millään löytänyt kaupantekopaikkaa... Noita eksymisunia olen aina välillä nähnytkin. En sitten tiedä, mitä ne tarkoittaa.

Sitten pieni varoituksen sana: ostin ennen joulua Lumenen kasvorasvaa ja jotain muutakin, nyt en muista mitä. Sain ilmaiseksi Lumenen kasvojen ihon heleytyspisaroita, joita pitää käyttää 28 päivää. Minä olen nyt käyttänyt kolmisen viikkoa ja minulta kuoriutuu iho! Mietittiin isännän kanssa, että sekö se tarkoitus onkin, että kuoritaan pintaiho, niin saadaan heleä iho alta näkyviin. En tiedä, mutta naamani on aika kauhean näköinen. Tai siis kuivan näköinen. Aion kuitenkin sitkeästi käyttää nuo loppuun. Katsotaan sitten, miten paljon kaunistun... :-)) Mutta ei kiva, kun just jouluksi sattui moiset kasvot. Tai oikeastaan hyvä juttu, kun nythän minä olen kotona...

Tänään aion katsoa Badding-elokuvan ja aloittaa käsityöt!

perjantaina, joulukuuta 26, 2008

Hyvää tapaninpäivää!

Äh, nyt hokasin, ettei tule edes kuvia...

Mutta päiväkirjamaisesti kerron, että eilen käytiin sitten vanhempieni luona, jonne vein tyttäreni, joka lähti siskoni luo Jyväskylään. Vanhempieni luona tapasin myös vanhemman veljeni, joka täytti joulukuun alkupuolella 50 v. ja heti urputin, ettei kutsua juhliin ollut tullut ja kaikki purskahti nauramaan, kun en kuulemma ollut ensimmäinen valittaja. Siskon kanssa heitettiin vielä huulta, että ihan turhaa uudet klänningit ostettiin. Veli tuumasi omaan rauhalliseen tapaansa, että saittehan liikuntaa, kun postilaatikolla kävitte kutsua odottamassa. 100-vuotiskutsua sitten rollaattorin kanssa... Ja meikäläinen vielä kynnöspellon halki. Posti kun tulee naapuriin pellon taakse!

Juu, meidän perhe on kova äänistä ja huumorintajuista ja kaikki suvut (esim. mieheni) ei sitä ymmärrä!

Joskus aina jaksan miettiä, että mihin tämä joulurauha oikein naisten osalta perustuu... Ainakin minä olen ihan normaaliin tapaan laittanut ruokaa, siivonnut ja pessyt pyykkiä jne. Eilen kyllä nauratti, kun mies kävi keittiössä kattilan kannen alle kurkkaamassa. Huomautin asiasta, jolloin mieskin myönsi ettei mitään oikein osaa tehdä. Jopa luettelin muutaman homman. No, meillä mies aina korjaa pöydän (vaikkei siinä ole mitään vikaa.... :-))

Elokuvat

Onneksi sisareni muisti muistuttaa, että telkkarista tulee Kalterva torni pääosassa Martti Suosalo. Siskoni miehenkin mukaan elokuva oli hyvä, joten pitihän se minunkin katsoa. Johanneksen höpötyksestä en aina ottanut selvää, mutta elokuva oli hyvä! Suosittelen! Jopa mieheni tykkäsi! Muistan, kun sitä mainostettiin, mutta en ole mikään suuri suomalaisten, saati sitten Koivusalon elokuvien ystävä, joten en ollut laittanut sitä ns. mieleni sopukoihin.

Blogini on muuttunut viime aikoina ns. laivstail (erotuksena lifestyle -blogeista) -blogiksi. Yritän päivitellä tätä vähän useammin kuin käsitöitä syntyy...

torstaina, joulukuuta 25, 2008

Jouluajan menuut Pamin tapaan!

Itselleni muistiin:

Jouluaatto

kinkku + sinappi
rosolli
porkkanalaatikko
kylmäsavulohi
suolakurkut
aura-juusto
ruisleipä + voi
riisipuuro
sekahedelmäkeitto

Joulupäivä

kinkku + sinappi
rosolli + kermaviilikastike
porkkanalaatikko
lanttulaatikko
bataattiperunasose
ruusukaalit voikastikkeella
kylmäsavulohi
suolakurkut
ananasjäävuorisalaatti
aura-juusto
ruisleipä + voi
sekahedelmäkeitto kermavaahdolla

Hyvää joulupäivää!

Aatto on nyt sitten ohi ja olemme joulupäivän puolella. Päivä on kyllä alkanut ihan kuin ennenkin: kello soi kuudelta, kun isäntä lähti navetalle ja minä heräilin sen jälkeen useampaankin otteeseen, mutta päätin sitkeästi olla sängyssä pitempään. Leivinuunissa on jo tuli ja siivoiltukin on. Iltapäivällä ajattelin käydä vanhempieni luona ja viedä neiti E:n samalla siskon kyytiin Jyväskylään. Hän aikoo olla siellä muutaman päivän.

Mutta eilen oli siis ohjelmassa aamupäivästä siivousta, kuusen koristelua ja ruoanlaittoa. Miehet kävivät joulukirkossa, isäntä laulamassa kuoron kanssa ja poika S hakemassa nimiä rippikoulua varten.

Neiti E vielä leipoi torttuja ja piparkakkuja.

Itse pyörin pihalla ja yritin kuvata tikkaa ja tilhiä, jotka kiusasivat minua ja tulivat oikein lähelle, kun kamera ei ollut valmiina, mutta poistuivat heti pihalta, kun aloitin kuvaamisen!

Taivas oli kyllä aivan ihanan näköinen!
Muutama muukin kuva pihalta.

Mamma mia

Illalla lahjojen jaon jälkeen (ei mennyt kauan :-)) katsottiin sitten Mamma mia, joka siis perustuu Abban musiikkiin. Minähän tihrustin sitä oikein vedet silmissä, oli ne kappaleet vaan niin älyttömän hyviä. Juonellisesti elokuva kyllä oli vähän, hmmmm, nyt ei keksi oikein sanaa, olisko lälly! Kunhan tästä eistyy jälleen kaupunkiin, täytyy ostaa se Abban koko cd-boksi. Meillä ei ole kuin pari Abban levyä enää tallella, kun kasetit heitin jo aikoja sitten pois ja osa taitaa olla aitassa kostumassa niin, ettei niitä voi enää kuunnella.

Muuten harmittaa, kun heivautin roskiin paljon huonoja videoita ja kasetteja muutama vuosi sitten pois enkä ottanut nauhoja talteen. Niistähän olisi voinut virkata tai neuloa vaikka mitä kivaa! Vielä tuolla kyllä muutama nauha on, ne pitää nyt säilyttää...

keskiviikkona, joulukuuta 24, 2008

tiistaina, joulukuuta 23, 2008

Lunta, sähkökatkoksia...

... ja leikkiä kameran kanssa. Kello on 8.30, kun nämä kuvat otin. Viime yö meni valvoessa, kun koko ajan räpsi sähköt! Ei kuitenkaan tarvinnut aggregaattia lähteä laittamaan päälle!

Lunta on tullut reippaasti!! Eipä ole musta joulu ja pukkikin pääsee porolla liikenteeseen :-)

Tänään siivotaan!!

Kuva tuvan ikkunasta...
... ja keittiön ikkunasta.

Kuinka maailma muuttuukaan, kun ottaa salamavalon käyttöön...

Ostin eilen bataatin. On mukava kokeilla jotain uutta, katsotaan, syntyykö siitä syötävää :-)

Ja kiitos kaikille jouluntoivotuksista!

maanantaina, joulukuuta 22, 2008

Pientä näppihommaa!

Olen jo pitkään kerännyt aina lahjanarut talteen ja sitten joutessani esim. telkkaria katsoessa pyöritellyt ne rullalle ja seuraavan kerran käyttänyt niitä valmiiksi käherrettynä. Kierrätystä tämäkin. En muista milloin olisin ostanut lahjanarua!!
Olen tässä pari päivää kiertänyt blogeja ja yrittänyt kaikkiin kommentoida vähintäänkin hyvän joulun toivotukset. Ja joihinkin blogeihin saatan sitten toivotella viisi kertaa. Minullako huono muisti...

Miksi muuten palovaroittimen patterit loppuvat aina aamuyöstä. Kävin viime yönä takkahuoneen palovaroittimesta vetämässä patterin irti. Nyt on sitten vaihdettu jouluksi uusi patteri, että jotain hyvää kuitenkin. Mutta kun se yöherääminen - ei kiva!

Kohta olis varmaan aloitettava ihan oikeasti siivoaminen. Eilen sain korjailtua askarteluhuoneen tavarat kaappeihin ja komeroon (jonka ovea ei voi nyt aukaista - tupaten täynnä!) ja kai sitä kaupassakin olisi vielä käytävä. Annan lapsilleni raittiin joulun, mutta itselleni (ja kai sitä isännällekin) on käytävä jouluoluet. Ehkä vähän huono vitsi, mutta en mahda sille mitään, kun näen mainoksen, että anna lapsillesi raitis joulu, niin tulee mieleen, että joka joulu meidän lapset ovat olleet raittiita. Vielä. Ensi joulunahan neiti onkin jo täysi-ikäinen... Huoh! :-)

sunnuntai, joulukuuta 21, 2008

Jouluähky jo nyt!

Monessa blogissa toivotellaan jo hyvää joulua! Minäkin toivotan nyt kaikille hyvät joulut, vaikken aio varsinaisesti mitään joulutaukoa pitääkään. Nythän sitä luulisi olevan paremmin aikaa blogata... :-). Minnekään emme jouluna lähde, koska sattuu olemaan noita "lemmikkejä" sen verran hoidossa. Isäntä on hommannut muutaman dvd-elokuvan ja tuleehan noita ihan telkkaristakin, joten varmaan aika menee ihan rattoisasti.

Mutta nyt ei sitten enää oikein jaksaisi joulua laittakaan, kun monta päivää on sen asian kanssa jo touhunnut!

Eilen katselin viimeisiä joulutavaroita ja ihmettelin yhtä kangasmyttyä kaapissa. Siinähän olivatkin keittiön jouluverhot, jotka olin ostanut viime jouluna alennusmyynnistä! Eli nyt sai keittiökin jouluverhot.

Lisäksi esittelen tässä poikani jo monta vuotta sitten tekemän risumajan, joka on kyllä aina erään hyllykön päällä. Siellä sitten asustelee milloin kukakin. Nyt sinne muutti vähäksi aikaa nalletonttu. Tuo on siis aivan ihana!


Ja ne vihdoin saapuivat. Olin jo vähän huolissani, kun pikkulintuja ei alkanutkaan näkyä pihalla, vaikka syöttöpaikat oli jo viritelty. Luulin, että linnut loukkaantui, kun niin myöhään vasta aloitettiin ruokinta. Nyt kyllä jo käy aikamoinen kuhina!!


Kohta miehet lähtee kirkkoon, isäntä laulamaan kuoronsa kanssa ja poika keräämään nimiä rippikoulua varten. Minä jään kotia odottamaan tyttären kotiutumista: täytyy hakea linja-autolta. Tytär oli siis viikonlopun töissä.

Mutta jatketaan, kun jaksetaan.

lauantaina, joulukuuta 20, 2008

Oli ahkeruuskohtaus, joka onneksi meni ohi!

Heräsin tänä aamuna (jälleen) puoli kuudelta ja tyhjensin astianpesukoneen ja täytin sen ja siivosin ja luin ja katsoin eilisen Emmerdalen ja sitten onneksi menin sänkyyn, nukuin tunnin ja nyt ei taas viitsisi tehdä mitään... Hyvä! :-)

No, laitoin minä jo leivinuuniin tulen ja kohta pitäisi miettiä, mitä kaikkea voisi tehdäkään jauhelihasta. Ehkä täytettyjä murekkeita ja lisukkeeksi lihapullia. Ai miten niin naudanlihantuottajia...

Jossain blogissa kyseltiin, että uskallatko näyttää kirjahyllysi. Nyt uskallan. Meillä on kyllä neljä kirjahyllyä (oikeastaan viisi) ja yksi lipastollinen kirjoja. Aitassa on myös pitkät rivit kirjoja ja olen minä joskus kirpparillakin myynyt kirjoja. Ja olen vielä melkoinen kirjaston käyttäjä - ainakin ollut joskus aikaisemmin. Nyt on vain lukeminen jäänyt vähemmälle. Ja minä rakastan kirjoja. Rakkauteni kirjoihin juontaa jo alle kouluikään, jolloin opin lukemaan ja sain aina lahjaksi Pekka Töpöhäntä -kirjoja ja niitä aina toivoinkin.

Mutta tässä ns. pääkirjahyllyni, jonka sain siivottua eilen. Kirjahylly sijaitsee leivinuunin takana pienessä "kopperossa", joka yhdistää vanhan hirsitalonpuolen sekä uuden 2003 rakennetun osan. Ja koppero on lämmin!! Hikipäässä siivosin! Kuvaaminenkin oli vähän hankalaa. Ylimmäinen kuva otettu uudelta puolelta, alimmainen vanhalta puolelta.


Ja minullehan kävi kuin sille entiselle remonttimiehelle, että osia jäi yli! Kaikki ei enää mahtunutkaan takaisin hyllyyn. Tai olisi ne mahtunut, mutta en enää halunnut laittaa kirjoja päällekkäin. Pari hyllyllistä on keittokirjoja, niille voisi miettiä parempaa paikkaa. Ne olivatkin jo välillä keittiössä, mutta eivät oikein enää mahtuneet sinne. Lisäksi hyllystä löytyy puutarha-, käsityö- ja elämänhallintakirjoja. Sekä ylemmissä hyllyissä on romaanit. Niitä harvemmin ostan, kun saahan niitä lainattua kirjastostakin. Ja viime aikoina olen ostanut pokkareita, vaikken niitä vielä osaa kirjoina pitääkään... Mutta ovatpahan halvempia.

Eilen tein myös sen konjakkikakun, siihen ei mennyt sitä kuin 2 ruokalusikallista. Ei olla vielä maistettu, mutta jos on hyvää, niin laitan ohjeen tänne.

Minä en muuten pidä kaupassakäymisestä...

Piristystä tylsiin joulunaluskauppareissuihin...

. ja ei muuta kun Prismaan tai Cittariin..

Jos mielestäsi kauppareissut ovat tylsiä, tässä vinkkejä,
joilla piristät ainakin omaa ostoksilla käyntiäsi:

1. Nappaa kondomipaketteja hyllystä ja heitä niitä
sattumanvaraisesti ihmisten ostoskärryihin niin,
etteivät he näe.(Seuraa tilannetta
jälkeenpäin)

2. Asenna kaikki myytävät herätyskellot soimaan
10 minuutin välein.

3. Kaada appelsiinimehua lattialle niin,
että vana kulkee vessan ovelle.

4. Mene vartijan luokse ja sano hänelle virallisella
äänellä, että kodinkonepuolella taitaa olla 'koodi 3'.
Katso mitä tapahtuu.

5. Pystytä teltta urheiluosastolle ja sano ihmisille,
että kutsut heidät sisään vain, jos he tuovat
liinavaateosastolta tyynyjä mukanaan.

6. Jos joku kysyy sinulta, voiko teitä auttaa,
ala itkemään ja huudahda:
'Miksette te ihmiset ette voi jättää minua rauhaan?!'

7. Katso valvontakameraan ja käytä sitä peilinä
samalla kun kaivat nenääsi.

8. Hiippaile käytävillä vilkuillen epäluuloisena
ympärillesi ja hyräile
samalla Mahdottoman tehtävän tunnusmusiikkia.

9. Samalla kun tutkit aseita metsästysosastolla,
kysy myyjältä millä osastolla masennuslääkkeet ovat.

10. Piiloudu vaatehyllyjen taakse, ja kun ihmiset
hypistelevät vaatteita,
kuiskaa: 'Osta minut, osta minut...'

11. Kun kovaäänisistä alkaa kuulua mainoksia tai
kuulutuksia, jähmety paikallesi
ja kirkaise: 'Ei! Ei! Kuulen taas niitä ääniä!'

12. Mene sovituskoppiin ja huuda kovalla äänellä:
'Hei! Täällä ei ole vessapaperia!'

Kannattaa kokeilla.....kivaa on :-)))))))))

torstaina, joulukuuta 18, 2008

Ensimmäinen joululahja!

Tässä tämä aparaatti on. Ja on se vaan ihana. Eli grillivastuksella oleva mikroaaltouuni Kenwood GJSS28. Ja sain sen ihan itse hakea Gigantista! :-) Huomatkaa, miten se kiiltääkin, näkyy saarekkeen sähköliesi luukusta. Siis ihan tosi, meidän paikan joululahjat ovat aina ns. tarpeellisia ja käytännöllisiä ja monesti ne tulee etukäteen. Isäntä etsi netistä sopivan, katsoi hinnat ja halvimmalla saatiin Gigantista, josta sen todellakin itse kävin. Olen tyytyväinen!!!!
Äsken oli puhetta neiti E:n kanssa erään perheen lahjasta ja neiti sanoi, että lämmin ajatushan on tärkein. Minä ehdotin, että annetaan vaan tänä jouluna lämpimiä ajatuksia toisillemme. Kuulemma kelpaa!!

Neiti E myös eilen rauhoitteli, että onhan jouluun vielä viikko aikaa, kun olin harmissani, että hän on viikonlopun töissä ja olisi voinut valmistella joulua. Niin, eli kiirettä ei ole!

Tänään kävin kampaajalla laitattamassa pääni kuntoon huomisia 100-vuotisjuhlia varten eli molemmat aviopuoliskot täyttävät 50 vuotta tässä lähiaikoina. Juhlistamme niitä huomenna.

Neiti E (ja poika S vähän lopussa auttoi) paistoi tänään valmistaikinasta vadelmatorttuja ja piparkakkuja. Hyviä tuli.

Toin eilen joulukalat kotiin työpaikkani "kalakoulusta". Ja laatikot ostin tänään - siis sen porkkana- ja lanttulaatikon. Minua kovasti kiinnostaisi tehtä bataattilaatikkoa. Täytyypä etsiä ohje!

Mitäs vielä. Ai niin, ostin tänään konjakkia. Mietin, että tekisinkö taatulaisen ohjeen mukaan, vai jonkin muun mukaan joulukakkua. :-)

Eli hommat on hanskassa tässä talossa (vaikka hanskat löytyy välillä aika syvältä taskuista...)

keskiviikkona, joulukuuta 17, 2008

Miehen joululahja!

Nyt se on löytynyt! Huippulahja!

Klikkaa kuvaa, niin saat suuremmaksi!

tiistaina, joulukuuta 16, 2008

Ei ressiä, ei ressiä!

Tämänkin päivän käytännössä nukuin taas. Olisko jotain erittäin piristävää ja virkistävää konstia, millä sais tuota väsymystä poistettua. Ei auttanut tänään ulkoilukaan...

Laittelin vihdoin loput lintujen ruokinnat kuntoon: talipallot ja jyvät. Harmi, auringonkukansiemeniä ei ollutkaan. Nyt kyllä on puutoslistassa ylhäällä. Laitoin samalla viimeiset lyhdytkin paikoilleen. Onneksi ei ollut maa vielä niin jäässä, joten sain pidikkeet painettua maahan melko keposesti.

Meillä on aivan ihana lomittaja! Hän on tuonut useamman joulun alla kranssin oveen. Aivan ihania! Tällainen tänä vuonna!
Ja meidän koira saa aina hepulin, kun otan kameran käteen. Nytkin se aloitti kauhealla vauhdilla syömään lunta eikä varmasti kääntänyt päätään kameraa kohti. Vähän aikaa lunta syötyään, kierrettiin piha noin kymmeneen kertaan ympäri ja jäätiin sitten mahdollisimman kauaksi, ettei vaan saanut kunnollisia kuvia!
Ja vihdoin on vaatekaappini siivottu. Ja löysin vaatteita, joiden olemassaoloa en muistanutkaan. Kaikki omatekemiä. Käykö muille koskaan näin, että unohtaa, mitä vaatteita omistaa? Nythän nuo voisi ottaa taas käyttöön ja ovat kuin uusia :-). Tuo oranssi on aivan ihana villatakki, jonka olen tehnyt muistaakseni vuonna 2002, jolloin en ollut talon ulkopuolella töissä. Muut tekeleet ovat vähän nuorempia. Kaikki tuollaisia karvaisia... :-)
Jaahas, jos lähtisi jatkamaan vähän joulusiivouksia. Onneksi neiti E tulee jo huomenna joululoman viettoon. Lauantaina on vain todistuksen haku. Pitää järjestellä vähän siivousta hänellekin. Poika S:n hommana on siivota oma huone! Ja sitten vähän muutakin. Pyrin tasapuolisesti teettämään kodinhoitohommia kummallakin, mutta välillä poika joutuu tuonne isännän matkaan, niin en silloin viitsi sisätöistä nalkuttaa... Minäkö muka nalkutan!! :-)

maanantaina, joulukuuta 15, 2008

Joulu tulee valmistelemattakin...

No, on meillä vähän valmisteltu: jouluvalot on nyt melkein kaikki ikkunoissa, ikkunoiden väliin on laitettu joulupukit, salin pöytään on vaihdettu joululiina ja joulupallojakin (itsevirkkattuja) on jo ikkunoissa. Ja tietty huovutetut enkelit ovat päässeet ulos kaapista!

Ja minun Ferrarini kukkii jo nyt näin mainiosti. En vaan oikein saanut kunnolla kuvattua, mutta on se vaan ihana kukka. Enkä henno viedä sitä viileään, että kukkiminen säilyisi kauemmin...




Huomenna on laitettava viimein loputkin lintujen ruokintapaikat kuntoon. Kinkku on jo ostettu, laatikoista en ole varma, teenkö itse vai ostanko. Maksalaatikkoa en taida tänä vuonna hommata: sehän on arkiruokaa...

Keskiviikkona saan joulukalat. Pikkuhiljaa kun siivoilee ja loput laitetaan kynttilänvaloon, niin eikös se ole siinä.

Ai niin, joululahjat: meillä ei ole moneen vuoteen sellaisia hommattu kuin lapsille ja nekin on isäntä jo hommannut. Ja minä saan ruskistavan mikroaaltouunin!! Toivoin joko pölynimuria tai uutta mikroa, kun entinen ei toimi kuin täydellä teholla. Olen tosi huono käyttämään sähköliettä, koska teen yleensä ruoat leivinuunissa. Ruskistavaa mikroa tarvitsisin nykyisin ns. pikaruokiin, joita välillä on pakko tehdä esim. makkarasta (oman sonnin lihasta tehdystä makkaralenkistä) tai muutenkin, kun tykkään vuokaruoista. Ei tarvitse paljon sähköä kuluttavaa sähköuunia lämmitellä.

Jouluksi ajattelin tehdä muutaman ison lihamurekkeen hyvillä täytteillä, kun pakastimessa näkyy olevan vielä reilusti jauhelihaa.

Tortut ja piparit... Ne tehdään valmistaikinoista, jos lapset haluaa leipoa. Jos suuri innostus iskee, niin piparkakkutaikinan saatan tehdä itse. Mutta kun kukaan meistä ei niitä syö! Ai niin, ja tietysti se riisipuurojälkkäri, onkos se Victorian jälkiruoka. Ja vielähän se on muistettava käyttää loput karpalot karpalojäädykkeeseen.... ja ja...

Heh, nyt on lopetettava, ettei tuu stressiä!! :-)

lauantaina, joulukuuta 13, 2008

Avunpyyntö!

Ihan näin pikaisesti: osaisiko joku kertoa, mistä löytäisi kaavoja vanhojen pukuun, johon toivotaan halterneck -yläosaa ja alaosana tuollainen rypytetty, kuten kuvissa 1 ja 3.
En ole kyllä vielä malttanut oikein pyöriä tuolla netissä, mutta jos joku tietää jo näin heti, niin kiitollisena otan avun vastaan.

Täältä maalta ei oikein tuollaisia mekkoja löydy!

Nyt pojan kanssa Aku Ankan joulukalenteriin vastaamaan...

keskiviikkona, joulukuuta 10, 2008

Jaloilla ja selällä on yhteys!

Ensinnäkin kiitokset kommentoijille! Kyllä kai sitä voi vähän vaatimattomimmillakin käsitöillä blogata :-) Ja vaikka välillä olen miettinyt tämän blogin lopettamista, niin kuitenkin on hauska välillä katsella, mitä aikoinaan on tullutkaan tehtyä ja kirjoiteltua ja milloin. Eli kun tämähän on sellainen päiväkirja, muuta päiväkirjaa en ole vielä oppinut pitämään.

Mutta tulipa tässä tämän viikon aikana huomattua sellainen juttu, että kun jalat kylmettyy tai niitä tuntuu paleltavan, niin selkäkin kipeytyy. Kun jalkoihin vetää villasukat tai saunassa ottaa lämpimän jalkakylvyn, niin selkäkin toimii paremmin. Ja saman huomion teki isäntä! Ainut mikä ongelma tässä on, niin en millään osaa sisällä pitää sukkia ja meidän talo hengittää aika hyvin sisäänpäin.

Ruokajuttuja

On sitten taas ollut tuota ruokaskandaalia maailmalla ja satuinpa lukemaan, kun muutamat ovat taas jättämässä lihan pois ruokavaliostaan. Joo, varmaan se on ihan hyvä juttu ja toisille ehkä käykin ihan hyvin, mutta kukaan ei ole muistanut sitä, että suurin osa ruokamyrkytyksistä ym. sairauksista saadaan kasviksista. Itsellä ainakin kinkku tulee joulupöytään, vaikken sianlihan ystävä olekaan. Sen verran tottunut tuohon naudanlihaan. Mutta vaihteluksi käy oikein hyvin. Onkin nyt muistettava hetimiten ostaa kotimainen kinkku. Kalkkunaa en osta, kun en vaan saa siitä mehevää! Enkä oikein jaksa uskoa, että se ulkolainen kalkkuna ainakaan parempaa on kuin kotimainen kinkku. Tai sen kasvatusolosuhteet paremmat.

Minua vähän hirvittää päästää isäntää ensi maaliskuussa Puolaan, kun se on suurimpia salmonellamaita Euroopassa. Olen jo varoitellutkin ja navettaan ei ole ihan heti reissun jälkeen asiaa. Eipä sinne saa mennä heti muutenkaan ulkomaan reissujen jälkeen.

No, se siitä maatalouspolitiikasta jälleen.

Mutta eilen tein omasta mielestä taas hyvän ruoan:

palsternakkaa
porkkanaa
perunaa
lanttua
pilkotaan kuutioiksi (aika pieniksi maltoin pilkkoa)

naudan suikalelihaa pannulla pyöräytettynä
reilusti sipulia

pippureita
suolaa
vähän lihaliemijauhetta
purkki Valion kolmen juuston kermaa

ja koko homma pataan hautumaan niin pitkäksi aikaa että kasvikset on kypsiä. Tällä kertaa tein sen liedellä. Yleensä uunissa.

Käsitöissä teen Kuurasta hartiahuivia terapianeuleena eli aina oikein... :-)

tiistaina, joulukuuta 09, 2008

Mikähän siinä on, että...

Kun olet sinkku, vonkaajat ovat järjestään hirvityksiä
tai sitten
niitä ei ole ollenkaan.

Kun olet varattu, vonkaajia tunkee ovista ja ikkunoista
ja muutama
lupaavakin uros on joukossa.

Kun yrität laihduttaa, lihot.
Kun tarkkailet syömistäsi ja liikut runsaasti,
lihot.
Kun et laihduta tai tarkkaile syömistäsi etkä liiku,
lihot.

Kun lähdet arki-iltana yhdelle kaljalle, päädyt kotiin
valomerkin
jälkeen ja hauskaa oli!

Kun odotat jotain megabileitä kuukauden ja ne vihdoin
ovat, niin:
- viina ei nouse päähän
- seura on perseestä
- ja viimeistään klo 22 tekee mielesi häipyä kotiin
Tai vaihtoehtoisesti:
- viina nousee päähän liiankin hyvin
- seuraavana aamuna huomaat taksikuitista tulleesi
kotiin klo 20:30

Kun koittaa lauantaiaamu ja saisit nukkua pitkään,
heräät klo 6.30
pirteänä kuin peipponen. Kun taas herätyskello
herättää sinut
arkiaamuna klo 6.30, tuntuu kuin olisit kuollut.

Kun saat lomasi järjestettyä heinäkuuksi, koko
heinäkuun sataa ja
elokuu on kaunis kesäkuukausi. Kun viime vuodesta
oppineena järjestät
kesälomasi elokuuksi, niin koko heinäkuun paistaa
aurinko ja istut
toimistossa perse hiestä märkänä.
Sanomattakin on selvää, että koko elokuun sataa ja
hyvällä tuurilla on +15.
Kun edellisten kahden vuoden v-maisen kesäloman
jälkeen buukkaat
perheellesi ovelasti (aina niin hirveitten kelien)
kesäkuuksi 3 vkon
sukellusmatkan Thaimaahan, tulee ensimmäinen
poikkeus 25 vuoteen:
juuri nämä 3 vkoa kesäkuussa ovat ennätyksellisen
lämpimät.Merivesikin. Loppukesänäkin tehdään uusi
ennätys -
nimittäin sademäärissä.

Kun lähdet kauppaan hakemaan loppunutta vessapaperia,
ostat 50 kpl kaikkea muuta, muttet yhtään
vessapaperia.

Kun työkoneesi on kieltäytynyt kuukauden ajan
printtaamasta ja saat viimeinkin tekniikkanörtin
sitä katsomaan, se tulostaa
kuin unelma.
Kun tekniikkahemmo on luonut sinuun pitkän katseen
ja ryöminyt takaisin luolaansa, kone ei tulosta taas
kuukauteen mitään.

Kun olet puunannut talon lattiasta kattoon ja
leiponut pullaa,niin vieraita ei näy mailla halmeilla.
Kun kotona ei ole
kahteen viikkoon ollut aikaa kuin syödä, nukkua ja
vaihtaa vaatteita, anoppi tulee yllätysvierailulle.

Kun lapsi kietoo palleroiset kädet ympärillesi ja
sanoo sinun olevan maailman paras äiti,
ei lähettyvillä ole ketään.
Kun sama pentu kirkuu naama purppuraisena kaupan
lattialla, tunkee hyllyjen välistä aina
vain uusia mummoja mulkoilemaan.

Kuukausien harkinnan ja pihistämisen jälkeen päätät
viimein varata sen Kanarian matkan.
Seuraavan päivän lehdessä
matkatoimisto mainostaa
samaa reissua puoleen hintaan.

Kun onnistut kerrankin kaupassa valitsemaan sen
lyhyimmän ja nopeimmin kulkevan jonon, niin kuittinauha
loppuu juuri sinun kohdallasi.

Säätiedotus lupaa pikkupakkasta vähintään kolmeksi
päiväksi ja
päätät pesettää autosi. Vaihtoehtoisesti:
- Pakkasta jämähtää ekana yönä 20 karaatia, etkä löydä
aamulla
edes reikää johon lukkosulan voisi työntää.
- Pakkasta on 20 astetta, mutta onneksi lukon vielä
erottaa kuuran alta.
Valitettavasti lukkosula on auton hanskalokerossa.
- Talven lämpöennätykset lyödään välittömästi,
vettä sataa ja kura kuorruttaa autosi ennen kuin
pääset edes kääntymään pihasta kadulle.

Kun päätät myydä kirpparilla vanhoja tavaroitasi,
niin henkilö, jolle
annat väärin rahasta takaisin, on väistämättä entinen
matematiikan opettajasi. Kun ostat kirpparilta
vanhan takin, sen taskusta löytyy
käytetty kondomi. Kun myyt kirpparilla vanhan takkisi
vitosella, sen povitasku jää tarkastamatta ja ostaja
löytää sieltä vähintään kymmenen euroa.

Silitysrauta on väännetty yhdelle pisteelle kun yrität
silittää pellavajakkuasi ja täysille, kun painat sen
silkkipuseroasi vasten.

Jos menet tarkistamaan että silitysrauta
ei jäänyt päälle,
se ei jäänyt päälle. Jos et mene tarkistamaan,
se korventaa seinän ja
parhaassa tapauksessa koko talon.

Bravuurinumerosi keittiössä muuttuu kaikkien aikojen
fiaskoksi kun vieraita on tulossa.

Koska meillä on aina näin kurja tuuri, niin olemme
oikeutettuja yhteen viinilasilliseen. Tai kahteen.
Tai kahteen pulloon. Ei she olennin
nöbönuukhaa

sunnuntai, joulukuuta 07, 2008

Pikkuliina päivässä ja huivi toisena

Ensin tää pikkuhuivi

Eli koska en oikein keksi mitään tekemistä käsityöksi ja lankaa kuitenkin on laatikot täynnä, aloitin tänään tällaisen pikkuhuivin Novita Rustikasta, jota löytyi vajaa kerä. Reunaan virkkasin Novitan Tangosta vähän koristetta. Ja molemmat langat on nyt sitten loppu! Huivin kohtaloa en tiedä vielä...
Mä en vaan osaa

Eilen sitten neuloin Novitan Talvi -lehdestä pikkuliinan Eldorado -langasta ja nyt mä luovuta näiden neulottujen liinojen teon. Olen niitä elämäni aikana tehnyt muistaakseni jotain viisi kappaletta ja mistään en ole tykännyt!Tai sitten niissä on niin paljon virheitä, että ärsyttää. Tämäkään liina ei onnistunut ja reunan jouduin tekemään erilaisen kuin ohjeessa, kun olin jo tehnyt niiiin paljon väärin. No, tulipahan tehtyä....

Muutenkin alkaa tämä käsitöiden esittely olla vähän tuskaista, kun tulee katseltua muiden blogeja ensin ja tuntuu, ettei itse oikein osaa tehdä mitään eikä oikein saa tehtyäkään mitään... :-( Taas jotain masennusta tuntuu olevan... Ja väsymystä, josta aion kyllä nyt vihdoin päästä eroon. Ensi viikolla alkaa ulkoilut! Heh, näkis vaan...

Mietin tänä aamuna, että jospa tuo kirkasvalolamppuhoito nyt aiheuttaa noita nukkuvaikeuksia!

Olipas mukavat linnanjuhlat!

Eilen siis olivat ne paljon puhutut linnanjuhlat, joita moni vihaa ja moni rakastaa. Itse aloitin juhlien katsomisen muutama vuosi sitten ja se on ollutkin minun itsenäisyyspäiväperinteeni. Kauniita olivat puvut, vaikka minusta on aina jätetty kauneimmat vähemmälle arvostukselle. Eli on niitä kauniita pukuja muillakin kuin ykkösjulkkiksilla!! Itse esim. aina ihannoin kansanedustaja Jari Lepän vaimoa. Ehkä siksi, että sattuu olemaan lypsykarjatilan emäntä! Vaan eipä hänen puvuistaan mitään sanota, pyh!

Itselle tuli heti etikettivirhe, kun huomasin, että pukeutumiseni juhliin saunan jälkeen ei ollutkaan oikea! Helma ei ollut täyspitkä. No, eipä minulla ollut sitä frakkipukuista aveciakaan. Sehän on siellä Tahkolla (eikä sillä ole frakkia!)

Päivällä katselin Yle Teemalta karjalaisten juttuja. Olipa tosi mielenkiintoisia. Mielenkiintoni heihin on viime aikoina lisääntynyt; ehkä vanhuus sen teettää :-). Isäni on puoliksi karjalainen ja hänen sukunsa evakkoretkiä on etenkin viime aikoina saanut kuunnella. Juicen kirjoittama Meidän äitee on myös yksi sukumme tarinoista. Ei ole silloin ollut helppoa!

Mutta unijukalle ja nukkumatille annan pyyhkeitä siis todella. Nyt alkaa tuntua siltä, että jommankumman olisi aika alkaa tehdä hommiaan. No, ehkä yhtenä syynä on tuo minun rakas tytsi, joka viime yönä tuli puoli neljän aikaan kotia!

Käsitöistä sitten: kyllähän aina yksi pitsiliina yhdessä päivässä aikaan saadaan. Harmi vaan, kun menin neulomaan sen! Ei hyvä! Tänä aamuna laitoin sen pingotukseen, joten kuvia myöhemmin.

lauantaina, joulukuuta 06, 2008

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Alkuun meemi

Tällaisen meemin kaappasin matkaani Inkivääriltä Periferialife -blogista. Eli homman nimihän on kuvata itsensä peilin kautta ja julkaista kuva. Jos haluat ottaa haasteen vastaan (en nimeä ketään) jätä kommentti, niin tulen kurkkimaan...
Mutta tällainen kuva minusta tälla kertaa. Yhdeksästä kuvasta tuon kelpuutin... :-)

Minulla on tekemisen puute

No ei nyt sentään, mutta käsitöiden tekemisen puute kyllä on, kun en millään keksi, mitä aloittaisin tekemään. Craft Magazinella olisi hyvä idea! Mutta en taida olla noin himoneuloja :-)

Tytär ehdotti jotain joulujuttuja, mutta kun niitä on niin paljon jo nyt ja vaikka ne saisikin laitettua esille tässä pikkuhiljaa, niin se poiskorjaaminen harmittaa jo nyt. Eilen sain tonttuverhotkin paikoilleen.

No, ehkä minä vielä jotain keksin...

Yksinoloa ja -eloa

Tulipas sitten eilinen ilta vietettyä yksin tai oikeastaan tietokoneen ja telkkarin seurassa. Tytär lähti rilluttelemaan, mutta palasi kyllä yöllä kotiin. Aikoinaan kun minä nuorena tyttönä kävin viikonlopun vietossa, niin äitini jaksoi kertoa aamuisin, miten hän tanssien jälkeen meni suoraan navetalle ja nukkui vasta sen jälkeen vähän aikaa. Pitäisiköhän minunkin muistutella tyttärelle samaa tarinaa: kuului tulevan puoli viiden aikaan! :-) Ja varmaan menee puolille päivin ennen kuin näyttäytyy...

Miesväki on siis Tahkolla laskettelemassa ja minä olen täysin onneton nukkumaan, kun koko perhe ei ole kotona. Jostain syystä minulla on nykyisin muutenkin univaikeuksia, etenkin kello kahden jälkeen yöllä. Kymmenestä kahteen nukun kyllä kuin tukki. Vähän meinaa stressi tuon palkkatyön takia painaa. On niin paljon uutta ja outoa!!

Lisäksi ajokelit ovat olleet surkeita ja tässä on ollut muutama läheltäpiti -tilanne jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kanssa. Mokomat, kun eivät käytä heijastimia!!! Kyllä se todellakin olisi hyvä henkivakuutus myös kaupunkiolosuhteissa näin pimeällä! Tai sitten minulla tosiaankin alkaa näkö heiketä. Vaikka en vielä myöntäisi kuin lähinäön, olenhan pitänyt lukulaseja jo yli 20 vuotta!

Mutta sellaista. Tänään ajattelin jatkaa television tuijottamista, joulukoristeiden esille laittoa, vähän ulkoilua ja siivousta tietenkin. Vaikka joulua ei vietetäkään komeroissa, niin minun olisi kyllä nyt ihan pakko siivota omat vaatekomeroni!!

perjantaina, joulukuuta 05, 2008

Sain sen toimimaan!!

Eli tuli tuolla aikaisemmin kerrottua, että vanha kynttelikkömme ei enää toiminut. Ja niinpä ostin sitten uuden, tuon punaisen Tokmannilta. Harmitti kuitenkin heittää tuota vanhaa kynttelikköä pois, joten eilen illalla käytin sitten vanhan kynttelikön kaikki lamput tuossa uudessa ja kaksi palanuttahan siellä oli! Ja kun vaihdoin niiden paikalle uudet, niin kynttelikkö toimii taas. Juu, kyllä minä olin jo aikaisemmin kokeillut vaihdella useampaakin lamppua, mutta ei sitten sattunut ne oikeat, kun ei ollut kuin pari vaihtolamppua, joilla kokeilla. Nyt on sitten vaihtolamppuja reilummin.
Ferrari kasvaa huimaa vauhtia ja pojan kynttelikössäkin poltetaan ladattavia tuikkuja joka ilta. Tuon yhden kynttilän alla on pojan hitsaama punainen "laatikko", jota keksin pitää kynttilänalustana! Viime vuonna tuo "laatikko" kynttilöineen oli tuvan leivinuunin päällä ja se kynttilä suli! Nyt siirsin sen poltettavaksi tuvan pöydälle.

Muuten, olisikohan jossakin jonkinlaista vertailua noista tuikuista, mitä kannattaisi käyttää: perinteisiä, ladattavia vai patterilla! Ladattavien ja patterikynttilöiden kohdalla tietysti ihan ykkösasia on paloturvallisuus, mutta ainakin ladattavat ja patterikynttilät ovat kalliita. Ja patterit niihin erikseen ostettuna on tosi kalliita. Perinteiset tuikut ei taas pala kuin neljä tuntia ja niissä on paloriski. Ja niistä jää jäljelle alumiinikuori, jonka tietysti voi kierrättää. No, ladattavissa kuluu tietysti sähköä ja sitähän ei saisi kuluttaa - sanoo myös isäntä, joka maksaa sähkölaskut! :-)
Täytyypä asiaan perehtyä, jos joku muu ei ole ennättänyt ensin!

Tänä viikonloppuna jäänkin pe-la yksin, kun miehet lähtee Tahkolle ja tytär kaverinsa syntymäpäiville. Täytyy alkaa tosiaankin laitella joulujuttuja paikoilleen, kun on toinen adventtikin. Launtaina eli huomenna tytär sitten tulee kotia minun seurakseni.

Kiitos aikaisempien kynttilämansettien kehuista! Mallihan on siis Lean lahja-aitta -lehdestä, josta otin myös mallit virkattuihin tähtiinkin. Pari tein oman pään mukaan, että sain vain langat käytettyä.

Että sellaista, nyt taas tuntien valmisteluun. Pitäis tehdä etätyötehtäviä ja ensi viikolla olisi lähiopetuspäiviä pari kappaletta. Ja minä myönnän, että tuntien valmistelu on vielä todella hidasta!

keskiviikkona, joulukuuta 03, 2008

Mää olin eilen ahkera - ja sitten en...

Lisää jouluisia juttuja...

Eli tulipa virkattua tuollaisia eilen illalla. Yritän "tuhota" nyt kaikki kimallelangat. Vähän on vielä tuota kultaista jäljellä. Nuo kaksi tähteä on vielä päättelemättäkin, kun en ole vielä jaksanut neulaa käteen ottaa...

Lisäksi sain eilen siivottua kodinhoitohuoneen, joka pursusi vaatteita, jotka piti siis viikata, mankeloida tai silittää! Ja viimeiset ulkojouluvalotkin tuli viriteltyä.

Mutta se tärkein jäi tekemättä eli eipä tullut valmisteltua yhtään tuntia! Eli nyt ahkerasti powerpointteja tekemään kirjanpidosta ja verotuksesta.

tiistaina, joulukuuta 02, 2008

Meidän paikan paras valaistus...

On tällä hetkellä toimistohuoneen pöydällä...

Tylsä....

Huomattavasti parempi helmoineen!
Ja tämän taki on hyvä valaistus. Vaikka isäntä ei yhtään tykkää tuosta kirkasvalolampusta, niin minä kyllä sitäkin enemmän. Harmi vaan, kun on niin "vanhanaikainen" ja iso, että vie työpöydästä turhan paljon tilaa!
Tänään etätyöpäivä ja kohta Emmerdalea!

sunnuntai, marraskuuta 30, 2008

Tulipas hiihdettyä....

No ei vainenkaan. Tuli vaan katsottua hiihtoja. Vähän jännitystä tähänkin päivään. No, jännitystä oli kyllä aamupäivällä, kun käytiin tyttären kanssa ompelijan luona näyttämässä minkälainen vanhojenpäiväpuku olisi saatava. Mentiin sellaista pikkutietä pitkin ja eihän siitä oltu otettu lumia pois. Auto vikurehteli koko ajan ja rattia sai pyörittää niin, että kuuma tuli! Onneksi oli sentään neliveto, ettei tarvinnut pelätä kiinnijäämistä. Takaisin tultiinkin sitten suurempia teitä myöten vähän kiertäen.

Lapset laitteli ulkovalojakin paikoilleen. Ensin ajattelin, ettei laiteta ollenkaan, kun ketään ne ei oikeastaan kiinnostanut, mutta täällä maalla on niin pimeää talvella, joten vähän piristystä! Ja nythän on se ensimmäinen adventti, jolloin aloitellaan pikkuhiljaa joulun valmistelu. Ai, mikä valmistelu... :-)

Ja Wallu oli tietysti apurina paikalla ja kiusasi possuaan!
Adventtikynttelikkökin tuli nostettua pöydälle, mutta sehän ei sitten toiminut. Se oikutteli jo viime vuonna ja nyt sitten kai sammui kokonaan. Olihan se jo parikymmentävuotta vanha!

Käsitöitä en ole tänään tehnyt, vaan todellakin laiskotellut, kun on tämä jatkuva väsymystila päällä. Eilen tekemäni hirvipihvit olivat mureita ja hyviä ja nyt suunniteltiin iltaruoaksi suolaista pannaria. Ruokaa on joka päivä vaan väsättävä. Onneksi oikeastaan tykkään ruoanlaitosta, kun siinä voi käyttää todellakin luovuutta. Leipomisesta en niin pidä, kun siinä on mitattava tarkempaan raaka-aineet.

Siivotakin pitäisi, mutta ei vaan innosta! Siis miten ihmisellä voi olla näin vetämätön olo. Eilen illalla kuitenkin nukahdin taas elokuvaa katsoessa ja aamulla nukuin puoli kahdeksaan. Eli untakin olen saanut. Mutta tätä nyt vaan on jatkunut.

Tänä iltana on vielä katsottava Strömsö, Arto Nyberg (Anu Harkki haastateltavana) ja Big Brother. Onneksi BB loppuu, minä en vieläkään voi uskoa, että olen jäänyt siihen koukkuun :-)

lauantaina, marraskuuta 29, 2008

Lyhyt ja leveä!

Omppu-huivi

Eli tällaista minä nyt pari päivää neuloskelin. Ohjeena oli Omppu-huivi, lankana Novitan Kuura, puikot numero 8. Kokoa huivilla on 85 x 35 cm. Suunnittelin jo purkamista, koska tuosta tuli tuollainen nysä ja koska tein huivin 45 silmukalla, niin tuli sitten melko leveäkin. Mutta kun mallailin sitä kaulaani, tulin siihen tulokseen, että ihan käyttökelpoinen takin alle tai sitten kiinnitettynä eteen kauluriksi! Suunnittelin kyllä ompelevani tuon toisen laidan kiinni, sellaisenkin systeemin olen jossain blogissa nähnyt (Pamille muistiin, kirjoita hyvät ideat ylös, niin voit ne blogistasi linkittää!!!!) vaan annan sen olla noin.

Olen lukenut joskus jonkun kommentin, että ei tarvitse kirjoittaa, että huonoja kuvia. Kyllä katsoja/lukija sen itsekin huomaa, mutta nyt on IHAN PAKKO KIRJOITTAA, että anteeksi huonot kuvat!! Mutta kun en nyt parempiakaan näköjään saa aikaan!


Uusi kissa

En ole muistanut vielä kertoakaan, että meille muutti vähän aikaa sitten uusi kissa. Juu, kynttilä se on eikä sitä ihan äkkiä polteta! Savonlinnassa on aivan ihana kauppa ihan pääkadun varrella ja siellä on kaikenlaista ihanaa käsityötä. Olikohan sen nimi Tuunarit, mutta löytyy kyllä kun ajelee pääkatua pitkin ja pysähtyy joka hempskutin liikennevaloissa. Savonlinnassa ei TOD. ole vihreitä aaltoja vaan punaisia!!
Ja ruokajuttuja

Tänään "tuhosin" muutaman kilon hirvenlihaa. En ole aivan varma, tuleeko siitä syötävää, mutta yhden palan laitoin pariksi päiväksi marinaadiin, yhdestä tein ihan tavallista palapaistia ja yhdestä palasta tein pihvejä. Hirven lihaa ollaan saatu melkein joka vuosi, kun metsästäjät ovat ampuneet meidän maille saaliin.

En edes punninnut pakastimessa ollutta isoa lihaköntsää vaan pilkoin sen ensin kolmeen osaan.

Pihvit on nyt uunissa ja tein ne siten, että marinoin niitä ensin pippurein, valkosipulilla, sitruunalla ja punaviinietikalla. Sen jälkeen pyöräytin vähän pannulla. Sitten pistin kerroksittain pihvit, runsaasti sipulia ja paprika-Koskenlaskijaa. Hiukan vettä ja ruokakermaa. Nyt ne sitten muhivat leivinuunissa. Eikä vielä tietoa, tuleeko niistä syötäviä.

Lisäkkeeksi tein perunoita, jotka suikaloin. Pistin valmista punaista pesto-kastiketta, ruokakermaa ja voita seuraksi ja siellä uunissa ne nyt sitten muhii. Tämäkin on uusi kokeilu, joten.... :-)

perjantaina, marraskuuta 28, 2008

No moi, miä oon Pamsku...

Heh, on tullunna tässä viime aikoina katsottua televisiota ja jotkut mainokset näköjään jää päälle...

Mutta ihan tosi, mihin tämä aika oikein katoaa...

Tein tänään pientä testiä. Oli ihan ns. vapaa-, koti-, etätyö-, toimistopäivä. Eli olin siis kotona.

Heräämisaika on noina aamuina 6.30. Ja sen jälkeen aamupala, pyykkien viikkausta, yleistä siivousta, television kurkkimista, neulomista ja sit nettiin samalla kun lämmittelin leivinuunia ja takkaa. Tuohon kaikkeen meni aikaa siten, että kello olikin noin 10.00.

Sen jälkeen jatkoin yleistä siivousta: tänään roskisten ja kompostin tyhjentämistä ja muutenkin vähän ulkona kävelyä. Kävin samalla tukemassa katajaa, joka oli repeytynyt joko tuulen tai lumen vuoksi tai molempien. Harmittaa...

Sit piti laittaa ruoka, kun halusin katsoa kello 12 alkavan elokuvan Colorado Avenue. Ihan hyvä pätkä vaikken siitä oikein mitään ymmärtänytkään. Kai siinä keskittyminen kuitenkin vähän herpaantui, kun välillä tuntui, että ihan outoja tapahtui. Tai sitten ohjaaja ei oikein saanut pidettyä hommaa hanskassa. Ohjaajana oli Claes Olsson. Kaikkein "hauskinta" oli kuunnella oikein suomenruotsalaista puhetta. Ei mitenkään pahalla sanottuna, mutta harvemmin moista tulee kuunneltua.

No, elokuvan jälkeen tuli vähän muisteltua palkkatöitä ja käväistyä navetallakin katsomassa, kun eläinlääkäri nupoutti meidän vasikat. Ja sinne piti kiikuttaa muutamia lomakkeita.

Sitten olikin taas pieni siivous- ja kahvitauko, jonka jälkeen aloitin ruoanvalmistuksen. Harrastan tosiaankin keittokirjojen keräämistä, mutta harvemmin teen mitään ohjeen mukaan. Tänään meni leivinuuniin hautumaan tällainen sörsseli:

tummaa rakettispagettia
jauhelihaa
valmista tomaattipastakastiketta
suikalekasviksia
sipulia
pippuria, suolaa
juustoraastetta + oreganoa

Uunissa noin 1,5 tuntia. Hyvää oli! Ainakin meidän perhe tykkäs. Ja siihen lisukkeeksi kiinankaali-tomaatti-purjo -salaattia ja kurkkusalaattia. Sekä ruisleipää ja Oivariinia!

No, sitten ruoan jälkeen mies lähtikin pikkujouluihin, jonne olin valmistellut pienen paketin. Ja minä jäin neulomaan ja kuuntelemaan pojan kitaransoittoa. Ensi maanantaina on musiikkiopiston koe, jonne poika ihan kiitettävästi harjoittelee.

Neulomisista kuvia myöhemmin...

Mutta mihin se aika oikein menee. Itsestä tuntui, ettei saanut tänäänkään mitään aikaan... :-(

Vähän parempi kuva!

Eilen olin vähän hätäinen noiden kuvien kanssa ja niinpä snyyni lähettämä huivi jäi kuvassa taka-alalle. Mutta tässä nyt vähän parempi kuva. On se aivan ihanan tuntuinen ja just minun värinenkin. Kyllä tällaisia paketteja mielellään vastaanottaa! :-)

Laitanpa tähän vielä Wallun kuvan.

Meillä sataa vettä, toivottavasti ei lumet katoa!